Mytologia

Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma
Säkäkorkeus, väri 150 cm, punarautias (ee/aa)
Syntynyt, ikä 26.05 2013, Suomi, 9-vuotias
Kasvattaja Jenni Erikson, Jennin Suomalaiset
Omistaja Sanni (VRL-14085), Sotamaalaus
Koulutustaso Helppo B, 100 cm, harrasteluokka
Rekisterinumero VH20-018-0070
Meriitit Ei meriittejä
 
07/20 Sotamaalauksen Helheim (i. Halavattu)

Mytologia saapui meille parivuotiaana pullavana Jenni Eriksonilta Salosta. Myy oli kuulemma aina ollut hieman lihaisampi hevonen, mutta Jenni vakuutteli, että se oli tankkimaisesta ulkomuodostaan huolimatta yllättävän ketterä. Iloinen ja ihmisrakas tammavarsa voitti minut puolelleen käydessäni katsomassa sitä, ja jälkeenpäin ajateltuna mä en olisi voinut allekirjoittaa kauppakirjoja tarpeeksi nopeasti. Muutama muukin ostaja oli käynyt katsomassa Myytä ja ihastunut siihen, mutta tarjoamalla vähän korkeampaa hintaa ja viemällä hevosen samantien mukanani mä sain Jennin vakuutettua siitä, että Myy kannattaisi myydä mulle. Ensikertalaiseksi se matkusti loistavasti koko pitkän matkan Ruusujärvelle, ja vähän vanhempana se aloitti ratsukoulutuksenkin varsin mallikkaasti.

Luonteeltaan Myy on juuri niin pullantuoksuinen mamma, kuin sen ulkonäkökin antaa ymmärtää. Se on luotettava, pomminvarma ja yritteliäs hevonen, joka tekee mielellään yhteistyötä ja työskentelee rehellisesti. Se tulee mainiosti toimeen muiden nelijalkaisten sekä kaksijalkaisten kanssa, eikä sen kanssa saa oikeasti riitaa aikaan yrittämälläkään. Se on myös loistava siitostamma, sillä se on lempeä ja kaitseva emä paitsi omilleen, mutta myös muidenkin varsoille, ja iän myötä se on käynyt komentamaan vielä nuoriakin oreja; Vaikka Myy on lauhkea hevonen, niin senhän silmille ei kukaan hypi!

Hoidettaessa tamma seisoo rauhallisesti aloillaan ja useimmiten se vain nuokkuu, antaen hoitajan puuhailla omiaan. Toisinaan sille iskee halipula ja silloin se kiehnää päällään ihmisiä vasten ja kerjää rapsutuksia; Temppu, minkä se on tainnut tallikoira Huntilta oppia. Pienistä lapsista Myy pitää suuresti, ja heidän puuhailuaan tamma seuraa yleensä valppaana. Ei sen takia, että se arastaisi tai olisi varuillaan omasta puolestaan, mutta ihan vain sen takia että Myy leikkii emää myös ihmisvarsoille ja tietää kokemuksesta, että lapset toisinaan loukkaavat itsensä mennessään kuin päättömät kanat. Kaviot Myy nostaa melkeinpä itsekseen, eikä se varsinaisesti kaipaa nojailla hoitajaansa, vaan pärjää kolmella jalalla. Se ei myöskään laske jalkaansa ennen kuin saa luvan tai hoitaja pyytää toista jalkaa. Varustaminen sujuu samoilla linjoilla; Kuolaimista Myy ei luonnollisestikaan oikein välitä, mutta avaa suunsa sormipelillä eikä harrasta pahuuksia, kuten päänsä nostamista ilmoihin. Satulavyön kiristäminen saattaa tosin olla toisinaan työn ja tuskan takana, sillä Myy on vähän suurempi tamma ja harrastaa lisäksi hieman pullistelua. Kunhan vyön tarkistaa vielä selkään noustessa niin homma sujuu kyllä.

