Kuuma ku hella kutosella (rek. Kuuma ku hella kuutosella)

Rotu, sukupuoli Suomenpienhevonen, tamma
Säkäkorkeus, väri 146 cm, mustanvoikko (Ee/aa/nCr)
Syntynyt, ikä 26.02 2015, Suomi, 12-vuotias
Kasvattaja Ravna Holster, Sotamaalaus
Omistaja Sanni (VRL-14085), Sotamaalaus
Koulutustaso Helppo B, 100 cm, helppo kenttäratsastus
Rekisterinumero VH18-018-2257
Meriitit KTK-III
 
03/20 Sotamaalauksen Ku nyrkki silmään (i. Ku Sieniä Sateella)
04/20 Sotamaalauksen Kuusnolla kuutamolla (i. Kuutamovalssi)
07/20 Sotamaalauksen Ovela ku kettu (i. Enkelintekijä)

Kuuma ku hella kutosella, lyhyemmin ihan vaan Hilppa, on täysin Ravnan kasvattama hevonen. Se syntyi Sotikseen ihan alkuaikoina, ennen kuin minkäänlaista oikeeta kasvatustoimintaa saatiin aikaan. Simppu oli Miikan jostain Rovaniemen reunoilta ostama hevonen, ja Bensaa suonissa oli lainaori, joten mä en kovin paljoa niiden varsalta odottanut. Miikakin oli taatusti ostanut Simpun ihan vain sen värin vuoksi. Simppu synnytti tumman tammavarsan, josta ihme kyllä kasvoi sitten Ravnan hoivissa mitä kivoin piekkaritamma. Hilppa oli ylienerginen, mutta muuten helppo varsa, se oppi nopeasti ja taittui äkkiä kivaksi ratsuksi. En mä voi muuta sanoa, kuin että Ravna teki sen kanssa loistavaa työtä; Hilppa on ehdottomasti yksi meidän kivoimpia hevosia, vaikka mä en suonut sille ripaustakaan uskoa, kun se syntyi.

Sukuselvitys

i. Bensaa suonissa
sh, 157 cm, vaaleanpunarautias
EVM
ii. Bensaa ja nuotio
sh, 155 cm, vaaleanrautias
EVM
iii. Bensaa liekkeihin
EVM
iie. Päivänsäde ja menninkäinen
EVM
ie. Joutsenlento
sh, 152 cm, rautiaankimo
EVM
iei. Voitto kotiin
EVM
iee. Joutsenlaulu
EVM
e. Onks äitis simpukka
sph, 144 cm, ruunivoikko
EVM
ei. Triton
sph, 147 cm, mustanvoikko
EVM
eii. Traktori
EVM
eie. Seireeni
EVM
ee. Sudennälkä
sph, 142 cm, tummanruunikko
EVM
eei. Satane viskilasis
EVM
eee. Kaksin aina kaunihimpi
EVM

Hilpan isä Bensaa suonissa sai kotitallillaan Kalmankaltiossa varsin osuvan kutsumanimen Saamari. Viralliselta kutsumanimeltään se kuitenkin oli Bensa, ja se oli luonteeltaan vähän omapäinen ja yksinkertainen. Hauska sen kommelluksia oli sivusta katsoa, mutta kyllä useammalla Bensan ratsastajalla kiehahti; Orilla ei ollut mitään hajua, mitä ratsastaja siltä halusi, mutta mitä se sitten olikaan, niin sitä ori ei taatusti tekisi. Bensa olikin lähinnä harrasteratsu ja kävi näyttelyissä, joissa se pärjäsi kohtalaisesti. Bensa jätti jälkeensä kaksi varsaa, kun se lopetettiin syövän takia 22-vuotiaana.

