nikki ferrari

ELÄMÄÄ SUUREMPI      MILJOONAPERIJÄTÄR.   

Harva englantilaislajeja harrastava ratsastaja on selviytynyt kuulematta joskus Nikki Ferrarista. Naisella on kiistaton, elämää suurempi maine kenttäratsastuksen kansainvälisenä kuningattarena, ja Ferrarilla onkin ollut näppinsä pelissä melkein kaikkien kenttäratsastuksen tähtihevosten kouluttamisessa ja kisaamisessa. Hevosurheilun lisäksi Ferrari tunnetaan moottoriurheilun puolella erityisesti autopiireissä, eikä suotta; Nainen on Enzo Ferrarin omaisuuden perijätär. Kuuttakymmentä tasaisestä lähestyvä rautarouva on osallistunutkin F1-ajoihin muutaman kerran hyvällä menestyksellä.

Nikki Marilyn Ferrari syntyi italialisille vanhemmilleen Alonsolle ja Louiselle 10. marraskuuta 1967 toisena lapsena; Ferrarilla on julkisuudesta pidättäytynyt, kaksi vuotta vanhempi isoveli Dylan. Indianan maaseudulla syntynyt ja kasvanut Ferrari aloitti hevosharrastuksen naapuritilan hevosilla, ja löysi omalta tuntuvan lajin rallitellessaan erityisesti nuorella täysiveriristeytyksellä peltojen läpi ja ojien yli. 11-vuotiaana nainen putosi mainitun hevosen selästä maastossa kaahatessaan, ja loksautti olkapäänsä sijoiltaan. Lääkäri neuvoi ratsastusta vastaan, mutta tietysti nuori Ferrari kiipesi takaisin selkään heti, kun olkapää sen salli. Mainittakoon, että sankarittaremme ratsasti tuolloin ilman satulaa, kun vähävaraisella tilanpitäjällä ei kunnollisia satuloita ollut.

Teini-iässä Ferrari rupesi käymään viikot lähimmän kaupungin pienellä ratsastuskoululla kaikina päivän tunteina, jolloin ei ollut koulua. Aamuisin nainen oli polkemassa kaupunkia kohti, kun kukko vasta heräsi kiekumaan, ja palasi kotiin syömään kylmää päivällistä. Viikonloput kuluivat edelleen naapurin Felix-ruuna kanssa. Ratsastuskoulu ei ollut varsinaisesti sitä, mitä Ferrari harrastukseltaan halusi, ja olkapäätäkin vihloi, mutta hammasta purren nainen kiipesi kunnon satulaan ja teki kuten käskettiin. Ratsastuskoulu oli vain ponnistuslauta korkeammalle, sillä Ferrari oppi varsinaisen ratsastuksen ja hevosenhoidon alkeet, joita saattoi kotona soveltaa Felixin kanssa harrastaessa. Perinteinen maneesissa sileällä pyöriminen kävi lopulta Ferrarista tylsäksi; Mielenkiinto heräsi uudelleen, kun maneesissa olikin eräänä iltapäivänä esteitä. Ferrari ei ennen ollut edes nähnyt rataesteitä, hypännyt vain ojia ja satunnaisia tukkeja Felixillä. Nuori ratsastaja kiipesi kuitenkin alkeistunnilta aina kokeneiden ratsastajien sekä korkeimmille mahdollisille estetunneille. Ei sillä, että niin pienellä ratsastuskoululla olisi ollut erityisen lahjakkaita estehevosia.

Indianan West Point oli Ferrarille käännekohta. Ajokortin ja jopa auton saatuaan nainen rupesi käymään muutaman tunnin päässä West Pointissa asteen paremmalla ja suuremmalla ratsastuskoululla. Eipä ratsastuskoulu vieläkään ollut hevosnaisen mieleen, mutta se oli välttämätön paha, jos halusi ratsastaa jollain Felixiä paremmalla ja kehittyä. West Pointissa Ferrari tutustui jo Grand Prix-tasoisiin estehevosiin ja löysi erityisesti FR Ebony Lilyn, ruunikonkimon hannovertamman, jonka kanssa Ferrari alkoi treenata ja lopulta jopa kilpailla esteitä päästyään West Pointin tallin kisatiimiin. Lilystä tuli luotettu kisakumppani, ja lopulta matka johti Kaliforniaan estekilpailuihin. Ferrari rakastui ikihyviksi Kaliforniaan, ja palasi vain kuukautta myöhemmin - jäädäkseen. Kaliforniasta tuli nopeasti uusi koti.

