GLOOMSDALE JON BON JOVI


Kuvat © Cherie (CC BY-NC 2.0) • Gloomsdale Jon Bon Jovi on virtuaalihevonen

Virallinen nimi Gloomsdale Jon Bon Jovi Kasvattaja Helen Dale, Gloomsdale Shetlands EVM
Rotu, sukupuoli Shetlanninponi, ori Maahantuoja Nikki VRL-14085, Scuderia Sierra
Säkäkorkeus, väri 105 cm, mustanvoikonhallakonkimo (Ee/aa/nCr/Dd/Gg) Omistaja Nikki VRL-14085, Scuderia Sierra
Syntynyt, ikä 02.03 2013, Iso-Britannia, 7-vuotias Koulutustaso Helppo C, re. 60 cm, aloittelija, noviisi
Rekisterinumero VH18-017-0513 Painotuslaji Yleispainotus

Jon Bon Jovi. Joniponi. Jon Bon Pony, Jonibonijovi, Jonkka, Jonsku, Bonkkis, Jonski, Jons, Jonsu, Jonny, Jonskis, Bonkku.. Jatkaa voisin koko päivän. Lyhyesti kyseessä kuitenkin on ehkä suurimman ihastukseni kadonnut ponikaksonen. Luonteeltaan Jonkka on vähän ilkikurinen ja toisinaan hyvinkin laiska tapaus, joka ponimaiseen tyyliin välttelee työntekoa melko ahkerasti, se kun paistattelisi mielummin pikkutyttöjen loputtomassa suosiossa.

SUKUSELVITYS

i. Gloomsdale Guns ‘n’ Roses EVM
she, 101 cm, punahallakko
ii. Gloomsdale Rosewine EVM
she, 100 cm, punahallakko
ie. Gloomsdale Cherimoya EVM
she, 96 cm, rautiaanpäistärikkö
e. Gloomsdale Jeanette EVM
she, 104 cm, ruunivoikonkimo
ei. Gloomsdale Fighter EVM
she, 102 cm, musta
ee. Gloomsdale Norma Jean EVM
she, 99 cm, voikonkimo

JÄLKELÄISET

       

KISAKALENTERI

NJ - 22.11 2018 - Husgård Stud - pt. birdie - irtoSERT

11.11.18 ERJ, 60 cm Rushock Bog 2/18
29.11.18 ERJ, 60 cm Hiivurin 5/29
01.12.18 ERJ, 60 cm Rinvalli 6/40
04.12.18 ERJ, 60 cm Reiter 4/30
04.12.18 ERJ, 60 cm Escorant 5/30
05.12.18 ERJ, 60 cm Escorant 3/30
06.12.18 ERJ, 60 cm Rinvalli 3/40
06.12.18 ERJ, 60 cm Reiter 4/30
07.12.18 ERJ, 60 cm Escorant 3/30
08.12.18 ERJ, 60 cm Reiter 1/30
10.12.18 ERJ, 60 cm Rinvalli 5/40
11.12.18 ERJ, 60 cm Escorant 3/30
13.12.18 ERJ, 60 cm Rinvalli 4/40
15.12.18 ERJ, 60 cm Rinvalli 6/40
16.12.18 ERJ, 60 cm Fernweh 4/32
17.12.18 ERJ, 60 cm Escorant 3/30
18.12.18 ERJ, 60 cm Rinvalli 2/40
20.12.18 ERJ, 60 cm Escorant 2/30
20.12.18 ERJ, 60 cm Escorant 2/30
03.04.19 ERJ, 60 cm Valmari 1/30
04.04.19 ERJ, 60 cm Valmari 1/30
02.07.19 ERJ, 60 cm Mörkövaara 3/30
06.07.19 ERJ, 60 cm Hiivurin 5/28
09.07.19 ERJ, 60 cm Hiivurin 1/28
10.07.19 ERJ, 60 cm Hiivurin 2/28
10.07.19 ERJ, 60 cm Mörkövaara 5/30
13.11.18 KRJ, Helppo C Fernweh 2/40
15.11.18 KRJ, Helppo C Sjöholma 1/03
17.11.18 KRJ, Helppo C Fernweh 4/40
02.12.18 KRJ, Helppo C Hiivurin 5/40
06.12.18 KRJ, Helppo C Hiivurin 2/40
08.12.18 KRJ, Helppo C Reiter 1/30
08.12.18 KRJ, Helppo C Fernweh 1/32
05.07.19 KRJ, Helppo C Hiivurin 5/45
08.07.19 KRJ, Helppo C Hiivurin 2/45
09.07.19 KRJ, Helppo C Hiivurin 3/45
19.07.19 KRJ, Helppo C Hiivurin 2/45
16.11.18 KERJ, Aloittelija Winterbourne 3/14
07.02.19 KERJ, Aloittelija Chersey 5/33
08.11.18 VVJ, Noviisi Ristikallio 3/50
13.11.18 VVJ, Noviisi Ristikallio 6/50
14.11.18 VVJ, Noviisi Ristikallio 4/50
16.11.18 VVJ, Noviisi Ristikallio 5/50
18.11.18 VVJ, Noviisi Ristikallio 6/50
07.12.18 VVJ, Noviisi Fernweh 4/27
11.12.18 VVJ, Noviisi Fernweh 5/25
10.02.19 VVJ, Noviisi Huvitus 4/30
12.02.19 VVJ, Noviisi Huvitus 4/30
14.02.19 VVJ, Noviisi Hunajakumpu 5/29
18.02.19 VVJ, Noviisi Huvitus 2/30
19.02.19 VVJ, Noviisi Huvitus 5/30