Selästä käsin Myy on ihan yhtä rauhallinen ja helppo, kuin maasta käsin. Ratsuna se on kuuliainen, eikä tapaa vängätä vastaan ratsastajan kanssa. Perusjuttuja Myy tekee melkeinpä automaattina, mutta varsinaisiin kouluohjelmiin tai rataesteisiin se vaatii myös ratsastajan panostuksen, eikä suostu tekemään töitä yksin. Osaava sen sijaan ei tarvitse olla; Kunhan ratsastaja tarjoaa yritystä, niin Myy opettaa kyllä. Kouluratsastuksessa hevosten Humvee ei ole erityisen sulava tai taipuisa, mutta pärjää se helpolle B-tasolle asti ihan kiitettävästi, ja siltä löytyy aina hyvää työmoraalia, vaikka tehtävät eivät sujuisikaan aina niin kuin Strömsössä. Esteillä Myy on parempi, mutta ei se sielläkään mikään varsinainen ilo silmälle ole. Tamma kulkee eteenpäin varmasti kuin possujuna, ja Jennin lupaama ketteryys tulee esille, kun Myy pomppaa esteiden ylitse; Ei kauniisti, ei erinomaisella tai tasaisella hyppytyylillä, mutta ihan vain järjettömillä jousivirityksillä, joita se piilottelee jaloissaan. Myyllä hyppääminen vaatiikin hieman harjoittelua ratsastajankin osalta. Maastossa Myy pärjää loistavasti, se kulkee kärkenä, peränä ja yksin aivan yhtä hyvin, eikä turhia säiky pimeälläkään. Erityisen vauhdikas tamma ei luonnostaan ole, mutta siihen saa kyllä helposti vauhtia, kun sitä pyytää.

Sukuselvitys

i. Myytinmurtaja
sh, 153 cm, punarautias
EVM
ii. Myrkkysumakki
sh, 151 cm, punaruunikko
EVM
iii. Mörökölli
EVM
iie. Kapselikuolema
EVM
ie. Urbaanilegenda
sph, 145 cm, ruunivoikko
EVM
iei. Kaupungin Valoissa
EVM
iee. Hirviötär
EVM
e. Satumaan Tango
sh, 150 cm, rautias
EVM
ei. Satuprinssi
sh, 152 cm, ruunikonkimo
EVM
eii. Sattumankauppaa
EVM
eie. Tiernan Roosa
EVM
ee. Nuorallatanssija
sh, 150 cm, rautias
EVM
eei. Herra Tossavainen
EVM
eee. Suru Puserossa
EVM

Sijoitukset

06.05.20 - ERJ, 100 cm - Syyn Kartano - 5/40
18.05.20 - ERJ, 100 cm - Syyn Kartano - 4/40
19.05.20 - ERJ, 100 cm - Syyn Kartano - 2/40
05.08.20 - ERJ, 100 cm - Viljalehto - 1/30
05.08.20 - ERJ, 100 cm - Viljalehto - 1/30
07.08.20 - ERJ, 100 cm - Viljalehto - 4/30
11.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 5/40
13.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 2/40
20.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 1/40
21.04.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 2/50
21.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 3/40
25.04.20 - KRJ, Helppo B - Kuuran - 1/40
28.04.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 1/50
04.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 2/50
05.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 2/50
06.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 1/50
11.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 3/50
12.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 5/50
16.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 4/50
19.06.20 - KRJ, Helppo B - Cloudfield - 7/50
21.07.20 - KRJ, Helppo B - Koistila - 4/48
22.07.20 - KRJ, Helppo B - Koistila - 4/48
22.07.20 - KRJ, Helppo B - Koistila - 4/48
24.07.20 - KRJ, Helppo B - Valokylä - 1/30
24.07.20 - KRJ, Helppo B - Koistila - 2/48
26.07.20 - KRJ, Helppo B - Valokylä - 1/30
26.07.20 - KRJ, Helppo B - Koistila - 1/48
27.07.20 - KRJ, Helppo B - Valokylä - 4/30
28.07.20 - KRJ, Helppo B - Valokylä - 3/30
04.08.20 - KRJ, Helppo B - Valokylä - 3/30
09.08.20 - KRJ, Helppo B - Valokylä - 1/30
13.08.20 - KRJ, Helppo B - Playground - 5/30
15.08.20 - KRJ, Helppo B - Playground - 2/30
16.08.20 - KRJ, Helppo B - Playground - 2/30
18.08.20 - KRJ, Helppo B - Playground - 2/30
18.08.20 - KRJ, Helppo B - Playground - 3/30
21.08.20 - KRJ, Helppo B - Playground - 3/30
23.08.20 - KRJ, Helppo B - Playground - 1/30
26.08.20 - KRJ, Helppo B - Playground - 5/30

