Routaruusun Yönfeeniks

Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Säkäkorkeus, väri 157 cm, tummanrautias (ee/Aa)
Syntynyt, ikä 02.09 2018, Suomi, 9-vuotias
Kasvattaja Crimis (VRL-10480), Routaruusu
Omistaja Sanni (VRL-14085), Sotamaalaus
Koulutustaso Helppo A, 110 cm, CIC1
Rekisterinumero VH20-018-0068
Meriitit Ei meriittejä
 
07/20 Sotamaalauksen Feeniksin kilta (e. Sotamaalauksen Kuin surmaisi satakielen)
09/20 Sotamaalauksen Sudenhetki (e. Hukanhelmen Sudenkallonkerääjä)
10/20 Sotamaalauksen Feeniksinkyynel (e. Valokylän Sururukous)

Niki saapui meille Routaruususta, jonne mä olin aivan juuri myynyt Stadisielu-varsan. Vastalahjana saapunut tumma raitapää kantoi nimeä Yönfeeniks, ja se tuli aivan ihanasta suvusta. Ravna haukkui sitä Niksipirkaksi heti hakiessa, mutta kyllä se haukkumanimensä arvoiseksi paljastui. Mulla meni alusta asti sukset ristiin Nikin kanssa; Mitä mä ikinä siltä halusinkaan, niin tuntui, että se teki päinvastoin. Ravna pärjäsi sen kanssa ihan hyvin, mutta mua Niki ei tuntunut vaan sietävän. Meillä menikin hommat usein päin honkia nuoren ratsunalun kanssa, ja monta kertaa mun teki mieli soittaa Crimikselle, että ota tää perkele takas, mä en kestä sitä enää. Sam seurasi mun menoa tovin ja huomautti sitten, että mä olin ihan vääränlainen Nikin kanssa, että mä kiukuttelin sille jo valmiiksi, kun mä menin hakemaan sitä töihin, ja että mä olin koko ajan hermoromahduksen partaalla. Mä rupesin siis Samin ja Ravnan kanssa harjoittelemaan malttia Nikin kanssa, jos mun asenne tosiaan oli syy sen happamuudelle. Se oli tosi, tosi pitkä prosessi, mutta siinä vaiheessa kun Ravna rupesi olemaan valmis Nikin ratsutuksen kanssa, me oltiin jo ihan kavereita. En mä vieläkään sitä rakasta eikä se mua, mutta tullaan me toimeen. Niki on kuitenkin epävirallisesti Ravnan hevosia.

Vaikka mulla oli alusta asti ongelmia Nikin kanssa, ja on toisinaan vieläkin, se on oikeasti ihan kiva hevonen. Ravna ainakin fanittaa sitä, ja tekee mielellään sen kanssa töitä. Omapäinen se kyllä on, sitä se on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta ei se mikään täysjyrä ole. Se vaan tarvitsee määrätietoisen käsittelijän, joka tietää mitä tekee Nikin kanssa, eikä päästä sitä niskan päälle. Niki ei missään nimessä ole kaikkien kaveri, oli kyse kaksi- tai nelijalkaisista, joten sitä saa kyllä pitää vähän silmällä jatkuvasti. Ei se ilkeä hevonen ole, hankala vaan.

Niki johtaa, muut seuraa. Taluttaessa se ei jää jälkeen laahamaan, ja sitä saakin välillä muistutella, kuka kulkeekaan ensin ovista ja kuka vetää ketä. Hoidettaessa Niki osaa käyttäytyä ihan hyvin, kunhan paikalla ei ole ylimääräistä hälinää, eikä hoitaja jää lääppimään liian pitkäksi aikaa; Jotkut hevoset muiskuttelevat ja kihnaavat mielellään, Niki ei. Se ei välitä seisoskella turhaan, mutta kunhan hoitaja pysyy liikkellä ja tekee hommansa, Nikikin on kunnolla, melkeinpä ammattimaisen viileä. Se ei aiheuta erikseen päänvaivaa, nostelee jalat ja siirtyy pyydettäessä, eikä pullistele taikka irvistele. Suojat saa kerrasta päälle ja kuolaimet menevät suuhun, vaikka Niki nyt ei tietenkään sitä hirveästi rakastakaan. Vähän kuin Niki ei tykkää kastua. Ori ei pidä suihkuista, eikä se halua seistä pitkään paikoillaan pesukarsinassa. Mitä nopeammin hoitaja on valmis, sitä parempi. Kuivatessa se on taas kärsivällisempi, kun sitä ei enää ruiskutella vedellä.