KUVA © GORDON DIONNE (CC BY-NC-SA 2.0)

Indiana, Felix, Lily, ja perhe olivat jääneet taakse. Ferrari löysi itselleen työpaikan kilpatallilla ja pääsi hevosvalmentaja Grace Kieferin siiven alle opettelemaan esteratsastusta vieläkin syvemmin, sekä hevosten kouluttamista ja kasvattamista. Tässä välissä Ferrari myös alkoi saada perintörahoja, joskaan ei mitään sellaisten summien suuntaan, kuin mitä tulevaisuudessa odotti. Kiefer huomasi Ferraria valmentaessaan, että vaikka nuori nainen oli selkeästi lahjakas ratsastaja, niin nainen ei ollut sydämeltään mukana esteratsastuksessa. Ferrari myönsi ikävöivänsä Felixiä ja maastoja, joten Kiefer rupesi ohjaamaan naista kohti kenttäratsastuksen maailmaa. Talli vaihtui hienosta estetallista hieman rennompaan kenttätalliin, mutta laadun lasku ei haitannut Ferraria ollenkaan; Nainen oli nyt vihdoin sen oikeasti oman lajinsa parissa, ja ratsasti mielellään tallin irish sport horseja kentässä. Uusi rotu sai Ferrarin lopulta lentämään Irlantiin asti tutkimaan maan kenttäratsastusmahdollisuuksia; Nuori perijätär oli samalla ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella.

Irlanti jäi vuoden mittaiseksi kokeiluksi, mutta Ferrari toi paitsi oppinsa, myös hevosen mukanaan takaisin Yhdysvaltoihin. Ferrarin ensimmäinen hevonen oli tummanruunikko irish sport horse -ori Logan, jonka kanssa nainen alkoi treenata ja kilpailla kenttäratsastusta, työskennellen yhä samassa kenttätallissa. Loganin kanssa Ferrarin taidot alkoivat karttua ja nousta aina vain korkeammalle. Nyt 21-vuotias Ferrari alkoi tallin lisäksi viihtyä Kalifornian yömaailmassa, ja löysi itsensä bilettämästä 1980-luvun suurimpien rock-nimien ja näyttelijöiden kanssa. Toisina päivinä hevoset jäivät vähemmälle, kun Ferrari löysi alkoholin ja bilehuumeiden maailman. Huhujen mukaan näihin aikoihin olisi syntynyt avioton lapsi, kenties peräti mainittujen rock-tähtien kanssa, mutta Ferrari on kiistänyt huhut alusta asti.

1990-luvulla bilenäyttämö jäi taakse, ja Ferrari otti taas koppia alkavasta kenttäratsastusurastaan. Logan oli edelleen Ferrarin pääasiallinen ratsu, mutta nainen siirtyi töihin ja samalla toi Loganin jo kohtuullisen nimekkäälle kenttätallille, jossa Ferrari pääsi kilpailemaan muitakin hevosia. Logan kilpaili vielä viisi vuotta, ennen kuin hurja ratsastusonnettomuus vei vakavasti loukkaantuneen Ferrarin sairaalahoitoon ja vielä vakavammin loukkaantuneen Loganin eläinlääkärin piikille. Hetken näytti siltä, että Ferrarin ura oli katkennut; Naisen olkapää oli jälleen sijoiltaan, sääriluu katki, kaksi murtunutta kylkiluuta ja lantiomurtuma. Lääkärit ilmoittivat, että 28-vuotias Ferrarin ratsastusura oli päättynyt, ja lantiomurtuman vuoksi lääkärit eivät osanneet vielä sanoa, siirtyisikö Ferrari seuraavaksi perustamaan perhettä vaiko ei. Rinnalla oli kuitenkin 1990-luvun alussa hevospiirien kautta löytynyt kouluratsastaja Ilya Sarkov auttamassa ja tukemassa, kun Ferrari ensin kotiutettiin leikkausten jälkeen melkeinpä kokovartalokipsissä - ainakin Ferrarin omien sanojen mukaan. Kolme vuotta myöhemmin Ferrari otti ensimmäiset julkiset askeleensa kävellessään pyörätuolista neljä metriä alttarille Sarkovin eteen sanoakseen tahdon.