PÄIVÄKIRJA

Tarinakilpailut Daelwynissa, 27. helmikuuta 2019, kirjoittanut omistaja

Anteeksi mikä?!? Muut kilpailun esteet näyttävät kyllä tuiki tavallisilta rataesteiltä, mutta ensimmäisessä on jotain epäilyttävää sekä sinun että ratsusi mielestä. Sehän on piru vie rakennettu lumesta koko este ja jäädytetty sileäksi! Miten kävi, oliko lumikammotus ihan piece of cake vai tuliko niin sanotusti jäinen loppu? Nyt kaivataan kielellistä nokkeluutta ja mukaansatempaavaa kuvailua! Suosituspituutta ei ole.

Bella ja hänen sukulaistyttönsä Emma olivat käyneet Sierrassa jo jonkin aikaa, ja tytön suosikiksi oli ehdottomasti muodostunut minun rakas Bonkkikseni, Sierran todennäköisesti arvokkain poniori - ehkä jopa yksi arvokkaimpia hevosia koko tallissa. Halusin kuitenkin ponin mukaani Walesiin kilpailemaan esteillä, joten Bella suostui lähtemään Emman kanssa mukaan. Tyttö oli sen verran osaava jo, että ehkä esterata suoriutuisi edes jotenkin, kun Tommyn tytär oli kipeänä... Ikinä ei pitäisi hankkia niin pieniä hevosia, että niiden ratsastajat sairastelevat jatkuvasti tai eivät omaa minkäänlaista keskittymiskykyä. Bonkkiksesta pitäisi kaiketi jalostaa iso ratsuponi.

Lento sujui suhteellisen hyvin - itse jättäydyin mahdollisimman kauas Emmasta. Ei tytössä mitään vikaan ollut, en vain yleisesti pitänyt nuorista lapsista. 25 ikävuoden jälkeen ne rupeavat olemaan jo ihan siedettäviä. Osa ainakin. Bonkkiksella esiintyi hieman jet lagia, mutta muutoin ori lensi kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä, ja tepastelipa se rokkikukon elkein Daelwynin pihaankin trailerista. Show-off.

Jätin Bonkkiksen Bellan ja Emman varustettavaksi, ja sillä aikaa hermoilin, join pari kuppia kahvia ja pureskelin kynsiäni. Paha tapa, pitäisi lopettaa. Harkitsin jo ensiapuhoitajan etsimistä, kun Emman ja Bonkkiksen lähtö lähestyi, niin kovasti minua hermoilutti. Entä jos orini katkaisi jalkansa? Tai jos Emma loukkaantuisi? Sitten se osui näkökenttääni. Ensimmäinen este. Täyttä jäätä. Näin mielessäni varmasti sata eri kauhuskenaariota siitä, kuinka Emma lentäisi nokka edellä peilijäähän, tai Bonkkiksen jalka osuisi esteeseen ja murtuisi, tai tai tai... Jouduin sulkemaan silmäni, kun Emma lähti ratsastamaan kohti ensimmäistä estettä. Varmuudeksi painoin vielä kasvoni käsiini ja vain odotin, kuinka kuulisin Bonkkiksen kiljuvan tuskissaan. Kului sekunti, toinenkin. Pisimmät sekunnit elämässäni koskaan. Sitten kuului naurua. Kirkasta, nuorta naurua, johon muutama yleisöstäkin liittyi lempeästi. Mitä?