Hilpan emä Onks äitis simpukka, eli Simppu, oli ihan tavallinen piharatsu. Miika osti sen Rovaniemen ulkoreunalta joltain pieneltä kotitallilta, ja mä veikkaisin, että ainoastaan sen ruunivoikon värityksen vuoksi. Toki Simppu oli ihan kiltti hevonen, ei erityisen innokas taikka yritteliäs, mutta kiltti. Se oli selkeästi luotu enemmänkin tätikuljettajaksi, koska Simppua oli tosi vaikea saada oikeasti kuulolle. Se meni siihen suuntaan mihin ohjaa veti ja meni eteenpäin hieman kovempaa, kun sille antoi pohkeita; Askellajin vaihtoonkin tarvitsi melkein raipan. Simppu oli kuitenkin nätti hevonen, ja sen vuoksi se saikin peräti kolme varsaa elämänsä aikana; Hilpan, sekä Hilpan velipuolet Merisimpanssi ja Helmiheimo, joista jälkimmäinen myytiin Kotkaan ratsastuskouluhevoseksi. Simppu lopetettiin huonokuntoisen hammaskaluston aiheuttamien ongelmien takia 20-vuotiaana.

Sijoitukset

11.04.20 - ERJ, 100 cm - Kuuran - 6/40
23.04.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 3/50
24.04.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 5/50
26.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 1/40
26.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 2/40
27.04.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 3/50
28.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 4/40
30.04.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 3/50
06.04.20 - KERJ, Helppo - Cloudfield - 7/50
13.08.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 2/48
14.08.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 1/48
19.08.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 4/48

Päiväkirja

07/20 KOULUVALMENNUS (Enna)
Aloitimme valmennusviikonlopun kouluvalmennuksella. Tämä ratsukko oli matkannut pitkän matkan aina pohjoisesta asti. Ravna oli etukäteen soittanut mulle ja kysynyt saisivatko he tulla jo torstaina, jottei Hilppa olisi koulutunnilla aivan nuutunut pitkän matkan jäljiltä. Tietysti tämä sopi mulle, joten torstaina alkuillasta odotin Ravnaa ja Hilppaa saapuvaksi Hiivuriin. Vietimme yhdessä iltaa ehkä vähän turhan myöhään vaihtaen kuulumisia ja viiniä juoden.

Ratsukot kävelivät valmennuksen alkuun hyvän tovin, ensin pitkin ohjin ja lopuksi hetken aikaa myös tuntumalla kevyesti taivutellen ja voltteja tehden. Verryttely aloitettiin kevyellä ravilla, aluksi tehtiin isoja ympyröitä, joiden koko lähdettiin pikkuhiljaa pienentämään sitä mukaa, kuinka hevoset alkoivat taipua. Mukaan otettiin myös kolmikaarista kiemurauraa. Laukassa ratsukot verryttelivät samaan tyyliin, mutta mukaan otettiin myös laukka-ravi-laukka-siirtymiset. “Aktivoi vähän takapäätä, saisi polkea paremmin alle”, neuvoin Ravnaa, joka alkoi pohkeillaan herätellä tammansa takaosaa. Kun Hilppa alkoi kulkea tasapainoisemmin, annoin ratsukolle luvan siirtyä hetkeksi käyntiin.

“Jes, aloitetaan eka tehtävä. Tullaan oikeassa kierroksessa, E-kirjaimesta pohkeenväistöä I-kirjaimeen, suoristus ja jatkatte pituushalkaisijaa pitkin avotaivutusta. Suoristakaa juuri ennen lyhyttä sivua ja kääntykää”, selitin ratsukoille, jotka alkoivat valmistautua tehtävää varten. “Ensin käynnissä.” Ravna ja Hilppa tulivat ensimmäisinä. Tamma kuunteli ratsastajansa pienimpiäkin apuja ja pohkeenväistö sujui erinomaisesti. Avotaivutuksessa Hilppa alkuun vähän kiemurteli, mutta muutaman toiston kautta saimme asian korjattua. Neuvoin Ravnaa pitämään pohjeavut tasaisina, minkä jälkeen tamma suorittikin kaiken just eikä melkein. “Okei, Ravna voi sitten tulla ravissa”, totesin sen jälkeen, kun tehtävää oli tultu muutaman kerran myös vasemmassa kierroksessa. Ravissa Hilppa suoritti teknisesti tehtävän erinomaisesti, saimme vähän hakea tasaisempaa tahtia, sillä alkuun pohkeenväistössä tahti hidastui huomattavasti. Montaa kertaa ei Hilppaa tarvinnut korjata, kun se jo kulki taas kuin oppikirjasta.

