Jeilin kaamoskalma

Virallinen nimi Jeilin Kaamoskalma
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Säkäkorkeus, väri 169 cm, tummanrautias (ee/Aa)
Syntynyt, ikä 22.12 2019, Suomi, 2-vuotias
Kasvattaja Serena (VRL-09334), Jeili
Omistaja Sanni (VRL-14085), Sotamaalaus
Koulutustaso Helppo A, 100 cm, helppo kenttäratsastus
Rekisterinumero VH00-000-0000
Meriitit Ei meriittejä

Kaamoskalma saapui meille pian vieroituksensa jälkeen. Olin bongannut hevosfoorumilta Jeilin myynti-ilmoituksen, jossa kaupattiin muiden varsojen ohella Vähäpelto-Kärmisläistä. Joulun alla syntynyt orivarsa oli saanut ennusteekseen 160 senttimetriä ja vanhempiensa puolesta sillä olisi potentiaalia kenttäratsastukseen. Soitin siis entuudestaan tutulle Serenalle ja sovin ajavani Pohjois-Karjalaan seuraavalla viikolla katsomaan pientä, vielä emänsä kyljessä kihnaavaa otusta. Viikon odotusaika oli aivan sietämätön, mutta lopulta hyppäsin ennen aamunsarastusta autoon ja lähdin ajamaan kymmentuntista matkaa kohti Jeiliä. Perillä odottava tumma kääpiöhevonen oli pelkkää jalkaa, pieni ja vähän ujokin. Serena lupaili, että se tottui kovaa vauhtia käsittelyyn ja oli ujoudesta huolimatta tosi mukava hevonen. Kategoriassa Kuuluisat viimeiset sanat, Serenan myyntipuheesta lause: “Sitä sanotaan, että kilteimmistä lapsista kasvaa kauheimmat teinit, mutta ei meidän Kalmasta!”

Sukuselvitys

i. Vähäpellon Kaamosuni
sh, 163 cm, rautias
KTK-II, 2 Star Prospect
ii. Kaamospeikko
sh, 163 cm, tummanrautias
KTK-II, VSN World Ch, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, SLA-I, YLA2, Jälk-C
iii. Musta Rakkaus
EVM
iie. Elon Leinikkä
EVM
ie. Lehmusneito
sh, 158 cm, rautias
KTK-I, VSN World Ch
iei. Lehmuskulkija
EVM
iee. Talvenneito
EVM
e. Kärmeniemen Halma
sh, 170 cm, rautias
KTK-III, 3 Star Prospect
ei. Tikiti
sh, 170 cm, vaaleanpunarautias
KTK-II
eii. Tikan Miki
EVM
eie. Hipitii
EVM
ee. Helmitinami
sh, 156 cm, punarautias
KTK-III
eei. Teräsfasaani
EVM
eee. Huilutinami
EVM

Sijoitukset

00.00.00 ERJ, 100 cm Järjestäjä 0/00
00.00.00 ERJ, 100 cm Järjestäjä 0/00
00.00.00 KRJ, Helppo A Järjestäjä 0/00
00.00.00 KRJ, Helppo A Järjestäjä 0/00
00.00.00 KERJ, Helppo Järjestäjä 0/00
00.00.00 KERJ, Helppo Järjestäjä 0/00

Päiväkirja