Haivaara

joka iikka ylös vedestä! haivaara, uikaa henkenne edestä!

Haivaara suosittelee

Hautavaara
Hiisivaara
Hirttivaara
Hurjanvaara
Kaihovaara
Lehtovaara
Mimmivaara
Naalisvaara
Ruskavaara
Vadelmavaara

HAIVAARA HAI4912 | NIKKI VRL-14085
Lue Haivaaran päiväkirjaa!

“Tervetuloa, ookko eksyksissä? Aijaa, meille kun tänne Ahmalaan löydetään yleensä vain vahingossa...”

Lappeenrannasta koilliseen sijaitsee virtuaalinen Ahmalan kylä ja sen Ahmalanjärven rannalla seisoo Haivaaraksi kutsuttu hevostalli. Nimensä Haivaara saa ahmalalaisesta urbaanilegendasta, joka syntyi 1970-luvulla Tappajahai-elokuvan julkaisun jälkeen. Haimanian kourissa yksi jos toinenkin ahmalalainen vannoi, että oli nähnyt selkäevän Ahmalanjärvessä, tai osunut veden alla johonkin, mikä oli liian suuri ollakseen mikään Suomessa tunnettu kalalaji. Rannalle pystytettiin puolitosissaan kyltti haivaarasta ja siellä se edelleen seisoo rantaan lyötynä, joskin hyvin ruosteisena, ja se on tuskin luettavissakaan enää. Ei niitä haita ole tähän päivään mennessä näkynyt yhtäkään, mutta joka kesä kylällä kuulee jonkun kysyvän, että jottakos nähtäisiin vihdoinkin hai.

Ahmalaa voisi kutsua sulkeutuneeksi ankkalammeksi. Täällä kaikki tuntevat toisensa ja hädässä voi luottaa naapuriinsa, mutta tuntemattomia kasvoja katsotaan vähän nenänvartta pitkin, sillä Ahmalan turismi on käytännössä olematonta. Tänne ei tulla, tänne synnytään, ja jos täältä lähdetään niin takaisin ei tulla. Ahmala on niin pieni yhteisö, että siellä esiintyy jopa murresanoja, joita muu Suomi ei tunne, eikä ahmalalaisten puheesta muutenkaan saa ulkopuolinen täyttä selvää ilman tulkitsijaa. Muutaman sadan hengen yhteisöstään huolimatta Ahmala on niin perisuomalainen, että vähän meinaa itkettää. Mikäli Ahmalaan vahingossa päätyy, sen säilynyt luonto ja yksinkertainen elämäntapa vie helposti mennessään.

Haivaaran omistaa tänä päivänä Valon suvun nuorin sukupolvi, sisarukset Sini-Lilja Rebekka ja Taika-Marja Kristiina. Sini on Valojen 26-vuotias esikoinen ja omistaa Haivaarasta kaksi kolmasosaa, mikä tekee hänestä tämän laivan kapteenin. Sini on aina ollut rohkea ja elämäniloinen omantiensäkulkija, jolla on korvat täynnä rautaa ja räikeäksi värjätyt hiukset. Kolme vuotta nuorempaa Taikaakaan ei voi millään tapaa sanoa valtavirtaa seuraavaksi ihmiseksi, mutta Sinistä eroten hän on enemmän taivaanrannanmaalari siinä, missä Sini menee eikä meinaa. Luonnonläheisempi Taika pitää Haivaaran laivan perää, mutta sisarukset ovat olleet lapsesta asti kuin paita ja peppu, joten siellä missä yksi, siellä toinenkin; Ja koska ei kahta ilman kolmatta, Haivaaran tallimestarin virkaa kantaa Ruut Rautaneva. Todellisuudessa Ruut on sisarusten 27-vuotias serkku, mutta hän on koko elämänsä ollut Sinille ja Taikalle isosisko, ja erityisesti Sini seuraa Ruutia kuin... No, hai laivaa. Ruutilla on vitivalkoinen mohikaani, lähes kaikki mahdolliset korva- ja kasvolävistykset ja täydet tatuointihihat, sekä suuri leijonansydän.

Omistajakaksikon ja Ruutin lisäksi tilalla asuu Valon sisarusten vanhemmat, pihatollinen hevosia ja sekalainen lista muita lemmikkieläimiä; Dalmatialaisuros Adonis, jackrussellinterrierinarttu Pocket Rocket eli Pokka, kesyvuohi Lumikki, Sinin kuningaspyton Alice, Ruutin kuningasboa Xena ja tarantula Yggdrasil, Taikan nuolimyrkkysammakkokolmikko Kasper, Jesper ja Joonatan, ja riikinkukkokoiras Pompadour tai tutummin Pomppu. Kesken eivät siis eläimet tällä tilalla lopu, vaikka sen pääpainote onkin hevosissa, erityisesti suomenhevosissa, joita mahtuu pihattoon yhteensä noin kahdeksan kappaletta. Haivaarassa ei myöskään kasvateta muita eläimiä, kuin hevosia, vaikka Adonis-dalmiksella onkin maailmalla jo kaksi pentuetta. Lemmikiksi voisi tässä vaiheessa jo melkein kutsua myös Sinin isältään perimäänsä Mustang-projektia; Vuoden 1966 kirkkaanpunainen Mustang on ollut työn alla jo ysäriltä, kun Sinin isä Aatos osti sen ajokelvottomana ja aikoi “kesän aikana laittaa sen kuntoon”, ja Sinissä on samaa uhoa saada auto vielä jonain päivänä katsastuksesta läpi. Ei omena kauas puusta putoa.

Pihatto 6/8

MIELILAMMEN KROKOKOO
Suomenpienhevonen, ruuna
om. Haivaara

NUPUN NOITURI
Suomenhevonen, ori
om. Haivaara

HUIHAI VIISAUS EI ASU MEISSÄ
Suomenhevonen, ori
om. Haivaara

SUSIPIHAN TAIKATOMU
Suomenhevonen, ori
om. Haivaara

MURUN HELMIÄINEN
Suomenhevonen, tamma
om. Haivaara

MURUN KAAMOSKARNEVAALI
Suomenhevonen, tamma
om. Haivaara

HAIVAARA ON VIRTUAALITALLI - ULKOASUN KUVAT © PIXABAY