Lopputunnista keskityimme vielä laukkatyöskentelyyn. Tehtävänä oli tulla laukassa pituushalkaisijalle, puolivälissä käyntiin siirtyminen, muutama askel käyntiä ja laukannosto, pituushalkaisijan jälkeen jatkettiin laukkaa uralla. Uusi suunta piti päättää jo uutta laukkaa nostaessa, jotta ratsastajat osasivat nostaa myötälaukan. Tunnin monipuoliset tehtävät olivat saaneet Hilpan hyvin vetreäksi ja nyt tamman laukka polki hienosti jo heti alusta alkaen. Ratsukko teki oikein napakoita siirtymisiä, varsinkin käynnistä laukkaan siirryttiin hyvällä voimalla. Lopputunnista sainkin lähinnä seurata sivusta ratsukon hyvää meininkiä, eikä neuvottavaa paljon ollut. Vähän hioimme ratsastajan istuntaa, mutta muuta huomautettavaa ei löytynyt. Valmennus päätettiin kevyellä ravilla antaen hevosten venyttää reilusti kaulojaan eteen-alas.

06/20 TARINAKILPAILUT HIIVURISSA (omistaja)
Tehtävänanto: Olet ottanut kisoihin mukaan kisahoitajan. Kirjoita teksti kisasuorituksesta hänen näkökulmastaan. Onko hoitajallasi tapana analysoida tuomarin tapaan hoitohevosensa jokaiset liikkeet vai meneekö radan seuraaminen lähinnä sormien välistä vilkuillen ja täristen? Vai eikö hoitaja ollutkaan kentän laidalla tsemppaamassa, mitä tapahtui?

Mä olin vaatinut lähteä Ravnan kanssa Hiivurin kilpailuihin kisahoitajaksi. Jos mä en voinut itse ratsastaa kisoissa, niin mä olisin aivan taatusti ainakin motkottamassa Ravnalle asiasta! Sam oli sitä mieltä, että ei todellakaan, mä en lähde rikkinäisellä jalalla kaakkois-Suomeen asti, mutta siinähän yrittäisi estää. Mä pakkasin itselleni ja Ravnalle muutaman päivän tarpeet ja lähdin kilpailuja edeltävänä iltana Ravnan kanssa ajamaan. Mun superkiltti Sam ei voinut kuin vain huokaista ja vaatia, että mä pitäisin edes yhteyttä ja kertoisin olevani kunnossa. “En mä murtuneeseen nilkkaan kuole”, mä olin tiuskaissut, ja lähtenyt kotoa huonoissa tunnelmissa. Mä ehdinkin koko ajomatkan moittimaan itseäni siitä, etten mä pyytänyt anteeksi ennen lähtöä. Mä en todellakaan tekisi sitä puhelimessa, ja koko homma vaikeni jokaisella ohikulkevalla tunnilla.

Kisapäivä kuitenkin vei mun huomioni melko tehokkaasti. Hiivurissa oli vilinää ja vilskettä, ja mä sain pysyä valppaana melkeinpä koko päivän, etten mä olisi keppeineni tiellä. Kulta oli ollut aiemmassa lähdössä ja kiukutellut Ravnalle, joten sen onneksi sen toinen ratsu oli sen ikioma rakkauspakkaus Hilppa. Hilppa oli sitäpaitsi superlungi kaveri, joten vaikka se olisikin ollut mun vakioratsuni, niin se olisi tullut loistavasti toimeen Ravnan kanssa; Sitä ei paljoa vieras ratsastaja taikka talli haitannut.

