Kuuma ku hella kutosella

Perustiedot

Virallinen nimi Kuuma ku hella kutosella Kasvattaja Ravna Holster, Sotamaalaus
Rotu, sukupuoli Suomenpienhevonen, tamma Omistaja Ravna (VRL-14085), Sotamaalaus
Säkäkorkeus, väri 146 cm, mustanvoikko (Ee/aa/nCr) Koulutustaso Helppo B, 100 cm, helppo, noviisi
Syntynyt, ikä 26.02 2015, Suomi, 6-vuotias Rekisterinumero VH00-000-0000

On se kuulkaas semmoin tapaus tuo myön Hilippa. Energiaa on ku ikiliikkujalla mutta älyä ei aina senkään edestä.

Sukuselvitys

i. Bensaa suonissa
sh, 157 cm, vaaleanpunarautias
ii. Bensakanisteri ja nuotio
sh, 155 cm, vaaleanrautias
iii. Bensaa liekkeihin
iie. Päivänsäde ja menninkäinen
ie. Joutsenlento
sh, 152 cm, rautiaankimo
iei. Voitto kotiin
iee. Joutsenlaulu
e. Onks äitis simpukka
sph, 144 cm, ruunivoikko
ei. Triton
sph, 147 cm, mustanvoikko
eii. Traktori
eie. Seireeni
ee. Sudennälkä
sph, 142 cm, tummanruunikko
eei. Satane viskilasis
eee. Kaksin aina kaunihimpi

Sijoitukset

00.00.00 ERJ, 100 cm Järjestäjä 0/00
00.00.00 KRJ, Helppo B Järjestäjä 0/00
00.00.00 KERJ, Helppo Järjestäjä 0/00
00.00.00 VVJ, Noviisi Järjestäjä 0/00

Päiväkirja

09/18 Valmiina, paikoillanne, hep!, kirjoittanut Ravna (omistaja)
Syksy oli tullut Ruusujärveen mukanaan ruskavärit. Sanni oli menettämässä järkensä, koska se vihaa tarpoa lehdissä ja haravoida pihan kahdesti päivässä. Mie kuitenkin rakastin syksyä enemmän ku mitään muuta; Kesä oli liian kuuma ja hiostava, keväällä oli loskaa ja talvi nyt oli kylmä ku ryssän helvetti. Syksyllä oli kauniit värit luonnossa, sopivan viileä ja mukava maastoilla, joten mie aioin tänään ottaa miun murun Hilpan ulos lenkille. Mie olin ollut lomalla sitten laidunkauden puolivälin, joten Hilpulaa oli jo ikävä; Se oli kyllä aivan taatusti levinnyt jokaseen ilmansuuntaan laidunkauden aikana, joten sen kanssa saisi treenata ihan reippaasti taas syksyn ja talven. Hilppa oli jo valmiiksi ahmatti, mutta sitten se oli vielä erikseen erityisen altis lihomiselle, joten siitähän tulee nätti valas aina kesän jälkeen. Sanni olisi heivannut Hilppasen pihattoon kesäksi, mutta mie koin, että se ansaitsee saada laiduntaa kavereiden kanssa.

Kun mie sitten hain Hilppaa tarhasta, pistin korvan taakse muistutuksen, että mie ottaisin huomenna miun järjestelmäkameran mukaan. Hilpan mustanruskea väritys sopi meinaan ruskaan ku nenä päähän, ja olihan se kaunis pieni hevonen. Siitä saisi siis loistokuvia. Mie oon viettänyt Hilpan kanssa koko sen kuusi vuotta, jonka se on elänyt, mutta miun rinnassa läpättää aina, kun mie nään sen. Se on miun pieni vaavva, ja tulee pyytämättä luokse, kun se näkee, että mie lähestyn sen tarhaa. Se nostaa sellaisen ponimaisen, vähän hallitsemattoman ravilaukan ja hyppelehtii tarhan portille minnuu vastaan. Mie kiinnitin narun sen herttaisen vaaleanpunaisiin päitsiin, pussasin sen turpaa ja lähdin taluttamaan sitä sitten talliin.