Nostin katseeni ja ehdin nähdä vielä muutaman pienen pukin, jotka Jonkka heitti innoissaan esteen jälkeen. Se pärski ja jatkoi lennokkaassa laukassa seuraavalle esteelle, Emman heiluessa turvallisesti kyydissä. Meinasin aivan taatusti pyörtyä helpotuksesta, kun olin nähtävästi ollut ainoa, joka oli ollut huolissaan esteestä, enkä edes ollut radalla. Luojan kiitos.

Päiväkirjamerkintä, 30. joulukuuta 2018, kirjoittanut Bella

Huokaisin erittäin turhautuneena ajaessani jälleen kohti Scuderia Sierraa. Emma hihkui vieressäni jotain Bonkusta ja olin sillä hetkellä valmis jättämään auton siihen. Olin jo hetken ehtinyt luulla, että tyttö suostuisi vaihtamaan poniratsunsa toiseen ja mukavampaan - siis omasta mielestäni, Emmahan vannoi Bonkun olevan paras kaikista. Suunnitelmat olivat kuitenkin muuttuneet ja tomeran tytön päätä ei helposti käännetty. Olin jopa ollut valmis päästämään lapsen suomenhevosorini tai puoliveriruunani selkään, viemään Soligtiin ja antamaan minkä tahansa tallin hevosista - mutta kun ei. Soligtissa asuva Muumi olisi mielestäni ollut Emmalle niin hyvä ratsu, mutta tyttö oli ilmoittanut napakasti, ettei todellakaan aikonut ratsastaa muumeilla - ja sai yleensä kovin sanavalmiin ihmisen hiljenemään.

Kun saavuimme tallille, Emma jälleen kerran ryntäsi autosta ulos jättäen minut yksinään istumaan. Syvään huokaisten nousin jälleen autostani ja lukitsin sen. Lähdin hitaasti vaappumaan kohti tallia. Yllätys, yllätys, Emma löytyi Bonkun karsinalta. Mutisin hakevani ponin hoitovälineet, mutta tyttö ei tainnut edes kuulla rakkaudenhuumassaan. Tavaroita raahaten palasin karsinalle vain nähdäkseni siskontyttöni kaulailemassa tuota hirviöponia. Jupisten omiani ojensin tuomani harjat tytölle ja jäin viereen katselemaan tuon touhuja. Emma alkoi innoissaan työntouhuun ja Bonkku käyttäytyi kuin olisi itse enkeli.

Harjaustuokion jälkeen tyttö halusi aivan välttämättä käydä hakemasta autosta ponille porkkanaa ja pyysi minua harjaamaan ponia. Yritin kohteliaasti kieltäytyä ja vedota siihen, että Emma voisi itse hoitaa poniorin. Mutta kuka voi kieltäytyä koiranpentuilmeestä? Niinpä. Jälleen kerran siis löysin itseni touhuamasta Bonkun kanssa. Onneksi olin saanut suostuteltua Emman edes ratsastamaan jollain toisella ponilla - hermoni eivät olisi enää kestäneet yhtään ponin perässä juoksutuntia, eikä kuntonikaan.

Siinä harjatessani tuota ponioria, en todellakaan tajunnut varautua siihen, ettei tuo olisikaan ehkä enkeli minulle. Liekö syynä se, ettemme vain pitäneet toisistamme tai se, että olin aikuinen. En edes ehtinyt tajuta mitään, mutta hetken kuluttua huomasin hanskojeni hävinneen kummallisesti maasta. Vilkaisin Bonkkua - ja kas kummaa! Sehän söi hanskojani. Äristen yritin kiskoa niitä ponin suusta, mutta se ei luovuttanut. Kirosin Bonkkua alimpaan helvettiin ja juuri silloin Emma saapui takaisin. Mitä vielä, tyttö alkoi nauramaan. Mulkaisin siskontyttöäni, joka tuli karsinaan muina naisina. Hän totesi Bonkulle, ettei noin voi tehdä ja nappasi kintaat sen suusta - käsittämätöntä! Mulkoilin ponia, joka selkeästi suosi Emmaa - ja vihasi minua, tajuttu on! Emma hymyili silitellessään Bonkkua ja tarjosipa tuolle ahneelle ketkulle vielä porkkanaakin. Saarnasin samalla tytölle siitä, etten enää ikinä edes suostuisi tulemaan ponia lähelle. Emma kuitenkin keskeytti alkavan saarnani nopeasti ja sai leukani tipahtamaan maahan: “Tiiäksä täti mitä? Et sä osaa sanoo mulle ei.” Ja vaikka en sitä myöntäisi, oli tuo tyttö raivostuttavan oikeassa. Vannoin itselleni, etten ikinä hankkisi lapsia - tai poneja.

