Enkelintekijä

Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Säkäkorkeus, väri 151 cm, tummanpunarautias (ee/Aa)
Syntynyt, ikä 30.03 2017, Suomi, 13-vuotias
Kasvattaja Ia Partanen, Selkäjärven Ratsutalli
Omistaja Sanni (VRL-14085), Sotamaalaus
Koulutustaso Helppo B, 110 cm, helppo kenttäratsastus
Rekisterinumero VH18-018-1619
Meriitit KTK-III
 
08/18 Sotamaalauksen Taivaankantaja (e. Rubiininkantaja)
09/18 Sotamaalauksen Enkelveistos (e. Helmilintu)
07/20 Sotamaalauksen Ovela ku kettu (e. Kuuma ku hella kutosella)
09/20 Sotamaalauksen Kaaosteoria (e. Salaliittoteoria)

Enkelintekijä, eli tuttavallisemmin vain Kettu, on rennon rempseä ja ruunamaisen huoleton monitoimikone, joka on viekkaan kutsumanimensä kuitenkin ansainnut. Kettu onkin meidän Houdini™, ja kahlekuninkaiksi kasvavat varsat oppivat temppunsa yleensä Ketun esimerkkiä seuraamalla. Punarautiaan kanssa on siis hyvä pitää mielessä, että sitä ei hallitse solmut eikä salvat - oria ei kannata siis jättää yksin tallikäytävälle tai pihalle. Jos näin kuitenkin pääsee käymään, Kettu ei yleensä karkaa kauas; Joko hoitaja luokse, tai lähimpään heinäkasaan. Onhan se kaikesta huolimatta lauhkea pieni lammas.

Sukuselvitys

i. Lasinpuhaltaja
sh, 150 cm, ruunikonkimo
EVM
ii. Puhaltava länsituuli
sh, 155 cm, rautias
EVM
iii. Huhkun ja puhkun ja puhallan talosi nurin!
EVM
iie. Tuulentytär
EVM
ie. Lasillatanssija
sph, 144 cm, rautiaankimo
EVM
iei. Veljeni Leijonamieli
EVM
iee. Puoliksi täysi lasi
EVM
e. Enkelin kosketus
sh, 153 cm, punarautias
EVM
ei. Kosketa mua
sh, 159 cm, tummanrautias
EVM
eii. Museossa kosketus kielletty
EVM
eie. Kieli poskessa
EVM
ee. Jehovan todistaja
sh, 165 cm, musta
EVM
eei. Juu-juu-juutalainen
EVM
eee. Syyllinen kunnes toisin todistetaan
EVM

Ketun isä Lasinpuhaltaja oli lahjakas estehevonen, joka koki traagisen kohtalon. Lassi syntyi Rovaniemellä pienelle kilpatallille, jossa sitä valmennettiin varhaisesta iästä asti esteille sen osoitettua hyvää potentiaalia lajiin jo varsaiässä. Luonteeltaan Lassi oli kiltti ja ihmisrakas ori, ja se aloitti siitosuransa jo aikaisin. Hyvä niin, sillä kolmen varsan ja loistavasti startanneen esteuran jälkeen ori menehtyi radalle vain 10-vuotiaana. Lassi ratsastajineen kaatui erittäin epäonnisesti erikoisesteeseen, ja rymäkässä Lassilta katkesi kylkiluu, joka puhkaisi orin vasemman keuhkon, ja ori jouduttiin lopettamaan radalle sillä välin, kun orin ratsastaja kiidätettiin sairaalaan kypärästä huolimatta kallomurtuman vuoksi. Kolmelle varsalleen Lassi kuitenkin periytti hyvää rakennetta ja potentiaalia esteratsastukseen.

