Kuuma ku hella kutosella (rek. kuuma ku hella kuutosella)

Virallinen nimi Kuuma ku hella kutosella
Rotu, sukupuoli Suomenpienhevonen, tamma
Säkäkorkeus, väri 146 cm, mustanvoikko (Ee/aa/nCr)
Syntynyt, ikä 26.02 2015, Suomi, 6-vuotias
Kasvattaja Ravna Holster, Sotamaalaus
Omistaja Sanni (VRL-14085), Sotamaalaus
Koulutustaso Helppo B, 100 cm, helppo kenttäratsastus
Rekisterinumero VH18-018-2257
Meriitit Ei meriittejä

Kuuma ku hella kutosella, lyhyemmin ihan vaan Hilppa, on täysin Ravnan kasvattama hevonen. Se syntyi Sotikseen ihan alkuaikoina, ennen kuin minkäänlaista oikeeta kasvatustoimintaa saatiin aikaan. Simpukka oli Miikan jostain Rovaniemen reunoilta ostama hevonen, ja Bensaa suonissa oli lainaori, joten mä en kovin paljoa niiden varsalta odottanut. Miikakin oli taatusti ostanut Simpukan ihan vain sen värin vuoksi. Simpukka synnytti tumman tammavarsan, josta ihme kyllä kasvoi sitten Ravnan hoivissa mitä kivoin piekkaritamma. Hilppa oli ylienerginen, mutta muuten helppo varsa, se oppi nopeasti ja taittui äkkiä kivaksi ratsuksi. En mä voi muuta sanoa, kuin että Ravna teki sen kanssa loistavaa työtä; Hilppa on ehdottomasti yksi meidän kivoimpia hevosia, vaikka mä en suonut sille ripaustakaan uskoa, kun se syntyi.

Sukuselvitys

i. Bensaa suonissa
sh, 157 cm, vaaleanpunarautias
EVM
ii. Bensaa ja nuotio
sh, 155 cm, vaaleanrautias
EVM
iii. Bensaa liekkeihin
EVM
iie. Päivänsäde ja menninkäinen
EVM
ie. Joutsenlento
sh, 152 cm, rautiaankimo
EVM
iei. Voitto kotiin
EVM
iee. Joutsenlaulu
EVM
e. Onks äitis simpukka
sph, 144 cm, ruunivoikko
EVM
ei. Triton
sph, 147 cm, mustanvoikko
EVM
eii. Traktori
EVM
eie. Seireeni
EVM
ee. Sudennälkä
sph, 142 cm, tummanruunikko
EVM
eei. Satane viskilasis
EVM
eee. Kaksin aina kaunihimpi
EVM

Sijoitukset

11.04.20 ERJ, 100 cm Kuuran 6/40
00.00.00 ERJ, 100 cm Järjestäjä 0/00
00.00.00 KRJ, Helppo B Järjestäjä 0/00
00.00.00 KRJ, Helppo B Järjestäjä 0/00
00.00.00 KERJ, Helppo Järjestäjä 0/00
00.00.00 KERJ, Helppo Järjestäjä 0/00

Päiväkirja

09/18 Valmiina, paikoillanne, hep!, kirjoittanut Ravna (omistaja)
Syksy oli tullut Ruusujärveen mukanaan ruskavärit. Sanni oli menettämässä järkensä, koska se vihaa tarpoa lehdissä ja haravoida pihan kahdesti päivässä. Minä kuitenkin rakastin syksyä enemmän ku mitään muuta; Kesä oli liian kuuma ja hiostava, keväällä oli loskaa ja talvi nyt oli kylmä kuin ryssän helvetti. Syksyllä oli kauniit värit luonnossa, sopivan viileä ja mukava maastoilla, joten aioin tänään ottaa murun Hilpan ulos lenkille. Olin ollut lomalla sitten laidunkauden puolivälin, joten Hilpulaa oli jo ikävä; Se oli kyllä aivan taatusti levinnyt jokaseen ilmansuuntaan laidunkauden aikana, joten sen kanssa saisi treenata ihan reippaasti taas syksyn ja talven. Hilppa oli jo valmiiksi ahmatti, mutta sitten se oli vielä erikseen erityisen altis lihomiselle, joten siitähän tulee nätti valas aina kesän jälkeen. Sanni olisi heivannut Hilppasen pihattoon kesäksi, mutta koin, että se ansaitsee saada laiduntaa kavereiden kanssa.