Päiväkirja

06/20 PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ (omistaja)
Mä kuolen. Se oli ollut yksi mun ainoita ajatuksia nyt jo muutaman päivän ajan. Sam oli passannut mua melkein kaksi viikkoa mun murtuneen nilkkani vuoksi. Mitään ei saanut tehdä itse, hyvä että se antoi mun edes siirtyä sängystä sohvalle ja käydä vessassa itse. Ilmeisesti ei ollut tarpeeksi, että mä jouduin linkkaamaan kaikkialle kainalosauvoilla, vaan siihen piti vielä päälle laittaa hoivaaminen, kuin mä olisin ollut pieni lapsi. Tietysti Sam tarkoitti vaan hyvää, mutta mua ei ole luotu passattavaksi, oonhan mä sentään vahva itsenäinen nainen. Siispä mä ilmoitin, että Samin pitäisi hakea hevosille lisää heinää. Heinänhaku tarkoitti vähimmillään kolmen-neljän tunnin reissua kaiken kaikkiaan, joten mä kerkeäisin olemaan itsekseni hetken. Sam ei tosin ollut samaa mieltä. “Niillä on heinää vielä pariks viikoks”, mies huomautti vähän epäuskoisena. “Mä oon jo rampa, pitääkö mun murehtia vielä hevosten heinätilannettakin?” mä tiuskaisin takaisin, mihin kanukki vastasi kohottamalla kulmiaan. Ei se tiuskimista ollut ansainnut, mutta mä rupesin jo tulemaan mökkihöperöksi. Ei tää ollut minkäänlaista elämää mulle, mä kuuluin talliin. Loputtoman kilttinä ihmisenä Sam kuitenkin suukotti mun otsaani ja lupasi, että lähtisi samantien hakemaan heinää ja ottaisi Huntin mukaansa.

Loppupelissä Sam oli yllättävän helppo saada ulos talosta. Mä odotin varmuuden vuoksi kymmenisen minuuttia sen lähdön jälkeen, ennen kuin mä linkkasin eteiseen, vedin kengän jalkaan ja takin päälle, ja keppeilin itseni talliin. Sää oli ihan kohtalainen, vilpoista mutta aurinkoista, joten mä halusin hevosen selkään. Sam väitti, etten mä pärjäisi tai ollut hyvä ratsastaa murtuneella nilkalla, mutta totta kai mä olin toista mieltä. Ratsuksi valikoitui Myy ihan vaan sen takia, että se oli niin hurjan kiltti ja tottelevainen. Mä suin sen ja puin sille suitset päähän, ennen kuin tuli aika jättää sauvat talliin ja apinoida itsensä tamman selkään. Punarautias seisoi vain aloillaan ja katseli mua vähän kysyvänä, kun mä pompin sen luokse yhdellä jalalla ja rupesin sitten pohtimaan, millä hitolla mä pääsen selkään. Mä hain jakkaran ja pompin itseni Myyhyn tukeutuen korkeimmalle askelmalle, minkä jälkeen mä rupesin olemaan sen verran korkealla, että tästä pääsisi ehkä jo ponnistamaan jotenkin selkään. Ensimmäisellä yrityksellä mä mätkähdin perseelleni takaisin jakkaralle, jalat luiskahtaen Myyn alle. Toisella kerralla mä pääsin mahalleni Myyn selkään, mutta en ihan vääntäytymään istumaan. Muutaman yrityksen jälkeen mä sain itseni lopulta oikeinpäin Myyn selkään, jalat tamman molemmin puolin. Ohessa mä tosin löin kasvoni aika ikävästi mitä ilmeisimmin Myyn säkään. Onneksi mun järjen ääneni oli heinänhakuhommissa, se olisi muuten yrittänyt nakuttaa, että tää oli tosi vaarallista pelleilyä ja kohta mulla olisi kokovartalokipsi. Mä annoin oikealla jalalla pohjetta Myylle, joka lähti nätisti kävelemään kohti ratsastuskenttää.