Päiväkirjamerkintä, 27. marraskuuta 2018, kirjoittanut omistaja

Hykertelin tyytyväisenä itseeni katsellessani tallinseinustalta käsin kentällä ponin kanssa taistelevaa Bellaa. Jonkan selässä keikkui Bellan sisarentytär Emma, joka oli korviaan myöten rakastunut ilkikuriseen poniin, vaikka tuskin tunsikaan tämän kaimaa. En uskonut, että edes nuori “täti” tunsi Jon Bon Jovia, mutta eipä sillä ollut väliä - Jonkan persoonallisuus yksinään teki siitä jo erittäin rakastettavan. En ikinä ollut ollut lapsi-ihmisiä, mutta ymmärsin kyllä miksi Bella palasi riitelemään Bonkkiksen kanssa, kun katselin Emman riemua. Näyttipä ponillakin olevan hauskaa, kun se vei Bellaa kuin pässiä narussa. Se oli pieni, mutta voimakkaan sijaan ovela ja itsepäinen kuin synti. Pudistelin päätäni ja hymyilin vähän.

Bella vaikutti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä palatessaan Jonskis perässään tallille. Nainen oli käynyt muutaman kerran kentänpohjan kautta taistellessaan Jonin kanssa, mutta Emma vain nauroi ja taputti käsiään ihastuneena yhteen, moiskauttaen ponin turvalle suukon. Sillä tosiaan oli kaimansa veroiset samettihuulet... Tyttö nosti katseensa minuun ja tomerasti ilmoitti, että Bonkku oli maailman paras poni. Virnistin ja vilkaisi Bellaa, joka vain pyöritteli silmiään, ja nyökkäsin. “Nii on! Ihan paras.”

Emma tahtoi tietysti hoitaa poninsa vielä ratsastamisen jälkeen, joten seisoskelin vain vieressä vahtimassa. Muutaman sierralaisenkin omistavalla Bellalla oli tietysti tarpeeksi kokemusta toimiakseen itsenäisestikin hevosten parissa, mutta Jon oli oma persoonansa ja olin mielelläni pitämässä sitä silmällä kaiken varalta. Lisäksi kaavailin siitä tärkeää kantahevosta Sierran jalostusohjelmassa, joten sille ei saisi sattua mitään odottamatonta. Toisaalta Jonkan kanssa ei koskaan osannut odottaa, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Olin yrittänyt ehdottaa Emmalle muita shetlanninponejamme, kuten kilttejä Peach- ja Casey-tammoja, mutta tyttö oli selkeästi tyytyväinen valintaansa, eikä tahtonut vaihtaa Bonkkuaan kehenkään muuhun. Ei siinä sitten voinut muuta, kuin yrittää varmistaa, ettei kallisarvoiselle ponille sattuisi mitään häslän seitsemänvuotiaan kanssa.

Päiväkirjamerkintä, 21. marraskuuta 2018, kirjoittanut Bella

Huokaus - varmasti jo kymmenes sinä kirottuna aamuna. Olin lupautunut jälleen kerran hirviöponin hoitoon. Tai sisarentyttärenihän nimitti Bonkkua “unelmien täyttymykseksi”. Poni oli toki Emmalle sopivankokoinen, mutta se oli varsinainen jääräpää. Ja koko päivänhän kruunasi se, että Emma vaatimalla vaati minua pitämään hänelle ratsastustunnin - eikä edes liian nuori täti voi sanoa ei, kun seitsemän vanha katsoo silmiin koiranpentuilmeellä.

