Sotamaalauksen kuulentohuijaus

Virallinen nimi Sotamaalauksen Kuulentohuijaus
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Säkäkorkeus, väri 151 cm, rautiaankirjava (ee/aa/nSpl/nZ)
Syntynyt, ikä 20.04 2019, Suomi, 2-vuotias
Kasvattaja Sanni (VRL-14085), Sotamaalaus
Omistaja Sanni (VRL-14085), Sotamaalaus
Koulutustaso Helppo A, 100 cm, helppo, noviisi
Rekisterinumero VH00-000-0000
Meriitit Ei meriittejä

Sukuselvitys

i. Tiikka
sh, 156 cm, ruunikonkirjava
ii. Tiirikka
sh, 155 cm, ruunikonkirjava
iii. Tom-Tom
iie. Rikkakasvi
ie. Kinkeri
sh, 150 cm, punarautias
iei. Blondi
iee. Kamomilla
e. Salaliittoteoria
sph, 147 cm, hopeanmustankimo
ei. Tähtimies
sph, 143 cm, hopeanmusta
eii. Ajattelija
eie. Tähtijumalatar
ee. Epäilys
sh, 155 cm, ruunikonkimo
eei. Pohjoisen susi
eee. Smaragdiruusu

Riian isä Tähtimiehen mä tapasin vain lyhyesti. Silloin se oli vain metrin korkea ja sen hopeaharja törrötti jokaiseen ilmansuuntaan kuin peikolla. Mun Miika-enoni halusi nimittäin ostaa Kasanoovasta - Staran isänisänisästä siis - polveutuvan varsan Sotamaalaukseen. Miikan naapuri, Antti Luusu, teki Starasta kuitenkin korkeamman tarjouksen ihan vain vittuillakseen, ja Stara myytiin sitten Luusun perhetilalle. Meillä ja Luusuilla oli jo pitkään ollut sellainen Capulet-Montague -suhde. Joka tapauksessa, Stara myytiin Luusuille ja kun Antti sitten neljä vuotta myöhemmin lähti Helsinkiin työmatkalle, Antin vaimo Lahja tuli kysymään Miikalta, että tahtoisiko se varsan Starasta. Että sillä tavalla Miikalle syntyi varsa Starasta. Starasta oli neljän vuoden aikana tullut ihan kelpo ravihevonen ja se juoksi itselleen hyviä aikoja, joskaan ei mitään ennätyksiä. Kun Miika ei enää ärsyyntynyt Antin Staralla leuhkimisesta, myytiin Stara viemästä tilaa Ouluun ravitallille, missä se juoksi vielä pari vuotta raveissa ja sai kaksi ravivarsaa. Oululaisen ravitallin jälkeen se matkasi Turkuun asti ja siellä siitä leivottiin myöhäinen kisaratsu. Stara kilpaili pääasiassa esteratsastuksessa ja toisinaan myös kenttäratsastuksessa, joista jälkimmäisen lajin kilpailuissa se loukkasi jalkansa. Jalkavamma koitui kohtaloksi pitkässä juoksussa; Aluksi Staran jalka vaikutti parantuneen ja se käveli sekä ravasi, mutta vain kuukautta tervehtyneen diagnoosin jälkeen se ei enää päässyt edes ylös. Stara oli 17-vuotias, kun se lopetettiin eläinlääkärin suosituksesta. Sille jäi kaksi ravivarsaa, Salaliittoteoria ja yksi ratsuvarsa.

Staran isä Ajattelija, tutummin vaan Atte, oli yksi harvoista harrastehevosista, joilla oli sukupuussaan Aten isänisä Kasanoova. Huippusuositun tummanrautiaan ravihevosen varsoista ja varsojenvarsoista maksettiin huimia hintoja, ja yleensä varsat pistettiin ansaitsemaan se hinta takaisin, mutta ei Atte. Se syntyi emänsä Leidin kasvattaneella Heinosten tilalla, ja toimi koko ikänsä harrastehevosena Heinosten lapsille ja lapsenlapsille. Ori kilpaili muutamissa paikallisissa ratsastuskilpailuissa Heinosten kanssa, mutta sen suurempaa menestystä Atte ei ikänsä aikansa saavuttanut. Jalostukseen se oli kuitenkin hyvin kysytty, olihan sillä suvussaan kuitenkin Kasanoova ja Roomeo. Hopeanruunikko myytiin vanhalla iällä Heinosten lasten myydessä vanhempiensa tilan, ja päätyi Luusuille meidän naapuriin. Astutuksia Atte ei ikänsä takia enää hoitanut, mutta siitä otettiin muutama pakaste talteen ja myytiin sellaisella hinnalla, että Luusut remontoi tallinsa lattiasta kattoon niillä rahoilla. Mäkin tapasin Attea pari kertaa eikä sitä tarvinnut tuntea kovin hyvin tietääkseen, että se oli yksi herttaisimpia hevosia koskaan. Ratsastettaessa kiltti ja kuuliainen, vähän hitaammanpuoleinen ehkä, mutta yritteliäs. Atte kuoli 28-vuotiaana ähkyyn.