Ratsuna ori on osaava ja kokeneen ratsastajan käsissä se suorittaa varsin komeasti. Kun nokkimisjärjestys on kohdillaan, ori on tottelevainen ja helppo ratsastaa. Sileällä Niki menee eteenpäin omatoimisesti, mutta se ei jää paljoa kyselemään, mitä ratsastaja haluaa, joten ratsastajan on osattava selkeästi kertoa Nikille, mitä tehdään ja miten tehdään. Sillä on kolme hienoa askellajia, joissa on mukava istua, joskin sen luontainen tempo on varsin nopea. Niki on herkkä suustaan, ja ihastuttavan herkkä kädelle, eikä se vauhtinsa vuoksi tarvitse kauheasti pohkeita, vaikka kyljistään se ei erityisen herkkä olekaan. Loppupelissä Niki on aivan upea ratsu, ja se saa ratsastajan näyttämään hyvältä minimaalisella työllä. Esteillä ori jatkaa hyvää linjaansa ja sillä on loistava hyppytyyli, kun sitä vaan osaa Nikiltä pyytää. Sillä on vähän ylimääräistä vauhtia aina mukana, joten ratsastajan täytyy osata säätää tempo ja laskea askeleet sekä hyppykohta, koska Niki ei sitä tee; Yhteistyö onkin se taikasana Nikin kanssa.

Sukuselvitys

i. Yönkehrääjä
sh, 159 cm, musta
KTK-II
ii. Yönkuningas
EVM
iii. Yönvartija
EVM
iie. Roudantakoja
EVM
ie. Valonkehrääjä
EVM
iei. Kekkeri
EVM
iee. Lumovalo
EVM
e. Feeniksinsydän
sh, 158 cm, rautias
3 Star Prospect
ei. Havulan Arko
sh, 150 cm, voikko
EVM
eii. Aapos
EVM
eie. Havulan Virkku
EVM
ee. Lasiruusu
sh, 159 cm, vaaleanrautias
EVM
eei. Lippas
EVM
eee. Parahilla
EVM

Sijoitukset

Päiväkirja

07/20 TARINAKILPAILUT HIIVURISSA (omistaja)
Kukaan koko manaamisen historiassa ei ollut manannut kuten mä manasin juuri sillä hetkellä mielessäni. Kesäinen ennätyshelle oli vaihtunut silmänräpäykseksi pimeäksi ja uhkaavaksi, ja ukkonen oli juuri jyrähtänyt ihan meidän yllä. Mä jännityin päästä varpaisiin. Mä vihasin ja pelkäsin ukkosta, olin aina pelännyt. Nykyään mun oli vähän helpompi olla ukkosen aikana, kun Sam ja Huntti oli rauhoittamassa, mutta mä en vieläkään suostunut menemään ulos, kun ukkosti. Ja tässä sitä nyt oltiin, hevosen selässä keskellä kenttää. Jos salama iskisi maahan, niin se iskisi meihin. Ei helvetti, tää oli ihan hirveää. Mä olin juuri toipunut ratsastuskisoissa murtuneesta nilkasta, ja kun mä ensimmäistä kertaa sen jälkeen olin kilpailuissa, niin ukkonen oli ihan päällä. Ja kaikista maailman hevosista mulla oli allani Niki, joka vihasi mua yhtä paljon kuin mä sitä. Ei tää ollut enää todellista.

Nikiä ei voinut vähempää kiinnostaa sää. Totta kai se oli hurjalla helteellä vähän naatti, mutta ei sen mielialaan vaikuttanut sää suuntaan eikä toiseen. Repeävä taivas, joka syöksi meidän niskaan niin kovaa sadetta, että mulla kävi mielessä arkin rakentaminen, ei saanut Nikiä edes hätkähtämään. Se odotti korvat luimussa ohjeita multa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mä purin huultani; Mä tiesin tarkalleen, kuinka huono kombo mun jännitys ja Niki oli, mutta ei tässä nyt koko yleisön edessä enää voinut lähteä takaisinkaan. Niinpä mä purin hammasta ja ohjasin Nikin radalle.

Niinhän siinä sitten kävi, että mun jännitys sai Nikin pistämään ihan uuden vaihteen silmään. Se oli aina vauhdikas ratsu, mutta nyt se paineli eteenpäin kuin kierroksilla käyvä puoliverinen. Jos mulla ei olisi ollut kränää nimenomaan Nikin sielun ja luonteen kanssa, niin mä olisin vain kuvitellut itseni Nikki Ferrarin hevosen selkään; Sillä naisella oli kuumuvimmat hevoset, joita mä olin koskaan tavannut. Ei siinä auttanut, kuin yrittää mukautua Nikin tahtiin, vähän yrittää varovasti painaa jarrua, ja toivoa sormet ristissä parasta. Jarru oli Nikin kanssa se hankalampi poljin, Niki kun tykkäsi pienimmästä jarrutuksesta vetää liinat kiinni. Mä yritin kuitenkin vähän pidätellä sitä ja suunnitella askeleet niin, että se pääsisi pudottamatta esteen ylitse.

Tällä kertaa suoritus ei ollut niin hyvä, kuin mihin Niki olisi pystynyt. Mä jännityin uudestaan jokaisen kerran, kun salama iski tai ukkonen jyrähti, ja ukkosen ollessa päällä, molempia esiintyy varsin lyhyin välein. Mä olin niin rautakanki Nikin satulassa, että näin rautakanki mä en ole ollut sitten ratsastuksen aloittamisen muksuna. Ravna olisi taatusti tehnyt paljon parempaa duunia orin kanssa, etenkin kun se ei pelännyt ukkosta ollenkaan - taikka mitään muuta -, mutta se oli Kiteellä sukuloimassa koko viikon. “Kyllä sä pärjäät”, se oli sanonut. No niin vissiin.