Alkuverryttelyiden jälkeen Hilppa kulki mun silmääni varsin hyvin, ainakin verrattuna tököttävämpään Kultaan, ja pian kutsu kävikin. Ravna ratsasti radalle, tervehti ja aloitti harjoittelemansa ohjelman. Mä en ollut kummoinen kouluratsastaja, mä viihdyin paljon paremmin esteillä ja etenkin maastoesteillä, mutta yleispainoitteisten hevosten kanssa kouluakin tuli ratsastettua niska limassa. Pieni tamma kulki kuin unelma, teki kaiken mitä Ravna pyysi viimeisen päälle, ja yksinkertaisesti näytti hyvältä. Ratsukkoa katsellessa mä en voinut kuin todeta, että Ravna oli ihan oikeasti tehnyt loistavaa työtä Hilpan kanssa. Se oli täysin ja kokonaan Ravnan kasvattama ja kouluttama, vaikka se virallisesti olikin Sotamaalauksen kotikasvatteja. Selkeästi mä en ollut ainoa, jonka mielestä rata meni hyvin, koska lopputervehdyksen jälkeen Ravnalla oli naama niin näkkärillä, kun se ratsasti radalta, että mä kiirehdin nappaamaan sitä kuvan Snapchatiin.

09/18 PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ (omistaja)
Syksy oli tullut Ruusujärveen mukanaan ruskavärit. Sanni oli menettämässä järkensä, koska hää vihaa tarpoa lehdissä ja haravoida pihan kahdesti päivässä. Mie kuitenkin rakastin syksyä enemmän ku mitään muuta; Kesä oli liian kuuma ja hiostava, keväällä oli loskaa ja talvi nyt oli kylmä kuin ryssän helvetti. Syksyllä oli kauniit värit luonnossa, sopivan viileä ja mukava maastoilla, joten aioin tänään ottaa murun Hilpan ulos lenkille. Olin ollut lomalla sitten laidunkauden puolivälin, joten Hilpulaa oli jo ikävä; Se oli kyllä aivan taatusti levinnyt jokaseen ilmansuuntaan laidunkauden aikana, joten sen kanssa saisi treenata ihan reippaasti taas syksyn ja talven. Hilppa oli jo valmiiksi ahmatti, mutta sitten se oli vielä erikseen erityisen altis lihomiselle, joten siitähän tulee nätti valas aina kesän jälkeen. Sanni olisi heivannut Hilppasen pihattoon kesäksi, mutta koin, että se ansaitsee saada laiduntaa kavereiden kanssa.

Kun sitten hain Hilppaa tarhasta, pistin korvan taakse muistutuksen, että ottaisin huomenna järjestelmäkameran mukaan. Hilpan mustanruskea väritys sopi meinaan ruskaan ku nenä päähän, ja olihan se kaunis pieni hevonen. Siitä saisi siis loistokuvia. Olin viettänyt Hilpan kanssa koko sen kuusi vuotta, jonka se on elänyt, mutta silti rinnassa läpättää aina, kun näen sen. Se on miun pieni vaavvani, ja tulee pyytämättä luokse, kun se näkee, että olen lähestymässä sen tarhaa. Se nostaa sellaisen ponimaisen, vähän hallitsemattoman ravilaukan ja hyppelehtii tarhan portille vastaan. Kiinnitin narun sen herttaisen vaaleanpunaisiin päitsiin, pussasin sen turpaa ja lähdin taluttamaan sitä sitten talliin.