Aino oli ensimmäinen, joka pääsi näkemään mut Myyn selässä. Se tiesi, ettei mun kuulunut olla selässä ennen heinäkuuta, mutta sen luonteeseen ei oikeastaan kuulunut välittää piirun vertaa, joten se vain jatkoi kentän ohitse talliin tekemään töitään. Ravna oli aamulla ilmoittanut, ettei se tänään päässyt kuumeessa tallille, joten siitäkin syystä nyt oli ollut oiva päivä lähettää Sam pois kotoa ja salaratsastaa. Myy kulki tosi nätisti, mihin mä olin luottanutkin. Sillä ei ollut kiire mihinkään ja se kuunteli hyvin apuja, joskin mä jouduin turvautumaan pääasiassa ääniapuihin, kun mun kipsijalasta ei ollut oikein antamaan pohkeita, eihän koko pohje edes ylettänyt Myyn kylkeen kiinni. Mä tein muutamia taivutuksia ja väistöjä sen mukaan, mitä yhdellä jalalla nyt pystyi, ja kehittelin lähinnä mun istuntaani. Jonkin verran mä ravailinkin tammalla, ja yhden kerran mentiin jopa laukassa kentän ympäri. Mä pidätin Myyn käyntiin ja vilkaisin kelloa puhelimesta, toiveena että me oltaisiin keretty vielä lyhyelle maastolenkille, mutta kello rupesi olemaan niin paljon, että mun oli paras lopettaa ratsastus kokonaan jo, jotta mä ehtisin laittaa tamman takaisin ja palata sohvalle ennen Samin paluuta. Niinpä mä ratsastin Myyn takaisin talliin ja yritin saada sen taas jakkaran viereen, mutta mä en ihan onnistunut. Kai mä voisin ihan hyvin tulla tavalliseen tapaan alas selästä, väärällä puolella vaan. Nojaus, jalka yli... Ai perkele! Ei tosiaan ollut hyvä idea, koska mun terve nilkka ei yksinään oikein tykännyt ottaa koko painoa vastaan. Jatkossa sitten vaan jakkaran avulla alas.

Huntti paineli sata lasissa mun luokse sohvalle, kun Sam päästi sen sisälle taloon. Sam huikkasi tervehdyksen ja kertoi, että siirtäisi heinät vielä illalla heinävintille. Mä kiitin sitä ja keskityin taas mun Netflix-ohjelmaani, ihan kuin mä olisin katsonut sitä koko päivän. Kanukki laittoi jotain jääkaappiin ja siirtyi sitten sohvalle mun seurakseni. “Oliks tallissa kivaa?” mies virnisti hetken päästä, ja musta tuntui peuralta ajovaloissa. Mistä hitosta se tiesi? Oliko mulla jäänyt olkia hiuksiin tai jotain? Ilmeisesti mun katseeni oli kuin samaisella peuralla, koska Samia rupesi naurattamaan. “Muru, sun silmä sinertää jo. Meinaatko sä, että sä sait mustan silmän liiasta telkkarin katsomisesta?“ Mä irvistin vähän, mutta yritin nyökätä. “Mä oon seurannu tätä niin silmä tarkkana, että suonet poksahtelee jo”, mä väitin. “Onneks hevosilla on nyt heinää pitkäks aikaa taas, niin mun ei tarvitse lähteä minnekään”, se vaan totesi viattomasti. Hitto vie.