Lassin isä Puhaltava länsituuli eli varsin vaatimattoman elämän harrasteratsuna. Puhku oli 155-senttinen, raskaammanpuoleinen rautias, joka ruunattiin aikaisin ja se jäi suunnitellusti harraste-elämään. Ruunalla oli kuitenkin potentiaalia kilpauralle, joten siitä säilöttiin muutama pakaste tulevaisuudelle, ja Puhkun kahdesta varsasta tulikin hienoja kilpahevosia. Salossa syntynyt ja koko elämänsä asunut Puhku oli kasvattaja-omistaja Jennin mukaan hienoimpia hevosia, jonka kanssa Jenni oli koskaan työskennellyt. Se oli kiltti ja kuuliainen hevonen, jolla oli hyvä työmoraali ja tuli toimeen kaikkien kanssa. Puhkun paras kaveri oli kuulemma musta Gagarin-labradorinnoutaja, joka viihtyi toisinaan Puhkun selässäkin. Ruuna lopetettiin vanhuuden vaivoihin 29-vuotiaana.

Lassin emä Lasillatanssija oli kaunis pienhevoskokoinen kimo. Silla kilpaili yleispainoitteisesti seuratasolla, ja vaikka se ei kovimpia vastuksia ollutkaan, se suoritti tasaisesti ja näyttävästi, ja sai paljon kiitosta hienoista askellajeista. Salolainen Silla menestyi rakenteensa ja askellajiensa ansiosta myös näyttelykehissä, ja tamma kantakirjattiin II-palkinnolla. Kimo jätti jälkeensä peräti neljä varsaa, jotka ovat pärjänneet erityisesti kouluratsastuksessa, mutta myös esteillä ja näyttelyissä. Silla itse jäi eläkkeelle pitkän kisa- ja siitosuran jälkeen, ja lopetettiin lopulta huonojen hampaiden ja nivelten vuoksi 26-vuotiaana.

Ketun emä Enkelin kosketus olikin sitten ihan oma lukunsa. 153-senttinen punarautias oli kipakka ja herkkä esteratsu, jonka kanssa tuli aina olla hereillä; Ikinä ei voinut ennustaa, milloin Ennalla meni herne nenään, ja se päätti ruveta hankalaksi. Ennalla oli omat nappulansa, jotka oli vain pakko opetella, jotta yhteistyö sujui. Kokenut ja erityisesti hellä ratsastaja pärjäsi Ennan kanssa ihan kohtuullisesti, mutta tamma löi liinat kiinni monen ratsastajan kanssa, ja useampi kieltäytyi lopulta nousemasta takaisin Ennan selkään. Se ei siis missään nimessä ollut suosittu hevonen asumallaan kilpatallilla Rovaniemellä, ja kilpailikin vain kourallisen ratsastajien kanssa urallaan. Ailahtelevasta luonteestaan huolimatta Enna sai kaksi jälkeläistä, joille se periytti rakennettaan ja estepotentiaaliaan. Tamma lopetettiin jalkavaivojen vuoksi 19-vuotiaana.