Lapsia ei tullut, mutta ei lantiomurtuman takia, vaan koska Ferrari palaili mahdollisimman nopeasti takaisin hevosen selkään. Ratsastukseen oli vaikea päästä kiinni neljän vuoden tauon jälkeen, minkä lisäksi onnettomuus oli iskostanut pinnan alle pelon, eikä asiaa auttanut jatkuva särky, jota selässä istuminen tuotti. Sarkov ei suostunut katsomaan vaimoaan leikkimässä hengellään palaamalla takaisin naisen melkein rikkoneen lajin pariin, ja yritti saada vaimonsa luopumaan harrastuksesta. Ferrari vastasi tavaramerkikseen muodostuneella kylmällä tyyneydellä ja eropapereilla kahden vuoden avioliiton jälkeen.

Uusi vuosituhat alkoi ryminällä. Ferrarin kenttäura lähti kiitonousuun ja nainen ansaitsi hurjapään maineensa entistäkin suurempana takaisin, kun lehdet alkoivat kirjottaa kenttäratsastuksen Rautanaisesta, joka oli melkein kuollut radalle ja palannut silti takaisin. Ferrarin maine kiihtyi entisestään, kun sisarusten vanhemmat menehtyivät, ja kumpikin Ferrarin sisarus sai perintönsä, jota vanhemmat olivat säästelleet elämällä vaatimattomasti ja julkisuuden ulkopuolella. Ferrarit olivat nyt virallisesti rikkaita. Ferrarin veli Dylan kuitenkin ilmoitti, ettei halunnut rahoja, vaan halusi kasvattaa kaksi pientä lastaan yhtä vaatimattomasti, kuin sisarusten vanhemmat olivat tehneet, ja siirsi suuren osan omasta perinnössään sisarelleen. Rahaa oli, ja se tarkoitti, että Ferrarilla oli vihdoin oma kenttätalli, ja mainetta yllin kyllin. Tragedia toisensa perään vetivät toimittajia Ferrarin puoleen kuin koita liekkeihin, eikä Ferrari voinut enää elää tavallisessa asunnossa, kuten oli tehnyt tähän asti. Siispä nainen rakennutti itselleen hulppean luksustalon Los Angelesiin meren äärelle. Kaksi kerrosta luksusta, ja maanalaisessa kellarikerroksessa yksityinen kokoelma kalliita autoja.

Ferrarin kasvatustyö otti tuulta alleen, minkä lisäksi nainen alkoi valmentaa ja kouluttaa ulkopuolisia hevosia, hukuttaen itsensä täysin työhönsä; Julkisuutta tuoneet tragediat ottivat henkisesti koville, ja vaikka Ferrari ei sitä julkisesti koskaan tahtonutkaan näyttää, niin kenttäkuningatar koki, ettei elämässä ollut enää mitään muuta kuin viski ja ratsastaminen. Näihin aikoihin kuvioihin astui muusikko Ethan Long, jonka kanssa Ferrarin elämä lähti uuteen nousuun, samalla kuin Longin julkiset törttöilyt tekivät pariskunnasta etusivun jutun viikottain ja monissa lehdissä. Ferrari haki avioeroa uudesta miehestään alle vuosi avioitumisen jälkeen. “En mene enää ikinä naimisiin, tunnistan selkeästi hyvän kenttähevosen, mutta en hyvää miestä”, Ferrari kommentoi uutislehdille maaliskuussa 2012. Ferrari piti sanansa, eikä sankaritartamme ole nähnyt kahta kertaa saman miehen kanssa kommentin jälkeen.

Epäonnistuneen toisen avioliiton jälkeen Ferrari muutti toviksi takaisin West Pointiin Indianaan, missä naisen ura oli todella alkanutkin. Päivätyöksi oli muodostunut kenttäpainoitteisten amerikanpuoliveristen kasvatus, jossa Ferrari painotti laadukkaisiin kenttäominaisuuksiin, mutta myös amerikkalaisiin erikoisväreihin. Amerikanpuoliveristen taival alkoi Stratocasterissa, ja jatkui Stratocasterin tytärtallissa ja jatkajassa, Winterbourne Courtissa. Elokuussa 2020 Ferrari teki shokkipäätöksen lopettaa puoliveristensä kasvatuksen ja muuttaa takaisin Kaliforniaan. Mukaan lähti oma kasvatti Marlon Brando, jolla Ferrari uhkasi kuitenkin pysytellä kenttäradoilla aina hamaan kuolemaan asti. “Ratsastus on elämäni. Minua ei pieni putoaminen hätkähdytä”, kuului Ferrarin päättäväinen lausunto. Ei kukaan Ferrarin putoamista pieneksi väittänyt, mutta ilmeisesti kenttäratsastuksen Rautanainen on toista mieltä.