Staran emä Tähtijumalatar oli 140-senttinen rautiaankimo pientamma. Viralliselta kutsumanimeltään se oli Tähti, mutta Luusujen lapset haukkuivat sitä Tantaksi, koska se oli nöyrä ja kuuliainen, mutta aika kirpeä hevonen. Se teki työt mukisematta, mutta ei edes esittänyt tekevänsä työtä mielellään, ja sen irvistelyjen takia Luusujen lapset inhosivatkin sitä. Mä muistan myös Tähden mun lapsuudestani. Se oli vähän Epäilyksen kaltainen, mutta ei ollenkaan yhtä äksy. Mä sain ratsastella ja hoitaa sitä välillä, kun Luusut eivät tammasta tykänneet, mutta eivät myöskään suostuneet myymään sitä Miikalle. Tähti opetti mulle paljon, ja vaikka se jatkuvasti olikin naama norsunpolvella, niin kyllä mä sitä rakastin. Se oli niin kuuliainen ja halusi vaan miellyttää, vaikka se ei tykännytkään työnteosta. Pääasiassa mä vain istuin sen kanssa laitumella tai makoilin sen selässä, enkä pakottanut sitä tekemään inhoamaa työtään, ja silloin Tähti oli melkein jopa lempeä hevonen. Mä taisin olla 8-vuotias ja Tähti lieni 25-vuotias, kun se sitten meni katkaisemaan jalkansa laitumella ja jouduttiin lopettamaan siihen paikkaan. Se kuopattiin Miikan ja Luusujen tilojen välissä olevaan metsään, jossa on vieläkin mun valitsema hautakivi. Tähti jätti jälkeensä ainoastaan kaksi varsaa, Staran ja Kismin.

Riian emän Epäilyksen mä muistan lapsuudestani. Se oli 155-senttinen ruunikonkimo suomenhevostamma ja häijy kuin mikä! Aina, kun sitä lähestyi riimun kanssa karsinasta, sen hampaat rupesivat käymään kuin alligaattorilla. Se tamma oli kyllä nimensä ansainnut. Riimu päässään se kesyyntyi ja uskoi olevansa päihitetty, mutta se mulkoili hoitajaansa, kuin hoitaja olisi syönyt sen aamukaurat. Jos satulaan asti pääsi, niin Epäilyksellä muuttui ääni kellossa. Ei se ilmaiseksi tehnyt töitä, mutta se ymmärsi yhteistyön tarkoituksen ja osaavan ratsastajan alla se oli melkein mukavakin kaveri, jolla oli potentiaalia vaativalle kouluratsastustasolle asti, olihan se suomenhevoseksi melko siro prinsessa; Näyttelykehiin se oli jopa liian siro ja sai kantakirjauksessakin vain täpärästi III-palkintoa. Epäilystä ei olisi pitänyt käyttää jalostuksessa, mutta kun mä lähdin Saksaan jahtaamaan puoliverihaaveitani, Miika taisi menettää järkensä; Epäilys sai nimittäin kolme varsaa, joista kaksi myytiin mun onnekseni pois. Tiedä mitä mä olisin tehnyt, jos mulla olisi ollut käsissäni kolme pikku-Epäilystä. Epäilys eli peräti 24-vuotiaaksi ja siihen mennessä se oli kuin sitruunan syönyt. Se kuoli kolme kuukautta sen jälkeen, kun se siirtyi mun hoivaani ja vaikka mä olin lapsena kuollakseni pelännyt ja vihannut Epäilystä, taisin mäkin vähän itkeä, kun käteen jäi vain ruskeavalkojouhinen letti, jonka mä olin nipsaissut Epäilyksen hännästä tehtyäni päätöksen lopettaa sen jatkuvien suolistovaivojen takia.