Sijoitukset

30.06.19 - ERJ Cup, 110 cm - Kuuralehto - 8/123
22.09.19 - ERJ, 110 cm - Lupin - 2/56
29.09.19 - ERJ, 110 cm - Lupin - 4/56
11.04.20 - ERJ, 110 cm - Cloudfield - 6/50
13.04.20 - ERJ, 110 cm - Cloudfield - 6/50
15.04.20 - ERJ, 110 cm - Kuuran - 6/40
16.04.20 - ERJ, 110 cm - Cloudfield - 1/50
16.04.20 - ERJ, 110 cm - Kuuran - 2/40
17.04.20 - ERJ, 110 cm - Kuuran - 6/40
19.04.20 - ERJ, 110 cm - Kuuran - 5/40
20.04.20 - ERJ, 110 cm - Cloudfield - 2/50
02.05.20 - ERJ, 110 cm - Syyn Kartano - 4/40
18.05.20 - ERJ, 110 cm - Viljalehto - 5/38
20.05.20 - ERJ, 110 cm - Syyn Kartano - 6/40
23.05.20 - ERJ, 110 cm - Syyn Kartano - 5/40
30.05.20 - ERJ, 110 cm - Syyn Kartano - 3/40
01.06.20 - ERJ, 110 cm - Syyn Kartano - 1/40
04.06.20 - ERJ, 110 cm - Syyn Kartano - 1/40
08.06.20 - ERJ, 110 cm - Syyn Kartano - 5/40
09.06.20 - ERJ, 110 cm - Syyn Kartano - 1/40
16.02.21 - ERJ, 110 cm - Holmberg - 3/50
02.03.21 - ERJ, 110 cm - Kaihovaara - 3/40
02.03.21 - ERJ, 110 cm - Kaihovaara - 5/40
03.03.21 - ERJ, 110 cm - Hornanhovi - 3/30
05.03.21 - ERJ, 110 cm - Hiivurin - 4/60
08.03.21 - ERJ, 110 cm - Hornanhovi - 3/30
08.03.21 - ERJ, 110 cm - Hornanhovi - 5/30
10.03.21 - ERJ, 110 cm - Kaihovaara - 2/40
10.03.21 - ERJ, 110 cm - Hornanhovi - 4/30
10.03.21 - ERJ, 110 cm - Hornanhovi - 4/30
11.03.21 - ERJ, 110 cm - Hornanhovi - 1/30
11.03.21 - ERJ, 110 cm - Kaihovaara - 1/40
11.03.21 - ERJ, 110 cm - Hiivurin - 6/60
12.03.21 - ERJ, 110 cm - Kaihovaara - 3/40
14.03.21 - ERJ, 110 cm - Hornanhovi - 4/30
14.03.21 - ERJ, 110 cm - Hiivurin - 7/60
16.03.21 - ERJ, 110 cm - Kaihovaara - 3/40
16.03.21 - ERJ, 110 cm - Hiivurin - 3/60
20.03.21 - ERJ, 110 cm - Kaihovaara - 1/40
29.03.21 - ERJ, 110 cm - Hiivurin - 1/60
14.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 3/40
16.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 5/40
17.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 4/40
21.04.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 1/50
28.04.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 3/50
04.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 4/50
10.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 3/50
10.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 6/50
14.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 3/50
17.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 3/50
18.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 5/50
07.08.20 - KRJ, Helppo B - Maldwyn - 6/40
15.08.20 - KRJ, Helppo B - Maldwyn - 4/40
24.08.20 - KRJ, Helppo B - Maldwyn - 5/40
25.08.20 - KRJ, Helppo B - Maldwyn - 2/40
11.09.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 2/40
13.09.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 3/40
14.09.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 1/40
17.09.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 6/40
18.09.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 1/40
19.09.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 1/40
19.09.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 4/40
21.09.20 - KRJ, Helppo B - Lupin - 7/50
23.09.20 - KRJ, Helppo B - Lupin - 1/50
25.09.20 - KRJ, Helppo B - Lupin - 5/50
02.10.20 - KRJ, Helppo B - Chersey - 7/50
03.10.20 - KRJ, Helppo B - Chersey - 2/50
03.10.20 - KRJ, Helppo B - Chersey - 6/50
04.10.20 - KRJ, Helppo B - Chersey - 3/50
08.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 1/40
08.10.20 - KRJ, Helppo B - Chersey - 3/50
09.10.20 - KRJ, Helppo B - Chersey - 3/50
17.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 5/40
19.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 6/40
20.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 1/40
21.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 6/40
25.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 6/40
27.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 1/40
29.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 4/40
30.10.20 - KRJ, Helppo B - Kaihovaara - 2/40
08.09.18 - KERJ, Helppo - Delmenhorst - 2/40
10.09.18 - KERJ, Helppo - Delmenhorst - 3/40
12.09.18 - KERJ, Helppo - Delmenhorst - 2/40
17.09.18 - KERJ, Helppo - Delmenhorst - 3/40
19.09.18 - KERJ, Helppo - Delmenhorst - 5/40
20.09.18 - KERJ, Helppo - Delmenhorst - 3/40
25.09.18 - KERJ, Helppo - Delmenhorst - 4/40
18.08.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 4/48
03.09.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 1/50
04.09.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 7/50
05.09.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 4/50
08.09.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 7/50
23.09.20 - KERJ, Helppo - Lupin - 3/50
07.03.21 - KERJ, Helppo - Hiivurin - 1/53
19.03.21 - KERJ, Helppo - Hiivurin - 5/53

Päiväkirja