Esittelyssä sotamaalaus

Kukaan ei koskaan perusta suomenhevostallia vapaasta tahdostaan. Aina se on joku pappa, setä tai veljenpojan kummin kaiman isotäti joka kupsahtaa ja sitten se suvun suomenhevosvihaaja joutuu ottamaan hevoset huostaansa, koska kukaan muu ei tiedä hevosista, kuin että niillä on neljä jalkaa ja ne paskantaa karsinan täyteen. Enpä myöskään väitä, että tilanne olisi omalla kohdallani ollut yhtään erilainen.

Se oli äidin veli, joka kuoli. Mulla oli kyllä jo muutama suomenhevonen - Stadilaine, Surmis, Helmi ja Silli - jotka asuivat kaikki milloin missäkin ja seikkailivat mun mukanani Euroopassa. Vietin aikaa pääasiassa Saksassa puoliveritalleilla, mutta kävinpä myös Tanskassa, Ranskassa ja jopa Amerikassa. Kaikki muut paitsi Helmi jäi Eurooppaan odottamaan, koska ei niillä nyt niin väliä ollut, ne olivat pelkkiä suomenhevosia. Tallia mulla ei niille ollut, mutta se muuttui, kun lopulta väsyin raahaamaan Helmiä mukanani ja järjestelemään muuttoja sen mukaan, kun itse vaihdoin sijaintiani. Päätös oli siis hevosten parhaaksi; Mä en vieläkään tahtonut suomenhevostallia.

“Ei vittu. Ette sitten kliseisempää tallia voineet sysätä mulle” taisivat olla ensimmäiset sanani, kun näin Miika-enon vanhan, punaisen ladon. Hautasin kasvoni käsiini ja hetken mietin, pillahtaisinko itkuun vai nauraisinko. Se ei vain tuntunut todelliselta. Lato oli juuri sellainen punainen höskä, jonka hevoshullu sukulaisparka joutuu remontoimaan hevosilleen, kun se pahamaineinen sukulainen kuolee. Siinä oli vielä valkoiset karmit ja kaikki! Pihalla oli ladon kanssa yhteensopiva asuintalo ja saunan yhteyteen rakennettu puuliiteri. Naapuritaloa ei edes nähnyt tiheän puukasvuston läpi, joten se “oma punainen pirtti” - no joo, olihan tämä talo pirttiä suurempi - tuntui musertavalta kohtalolta. Tässä sitä nyt oltiin, ypöyksin neljän suomenhevosen kanssa. Jos silloin olisin tiennyt, että määrä nelinkertaistuisi lyhyessä ajassa ja mukaan mahtuisi shetlanninponi, olisin aivan varmasti heittäynyt vatsalleni keväiseen loskaan ja vetänyt klassiset itkupotkuraivarit. Ihan sama, vaikka äitini ja veljeni olivat näkemässä.

Toisin kuin lähestulkoon kaikki kohtaloni kokeneet naiset, mä en löytänyt unelmieni Puuha-Peteä, joka korjasi aidat ja rakensi lisää karsinoita sillä välin, kun mä opetin pientä lasta ratsastamaan. Miehelle nalkuttamisen ja unettomien öiden sijaan voin käydä vaahtokylvyissä yksinäni ja kuunnella musiikkia täydellä volyymilla vaikka neljältä aamulla. Voin lähteä ratsastamaan murehtimatta, että pitääkö miehen lähteä jonnekin ja mun täytyy olla valvomassa lasta. Voin ostaa hevosia ilman, että joku muistuttelee, etten ole miljonääri. Olen oman onneni seppä ja oman tallini Puuha-Pete, ja se on parempaa, kuin perhe. Toisaalta en aikonut koskaan omistaa suomenhevostallia, joten katsoo nyt, miten tässä käy... Miestarjonta ei ole kovinkaan laajaa Ruusujärven kaltaisessa tuppukylässä, missä ollaan noin 20-25 kilometriä Kalmankaltiosta. Täällä asuu noin 200 ihmistä koko kylässä. Meillä on ruokakauppa, ompeluliike, muutama vaatekauppa, kahvila-baari ja pieni elokuvateatteri, jossa pyörii elokuvia lähinnä kesäisin. Ja tähän luksukseen joutuu matkustamaan neljä kilometriä Sotamaalauksen tiloista. Täysi painajainen siis! Berliiniä tulee toisinaan ikävä...

Sotamaalaus onneksi muistuttaa hyvin pitkälti saksalaisia talleja, ainakin noin sisältä... Ihan yhtä laadukkaat tilat meillä ei ole, mutta kiitettävät kuitenkin. Tallin alakerrassa on 32 tilavaa karsinaa, joissa jokaisessa on vesiautomaatti, muovinen ruokakuppi, heinäverkko ja suolakiviteline. Pohjalla on kumimatto ja sahanpurupeite. Lisäksi tallissa on ilmalämpöpumppu ja lattialämmitys, jotta lämpötila pysyy aina sopivana hevosille. Tallin yläkerrassa sijaitsee taukohuone, varustehuone ja rehula. Yläkertaan on käynti sekä tallista, että ulkopuolelta. Taukohuone on pyhitetty tallityöntekijöille ja hevosten hoitajille, mutta varustehuoneessa ei kannata ottaa turhan rennosti; Jokaisella varusteella on oma paikkansa ja Luoja varjelkoon sitä raukkaa, joka erehtyy laittamaan varusteet väärään paikkaan tai edes väärinpäin. Lantala sijaitsee pienessä erillisessä rakennuksessaan tallin takana.

Maneesi rakenteilla
Näkymä pikkukentältä
Labradorinnoutajauros Mulder
Saksanpaimenkoiranarttu Essi ja rottweiler-narttu Luna
Coton de Tulear -uros Romeo
Jackrussellinterrieriuros Balboa