Hilppa oli aina ollut kiltti hevonen. Jo varsana se oli pyrkinyt miellyttämään ja ollut kaikkien kaveri. Kouluttaminen ei ollut ollut ihan helpoimmasta päästä; Hilppa tahtoi kyllä miellyttää ja se oli kuunnellut tarkkaavaisena, mutta se ressukka ei koskaan ollut tajunnut ensimmäisellä kerralla, mitä piti tehdä. Se oli sillä tavalla vähän hidas, mutta tosi rakas. Kaikesta huolimatta Hilpasta kasvoi kiltti ja kuuntelevainen hevonen, sen turbovaihde vaan tahtoo olla vähän liipasinherkkä.

Vauva seisoi hieman rauhattomasti aloillaan tallin käytävällä, kun mie harjailin sitä kaikessa rauhassa. Aioin tänään viettää laatuaikaa Hilpan kanssa, joten aloitin harjaamalla sen todella hitaasti kumisualla. Hilppasen ylähuuli nousi mutruun ja hamusi ilmaa, kun sen silmät melkein muljahtelivat päässä. Korvatkin lerpatti ihan miten sattui, joten otaksuin, että Hilppa tykkäsi. Harjasin sen vielä pehmeällä harjalla ja pölyharjalla, selvitin sen harjan ja hännän, ja kaavin vielä kaviot, ennen kuin suitsin Hilpan. Selkään heitin Hilpalle vain paksun huovan, jotta sen ei tarvitsisi kantaa painavaa satulaa, kun ei sellaista tänään tarvittu.

“Elä Hilpi vielä mene!” puhisin hevoselle, kun se oli jo menossa, mutta minä olin vasta nousemassa sen selkään. Ehkä Hilppa oli pienestä koostaan huolimatta iso tai sitten minä olin vaan lyhyt, mutta sen selkään ponnistaminen ilman jalustinta tai jakkaraa oli aina jännittävää. Nyt ratsastamisesta ja ylipäätään lihaksia kehittävistä tallitöistä oli niin kauan, että jouduin luovuttamaan ja taluttamaan Hilpan kannolle, josta nousin sen selkään. Hilppaa se näytti naurattavan, mutta annoin sen nauraa ja ohjasin Hilppaa maastoon. Sillä oli juoksulenkkarit tänään jalassa, koska jo alkukäyntien aikana se yritti nostaa raville pariin otteeseen. “Ota ihan iisisti, Hilppane, meillä on koko päivä aikaa”, lupasin hevoselle, joka oli vakuutteluistani huolimatta menossa kaasupoljin pohjassa. Yhteissopuun päästiin, kun saavuttiin Hilpan kanssa niittyaukealle. Annoin sille löysempää ohjaa ja napakat pohkeet, ja Hilppa tiesi heti, mitä tarkoitin, ja ampaisi laukkaan kuin tykin suusta ammuttuna. Pienhevoseksi sillä oli hirveän matkaatavoittavat, joskin tavallista suomenhevosta ponimaisemmat askeleet, ja sen kaviot nieli maata allaan. Tuuli tuiversi poninhännässäni ja Hilpan karheat jouhet kutittelivat nenääni, kun se pinkoi niityn halki. Yhtä nopeasti, kuin oltiin laukkaan päästy, päättyi niitty ja jouduin pidättämään Hilppaa. Siitä näki, kuinka mielellään se olisi vielä jatkanut laukkaamista. “Sori, Hilippa, kyllä me ehditään vielä ottamaan toinenkin spurtti”, lupasin.

Palasin Sotamaalaukseen Hilpan kanssa varmaan sellaiset kaksi tuntia myöhemmin. Olimme kiertäneet aika pitkän lenkin ja Hilppa oli päässyt laukkaamaan niin paljon, että se oli hikinen ja puuskutti, kun pysäytin sen Sotamaalauksen pihaan. Liu’uin alas sen selästä ja talutin sen talliin, jossa riisuin siltä huovan ja suitset. Päätin vielä nopeasti sukia Hilpan läpi, ennen kuin se sai juoda ja pääsi sitten takaisin tarhaan.