Kun sitten hain Hilppaa tarhasta, pistin korvan taakse muistutuksen, että ottaisin huomenna järjestelmäkameran mukaan. Hilpan mustanruskea väritys sopi meinaan ruskaan ku nenä päähän, ja olihan se kaunis pieni hevonen. Siitä saisi siis loistokuvia. Olin viettänyt Hilpan kanssa koko sen kuusi vuotta, jonka se on elänyt, mutta silti rinnassa läpättää aina, kun näen sen. Se on minun pieni vaavvani, ja tulee pyytämättä luokse, kun se näkee, että olen lähestymässä sen tarhaa. Se nostaa sellaisen ponimaisen, vähän hallitsemattoman ravilaukan ja hyppelehtii tarhan portille vastaan. Kiinnitin narun sen herttaisen vaaleanpunaisiin päitsiin, pussasin sen turpaa ja lähdin taluttamaan sitä sitten talliin.

Hilppa oli aina ollut kiltti hevonen. Jo varsana se oli pyrkinyt miellyttämään ja ollut kaikkien kaveri. Kouluttaminen ei ollut ollut ihan helpoimmasta päästä; Hilppa tahtoi kyllä miellyttää ja se oli kuunnellut tarkkaavaisena, mutta se ressukka ei koskaan ollut tajunnut ensimmäisellä kerralla, mitä piti tehdä. Se oli sillä tavalla vähän hidas, mutta tosi rakas. Kaikesta huolimatta Hilpasta kasvoi kiltti ja kuuntelevainen hevonen, sen turbovaihde vaan tahtoo olla vähän liipasinherkkä.

Vauva seisoi hieman rauhattomasti aloillaan tallin käytävällä, kun mie harjailin sitä kaikessa rauhassa. Aioin tänään viettää laatuaikaa Hilpan kanssa, joten aloitin harjaamalla sen todella hitaasti kumisualla. Hilppasen ylähuuli nousi mutruun ja hamusi ilmaa, kun sen silmät melkein muljahtelivat päässä. Korvatkin lerpatti ihan miten sattui, joten otaksuin, että Hilppa tykkäsi. Harjasin sen vielä pehmeällä harjalla ja pölyharjalla, selvitin sen harjan ja hännän, ja kaavin vielä kaviot, ennen kuin suitsin Hilpan. Selkään heitin Hilpalle vain paksun huovan, jotta sen ei tarvitsisi kantaa painavaa satulaa, kun ei sellaista tänään tarvittu.

“Elä Hilpi viel mee!” puhisin hevoselle, kun se oli jo menossa, mutta minä olin vasta nousemassa sen selkään. Ehkä Hilppa oli pienestä koostaan huolimatta iso tai sitten minä olin vaan lyhyt, mutta sen selkään ponnistaminen ilman jalustinta tai jakkaraa oli aina jännittävää. Nyt ratsastamisesta ja ylipäätään lihaksia kehittävistä tallitöistä oli niin kauan, että jouduin luovuttamaan ja taluttamaan Hilpan kannolle, josta nousin sen selkään. Hilppaa se näytti naurattavan, mutta annoin sen nauraa ja ohjasin Hilppaa maastoon. Sillä oli juoksulenkkarit tänään jalassa, koska jo alkukäyntien aikana se yritti nostaa raville pariin otteeseen. “Ota iha iisisti, Hilppane, meillä on koko päivä aikaa”, lupasin hevoselle, joka oli vakuutteluistani huolimatta menossa kaasupoljin pohjassa. Yhteissopuun päästiin, kun saavuttiin Hilpan kanssa niittyaukealle. Annoin sille löysempää ohjaa ja napakat pohkeet, ja Hilppa tiesi heti, mitä tarkoitin, ja ampaisi laukkaan kuin tykin suusta ammuttuna. Pienhevoseksi sillä oli hirveän matkaatavoittavat, joskin tavallista suomenhevosta ponimaisemmat askeleet, ja sen kaviot nieli maata allaan. Tuuli tuiversi poninhännässäni ja Hilpan karheat jouhet kutittelivat nenääni, kun se pinkoi niityn halki. Yhtä nopeasti, kuin oltiin laukkaan päästy, päättyi niitty ja jouduin pidättämään Hilppaa. Siitä näki, kuinka mielellään se olisi vielä jatkanut laukkaamista. “Sori, Hilippa, kyllä me ehditään vielä ottamaan toinenkin spurtti”, lupasin.

Palasin Sotamaalaukseen Hilpan kanssa varmaan sellaiset kaksi tuntia myöhemmin. Olimme kiertäneet aika pitkä lenkki ja Hilppa oli päässyt laukkaamaan niin paljon, että se oli hikinen ja puuskutti, kun pysäytin sen Sotamaalauksen pihaan. Liu’uin alas sen selästä ja talutin sen talliin, jossa riisuin siltä huovan ja suitset. Päätin vielä nopeasti sukia Hilpan läpi, ennen kuin se sai juoda ja pääsi sitten takaisin tarhaan.