PÄIVÄKIRJA

PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ, 20. MARRASKUUTA 2020
Winterbourne Courtin lopettaessa olimme sopineet Sonjan kanssa, että Lucifer jää minulle vielä opettelemaan ratsun tavoille. Lucifer oli Stratocasterin amerikkalaiskasvatuksen kulmakiviä, minkä vuoksi se oli muuttanut vauvana Stratocasterista Winterbourneen, joten yhteistä taivalta oli takana jo jonkin verran, mikä teki orin myymisestä niin vaikeaa. Se alkoi kuitenkin olemaan melko valmis paketti, joten olin saapunut sen kanssa kenttäkilpailuihin, joihin Sonjakin oli osallistunut omilla hevosillaan; Päivän päätteeksi Lucifer lähtisi Sonjan mukaan uuteen kotiinsa, ja minä palaisin Kaliforniaan ainokaisen hevoseni luokse.

Sonja oli ennen lähtöjään hieman hermostunut, kenties siksi, että olin harvinaisesti paikalla. Ruunivoikko Charlie kopisteli naisen vierellä närkästyneenä, selkeästi ottaen itseensä Sonjan mielentilasta, joten kurotin rapsuttamaan orin nenäpiitä hellästi. “Ota ihan iisisti. Sulla on maailman parhaat hevoset alla”, huomautin Sonjalle, joka oli tuonut kekkereihin ainoastaan Winterbournen kasvatteja. “Hyvin se menee.” Sonja hymähti vähän ja muistutti, etteivät amerikkalaiseni olleet mitään automaatteja. Siinä nainen oli kyllä hyvin oikeassa, de Winterit tarvitsivat ehdottomasti osaavan ratsastajan selkäänsä. Ei ne mitään sunnuntairatsuja olleet.

“Palkintojakkaralla nähdään”, lupasin Sonjalle. Kuuluttaja ilmoitti mekaanisen rätinän säestämänä seuraavasta ratsukosta ja yritti vielä saada kuuluville jonkinlaista mahtipontista esittelyäkin. “Rautanainen” tuntui yleistyneen kutsumanimenä viimeisen viiden vuoden aikana; Ei se varsinaisesti haitannut, mutta turhan kiihkeä nimityshän se oli. Luciferia ei kiinnostanut pätkän vertaa millainen rautanainen sen selässä oli; Se tarvitsi selkäänsä ratsastajan, jolla oli parempaa tekemistä, kuin mahtailu. Lisäksi vuosi alkoi tulla päätökseensä, mikä tarkoitti pimeyttä, mikä puolestaan tarkoitti sitä, että Luciferia alkaisi kiukuttamaan. Se oli aamulla yrittänyt jo kääntää minulle takamustaan ja luimia, mutta sehän ei tietenkään käynyt laatuunsa, ei etenkään, kun oltiin vieraassa tallissa. Ori oli saanut kiikuttaa luunsa käytävälle, jossa olin harjannut ja satuloinut sen. Olin ollut kuulevinani supinaa selkäni takaa, mutta en ollut edes vaivautunut vilkaisemaan. Supinaa tuntui kuuluvan jokaisessa tallissa, johon matkustin.

Mustanvoikko lähti matkaan hyvällä energialla. Sen takapää tuntui turhan kevyeltä, mutta ylös asti se ei aikonut tänään nousta. Rata oli suhteellisen helppo ainakin minulle, mutta Luciferia sai selkeästi hieman auttaa. Kulmaestettä lähestyessä Lucifer alkoi hieman epäröimään ja sen askeleet lyhenivät, mutta päätti luottaa minun arvostelukykyyn, ja ylittikin esteen kolisematta. Eihän se mikään siistein hyppy ollut, mutta se oli ohitse ja murehtimisen sijaan oli pakko keskittyä seuraavaan. Radalla - kuten elämässä - ei auttanut jäädä katselemaan taakseen.

Totta kai me päädyimme palkintojakkaralle, kuten olin luvannut Sonjalle. Lucifer oli vähän keltanokka liikenteessä, joten se oli muutaman mutkan kautta päätynyt “vähäiselle” kakkossijalle, Sonja ja Icarus ensimmäisinä. Ei sitä kuitenkaan voinut kuin paiskata kättä, onnitella ja hyväksyä, että oli tehnyt parhaansa. Lucifer pääsi eroon varusteistaan ja sai tarhata uusien tallikavereittensa kanssa ennen lähtöä, mutta lopulta tuli aika pakata se Lovellien traileriin. Rapsuttelin kaikkia kasvattejani, ja viimeisenä lastasin Luciferin traileriin. “Mulla oli kivaa”, mumisin hevoselle lempeästi. “Tehdään tää joskus uudestaan, jooko?”