Saavuttuamme Scuderia Sierran pihaan, oli holhottavani hypännyt lähes puoliliikkuvasta autosta ja juossut heti kohti tallia. Pyörittelin silmiäni huudellessani lasta odottamaan - turhaan. Lukitsin autoni ovet ja kiirehdin Emman perään talliin. Tallissa Emma oli jo löytänyt unelmiensa ratsun ja tyytyväisenä silitteli pikkuorin turpaa. Päätin hieman auttaa tyttöä ja kipaisin varustehuoneen kautta hakemassa varusteet sekä harjat. Vein ne Emmalle, joka innokkaasti aloitti Bonkun harjaamisen. Itse sen sijaan päädyin silittelemään vähän matkan päässä asustavaa arabioria. Olin aivan uppoutunut sen upeaan olemukseen ja pehmeään turpaan. Hetki kuitenkin keskeytyi korviini kantautuvaan huutoon, joka särähti korvaani yhden sanan takia - täti. Huokaisten kävelin auttamaan Emmaa Bonkun satulavyön kanssa ja samalla selitin tuhannetta kertaa, että olin liian nuori, jotta hän saisi kutsua minua tädiksi.

Jälleen kerran olimme siinä kentällä ja tällä kertaa jouduin itse seisomaan sen keskellä. Emma hymyili - minä en. Kun lopulta aloitin sen tunnin pitämisen, jouduin ainakin viisi kertaa menemään nostamaan Bonkun pään. Ori oli niin suurisuinen ahmatti - ihan tajutonta! Raviin Emma ei saanut Bonkkua alkuunkaan ja niinpä juoksutettiin taas hiukan opettajaa. Kaiken kukkuraksi Bonkku päätti heittää suloiset pukkiloikat, kun menin nappaamaan sitä ohjista. Mitä vielä, eihän kukaan sellaiseen varaudu ja hupsista - makasin suoraan kuraisella kentällä. Muutama “helvete” sieltä saattoi suusta päästä. Hinauduin ylös vain nähdäkseni Emman nauramassa Bonkun selässä - ja itse ponin lurjus söi puskaasta. Hiukan jupisten raahauduin ponin luokse ja tällä kertaa saatiin se ravipätkäkin onnistumaan.

Lopulta, noin puoli tuntia myöhemmin, Emma väsyi ja suostui lopettamaan. Bonkku vietiin talliin, josa tyttö sai hoitaa sitä. Emma höpötteli sille kaikkea innoissaan, kehui ponia ja naurahteli orin tökkimiselle. Itse seisoin ulko-ovella valmiina rynnistämään ulos heti, kun tyttö olisi valmis. Valuin kuravettä, olin lopenuupunut ja Bonkku taas näytti olevan yhtä pirteä kuin ennen ratsastusta. Salaa kuitenkin hiukan hymyilin, koska ainakin Emmalla vaikutti olevan superihanaa. Autossa Emma höpötti jälleen kerran vain Bonkusta ja Bonkusta. Kun puheenaiheeksi nousi huvittava kaatumiseni, katsoin parhaaksi kääntää radion täysille. Emma päätti musiikin yli kuitenkin todeta, että “kyllä säkin täti pidät Bonkusta”. Nii-in, sitä sopii miettiä.

Päiväkirjamerkintä, 19. marraskuuta 2018, kirjoittanut Bella

“Se on niiiiiiin söpööö”, siskontyttäreni hihkuin silittäessään valkoista shetlanninponioria. Jostain syystä itse en ollut yhtä ihastunut pirullisennäköiseen Bonkuksi kutsuttuun otukseen. Hymyilin kuitenkin rohkaisevasti Emmalle ja kehotin tyttöä harjaamaan ponin. Innoissaan tyttö alkoikin työntouhuun, kun itse vilkuilin ponia epäilevästi - en luottaisi poneihin ikinä, ainakaan jos ponin nimi olisi Jon Bon Jovi.

Emman intoillessa Bonkulle varusteita, en ollut saanut vieläkään yhtään aihetta torua tai halveksia ponia. Vannon, että poni saattoi mulkoilla minua epäilyjen takia. Emman valittaessa, ettei satulavyö mene kiinni, jouduin huokaisten menemään apuun. Ja loppujen lopuksihan se satulavyö meni oikein mallikkaasti kiinni. Suitsetkin menivät päähän, eikä Bonkku näyttänyt muuta kuin söpöä naamaa.