Hilppa oli aina ollut kiltti hevonen. Jo varsana se oli pyrkinyt miellyttämään minnuu ja ollut kaikkien kaveri. Kouluttaminen ei ollut ollut ihan helpoimmasta päästä; Hilppa tahtoi kyllä miellyttää ja se oli kuunnellut tarkkaavaisena, mutta se ressukka ei koskaan ollut tajunnut ensimmäisellä kerralla, mitä piti tehdä. Se oli sillain vähän hidas, mutta tosi rakas. Kaikesta huolimatta Hilpasta kasvoi kiltti ja kuuntelevainen hevonen, sen turbovaihde vaan tahtoo olla vähän liipasinherkkä.

Vaavva seisoi hieman rauhattomasti aloillaan tallin käytävällä, kun mie harjailin sitä kaikessa rauhassa. Mie aioin tänään viettää laatuaikaa Hilpan kanssa, joten mie aloitin harjaamalla sen toooosi hitaasti kumisualla. Hilppasen ylähuuli nousi mutruun ja hamusi ilmaa, kun sen silmät melkein muljahtelivat päässä. Korvatkin lerpatti ihan miten sattui, joten mie otaksuin, että Hilppa tykkäsi. Mie harjasin sen vielä pehmeällä harjalla ja pölyharjalla, selvitin sen harjan ja hännän, ja kaavin vielä kaviot, ennen kuin mie suitsin Hilpan. Selkään mie heitin Hilpalle vain paksun huovan, jotta sen ei tarvitsisi kantaa painavaa satulaa, kun mie en sellaista tänään tarvinnut.

“Elä ny Hiliippa vielä mee!” mie puhisin hevoselle, kun se oli jo menossa, mutta mie olin vasta nousemassa sen selkään. Ehkä Hilppa oli pienestä koostaan huolimatta iso tai sitten mie olin vaan lyhyt, mutta sen selkään ponnistaminen ilman jalustinta tai jakkaraa oli aina jännittävää. Nyt ratsastamisesta ja ylipäätään lihaksia kehittävistä tallitöistä oli niin kauan, että mie jouduin luovuttamaan ja taluttamaan Hilpan kannolle, josta nousin sen selkään. Hilppaa se näytti naurattavan, mutta mie vain annoin sen nauraa ja ohjasin Hilppaa maastoon. Sillä oli juoksulenkkarit tänään jalassa, koska jo alkukäyntien aikana se yritti nostaa raville pariin otteeseen. “Ota iha iisisti, Hilppane, myöllä on koko päivä aikaa”, mie lupasin vaavvalle, joka oli miun vakuutteluista huolimatta menossa kaasupoljin pohjassa. Yhteissopuun päästiin, kun myö saavuttiin Hilpan kanssa niittyaukealle. Mie annoin sille löysempää ohjaa ja napakat pohkeet, ja Hilppa tiesi heti, mitä mie tarkoitin, ja ampaisi laukkaan kuin tykin suusta ammuttuna. Pienhevoseksi sillä oli hirveän matkaatavoittavat, joskin tavallista suomenhevosta ponimaisemmat askeleet, ja sen kaviot nieli maata myön alla. Tuuli tuiversi miun poninhännässä ja Hilpan karheat jouhet kutitteli miun nenää, kun se pinkoi niityn halki. Yhtä nopeasti, kuin oltiin laukkaan päästy, päättyi niitty ja mie jouduin pidättämään Hilppaa. Siitä näki, kuinka mielellään se olisi vielä jatkanut laukkaamista. “Sori, Hilippa, kyllä myö ehditään vielä ottamaan toinenkin spurtti”, mie lupasin.

Myö palattiin Sotamaalaukseen Hilpan kanssa varmaan sellaiset kaksi tuntia myöhemmin. Myö oltiin kierretty aika pitkä lenkki ja Hilppa oli päässyt laukkaamaan niin paljon, että se oli hikinen ja puuskutti, kun mie pysähtyin sen Sotamaalauksen pihaan. Mie liu’uin alas sen selästä ja talutin sen talliin, jossa mie riisuin siltä huovan ja suitset. Mie päätin vielä nopeasti sukia Hilpan läpi, ennen kuin se sai juoda ja pääsi sitten takaisin tarhaan.