Bonecreek Wolftracker

Virallinen nimi Bonecreek Wolftracker, “Wolf”
Rotu, sukupuoli Quarterhevonen, tamma
Säkäkorkeus, väri 159 cm, hopeanmustanpäistärikkö (Ee/aa/nRN/nZ)
Syntynyt, ikä 16.05 2019, Yhdysvallat, täyttänyt 0 vuotta 16.05 2019
Kasvattaja Robert Thatcher (VRL-14085), Bonecreek Grange
Omistaja Robert Thatcher (VRL-14085), Bonecreek Grange
Painotuslaji Ranch trail, barrel racing, pole bending, cutting
Meriitit Ei meriittejä

Wolftracker on ollut yllätyksiä toisensa perään aina syntymästään alkaen; Vasta kesäkuun alussa lasketun ajan saanut varsa syntyi kaksi viikkoa etuajassa emänsä tarhan heinäkasaan keskellä kirkasta päivää. May kävi heittämässä tarhaan heinää kahdentoista aikaan, jolloin Kate oli yhä ollut kantavana, ja puoli kahden maissa Robert oli löytänyt mustanpäistärikön yllätyksen keskipäivän heinistä. Toisena yllätyksenä oli Wolfieksi kutsutun tamman herasilmät; Kumpikaan vanhemmista ei ollut herasilmäinen tai edes kirjava, mutta siinä varsa lojui, siniset silmät päässään muljahdellen. Henkilökunnalle selvisi myös pian, etteivät Wolfien kauniit herasilmät nähneet, vaan tamma oli syntynyt sokeana. Muihin aisteihinsa tukeutuen Wolfie kuitenkin löysi suojelevaisen emänsä nisille ja pian myös peremmälle tarhassa. Kuunsirppi otsassaan se tutkaili maata ja aitoja, pitkien hämähäkinkoipien meinatessa välillä kadota alta.

Luonnekuvaus.

Sukuselvitys

I. Budweiser
QH, 156 CM, VOIKKO (HOPEA)
II. Whiskey And Ice
QH, 153 CM, VOIKKO
III. Bourbon Street
QH, 149 CM, RUUNIKKO
IIE. Queen of Hearts
QH, 150 CM, RUUNIVOIKKO
IE. Rosebud
QH, 151 CM, PUNAHALLAKKO (HOPEA)
IEI. Champagne Victor
QH, 152 CM, CLASSIC CHAMPAGNE
IEE. Briar Rose
QH, 152 CM, HOPEANRUUNIKKO
E. Wyoming Wildcat
QH, 157 CM, RUUNIKONPÄISTÄRIKKÖ
EI. Under Texas Skies
QH, 156 CM, RUUNIKONPÄISTÄRIKKÖ
EII. Texas Cowboy
QH, 154 CM, MUSTANPÄISTÄRIKKÖ
EIE. Sunrise in Montana
QH, 160 CM, RAUTIAS
EE. Catch Me If You Can
QH, 155 CM, VOIKONPÄISTÄRIKKÖ SABINO
EEI. Live Wire
QH, 157 CM, MUSTANVOIKONPÄISTÄRIKKÖ
EEE. Dreamcatcher
QH, 156 CM, RUUNIHALLAKKO SABINO

Kilpailukalenteri

00.00 0000 WRJ, Reining Järjestäjä 0/00
00.00 0000 WRJ, Ranch trail Järjestäjä 0/00
00.00 0000 WRJ, Barrel racing Järjestäjä 0/00
00.00 0000 WRJ, Pole bending Järjestäjä 0/00

Päiväkirja