Kentälle asti päästyämme autoin Emman selkään ja Bonkku lähti hitaasti löntystellen uralle. Bonkku vaikutti rauhallisuudelta itseltään, Emman naaman loistaessa kuin aurinko humalassa. Annoin tytöntyllerön keikkua ponin selässä muutaman kierroksen, kunnes raaskin kehottaa toista ryhdistäytymään ja keräämään ohjat. Tyttö teki työtä käskettyä, poni ei. Bonkku hiukan taktisesti nyppäsi ohjat pois Emman kädestä ja oleili rennosti paikallaan. Selkeästi ori kuvitteli tietävänsä, mitä tehdä. Huokaisten menin nostamaan ponin päätä ja keräsin ohjat Emmalle. Käskin pyytämään Bonkun raviin. Ratsastaja paukutteli pohkeitaan ponin kylkeen, mutta poniori vain käveli kentän keskelle. “No johan on, mikä jääräpää...”, jupisin kävellessäni jälleen ottamaan ponin ohjista kiinni.

Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että peli päättyi Bonkun voittoon. Niinpähän vain itseään ratsastuksenohjaajaksi kutsuva juoksenteli ponin kuolainrenkaassa kiinni - ja heti selän kääntäessään löysi sen ratsastajineen puskasta. Ratsastusretken jälkeen Bonkun suupielet olivat vihreässä mönjässä, se aikuinen oli ihan punainen sekä loppuunajettu ja Emma vain sanoi ponin olevan paras ratsu. Syvään huokaisten nyökyttelin tytön innostukselle ja mulkaisin iloisesti tallia kohti tepastelevaa ponia. Himputin jääräpää se ainakin oli - enhän tietysti sitä Emmalle kehdannut sanoa.

Tyttö harjasi ponia sen karsinassa, kun yritin samalla pestä niitä vihreiksi värjäytyneitä kuolaimia. Bonkku näytti liian pirteältä sekä iloiselta ollakseen ollut töissä ja ehkäpä se oli totta - olinhan tehnyt itse enemmän töitä kuin se. Emma vain rallatteli, että se oli ihana - olihan se söpö, mutta aivan järkyttävän laiska. Loppujen lopuksi Emma sai tartutettua hapannaamallekin hymyn eikä mennyt minuutteja montaa siihen, että molemmat nauroimme tuolle luonteikkaalle poniorille. Ainakin kaksi ihmistä menetti tuolle “viattomalle” otukselle sydämensä - voi Bonkku minkä teit.

Tarinakilpailut Stall Sjöholmassa, 15. marraskuuta 2018, kirjoittanut omistaja

Tehtävänanto: Kerro kisasuorituksesta tai -päivästä. Sisällytä tarinaan seuraavat sanat: omena, peura, sade & kirpeä. Sanoja saa taivuttaa.

“Vedä se omena nyt napaas”, ärähdin muutenkin jo täydellisen ympyrän muotoon lihoneelle poniorille, joka vain tuuppi samanmuotoista omenaa pitkin lattioita. “Me ollaan menossa kisoihin ja meillä on aikataulu, sä tiedät sen.” Vannon, että Jonkkis vain pyöräytti silmiään ja ahmaisi sitten likaiseksi muuttuneen hedelmän parempiin suihin. Vielä kun veljentyttärenkin saisi hereille, pukeisiin ja lähtövalmiiksi... Muutenhan saattaisi joutua itse metrinkorkuisen otuksen satulaan. Se vasta näky olisikin!

Aikainen talviaamu tuntui kirpeältä poskilla, mutta ainakin se herätti kaltaiseni aamu-unisen. Kahvinjuonnissa pihtaileminen osoittautui kuitenkin virheeksi, sillä todellinen vaaratilanne oli lähellä, kun nuori peura ilmestyi kirjaimellisesti puskista ja juoksi eilisen sateen kasteleman autotien ylitse. Äkkijarrutuksen jälkeen ajoin suosiolla reunaan ja kurkkasin Jonia, joka ei vaikuttanut edes huomanneen moista. “Nuku vaan, Bonkku”, tuhisin huvittuneena ponille ja kiipesin takaisin rattiin, jotta matka voisi jatkua.

Jotenkin sitä kuitenkin päästiin aina Sjöholmaan asti, poni yhtenä kappaleena, ratsastaja erittäin hereillä pienen säikähdyksen ravistelemana ja kuski valmiina juomaan kahviyliannostuksen. Tommyn tytär suoriutui Jonskin kanssa hyvin radasta, vaikka poni olikin itsepäinen kuin synti ja tykkäsi heittää hommat leikiksi, tai muuten vain tehdä oman mielensä mukaan, se kun oli tietävinään paremmin. Oli sekin persoona.