Epäilyksen isä Pohjoisen susi kuoli jo ennen mun syntymääni, mutta Miika-eno ja vaari kertoivat siitä jatkuvasti tarinoita mulle, kun mä olin lapsi. Lyhyemmin Pojuksi kutsuttu suomenhevosori oli ruunikko 158-senttinen järkäle, ja vaarin mukaan “juuri sellainen hevonen, kuin suomenhevosen kuuluu olla”, eli rehellinen ja ahkera työntekijä, ei turhan sosiaalinen mutta ei vihamielinenkään. Mun mummilla ja vaarilla oli aikoinaan omat hevosensa, mummin hevoset kilpailivat, vaarin hevoset tekivät töitä. Poju oli mun Inka-mummini kasvattama, joten se ei aluksi kiinnostanut vaaria millään lailla. Kaksivuotiaana se oli kuitenkin jo niin vankkarakenteinen ja nöyrä, että vaarin silmiin syttyi sellainen pilke, jota mikään muu hevonen ei koskaan saanut aikaan ennen Pojua tai sen jälkeen. Mä luulen, että se oli rakkautta hevoseen. Vaarille hevoset olivat aina työvälineitä, eivät lemmikkejä eivätkä perheenjäseniä. Siihen aikaan Sotamaalauksen hevoset päätyivätkin päiviensä päätteeksi lautaselle. Mummi rupesi olemaan jo iäkkäämpi Pojun ollessa kisavalmis, joten kilpaileminen siirtyi Miikan vastuulle. Miikan kanssa Poju kilpaili lähinnä nuoren Miikan suosimassa kenttäratsastuksessa, mutta sijoittui se muutaman kerran este- ja kouluratsastuskilpailuissakin. Erityisen hyvin se kuitenkin menestyi näyttelyissä, joissa se sai paljon kiitosta rakenteestaan, ja Poju kantakirjattiinkin jouluna -82 I-palkinnolla tilaisuutensa parhailla pisteillä. Vanhuus ei kuitenkaan tullut yksin; Kesä 1991 jäi Pojun viimeiseksi, ja se lopetettiin syksyn tullen 27-vuotiaana vanhuuden vaivojen takia. Pojusta jäi Sotamaalaukseen Epäilys ja maailmalle siitä lähti kaksi varsaa, Riikinkehrääjä ja Nekromantikko.

Epäilyksen emä Smaragdiruusu oli mun Inka-mummini suosikkihevosen, Safiiriprinssin, viimeinen jälkeläinen, joka syntyi vain kuukausia ennen Prinssin traagista kuolemaa. Maraksi kutsuttu tamma oli 149-senttinen, rautiaankimo suomenhevostamma, nippa nappa hevoskokoinen. Mummi melkein hukutti sen hevosen rakkauteen aina Prinssin kuoleman jälkeen ja olikin ainoa ihminen, jota hapanmarja-Mara kohteli lempeästi; Mara nimittäin oli oikeasti hapan tamma, ja periytti kitkerää luonnettaan hyvin vahvasti jälkeläisilleen. Marasta jopa mulla on muistikuva; Mä olin ehkä lapsi, mutta mun kolmivuotiaan muistiin jäi ikiajoiksi vahva muisto siitä, että se perkele yritti purra mun pikkuruisen käden irti! Aikuisille se ei ollut niin hirveä. Se luimisteli ja muljutteli silmiään kuin viimeistä päivää, mutta vasta mun ja Maran tapaamisen jälkeen selvisi, että Mara vihaa lapsia. Kiitti Miika-eno, olisit kokeillut jonkun muun muksulla. Hoidettaessa se tyytyi luimistelemaan ja mulkoilemaan, mutta ratsastettaessa se päätti, mitä tehtiin tai ei tehty. Tästä syystä Mara ei myöskään koskaan kilpaillut saati käynyt näyttelyissä; Mitä tahansa ihminen sitten halusikaan siltä, Mara halusi tehdä juuri päinvaistoin, ja tekikin. Vaari inhosi Maraa eikä edes mennyt sen lähelle sen jälkeen, kun Mara napsautti hampaitaan aivan vaarin nenän edessä. Se oli kaikesta huolimatta kuitenkin Safiiriprinssin jälkeläinen, joten siitä jäi kotiin yksi varsa, mutta vain ja ainoastaan yksi. Muut eivät kelpuuttaneet siitä varsaa väkisinkään, joten Epäilys jäi Maran ainoaksi varsaksi. Mara kuoli 21-vuotiaana ja oli viimeinen Sotamaalauksen hevonen, joka päätyi lihoiksi. Vaari teki sen kuulemma mielellään.

Sijoitukset

00.00.00 ERJ, 100 cm Järjestäjä 0/00
00.00.00 KRJ, Vaativa B Järjestäjä 0/00
00.00.00 KERJ, Helppo Järjestäjä 0/00
00.00.00 VVJ, Noviisi Järjestäjä 0/00

Päiväkirja