Salaliittoteoria

Perustiedot

Virallinen nimi Salaliittoteoria Kasvattaja Miika Kiiski, Sotamaalaus
Rotu, sukupuoli Suomenpienhevonen, tamma Omistaja Sanni VRL-14085, Sotamaalaus
Säkäkorkeus, väri 147 cm, hopeanmustankimo (Ee/aa/Gg/nZ) Koulutustaso Helppo A, 110 cm, CIC1, noviisi
Syntynyt, ikä 14.08 2017, Suomi, 4-vuotias Rekisterinumero VH18-018-1622

Sukuselvitys

i. Tähtimies
sph, 143 cm, hopeanmusta
ii. Ajattelija
sh, 151 cm, hopeanruunikko
iii. Roomeo
iie. Leidi
ie. Tähtijumalatar
sph, 140 cm, rautiaankimo
iei. Epäuskon rovio
iee. Kristallikuningatar
e. Epäilys
sh, 155 cm, ruunikonkimo
ei. Pohjoisen susi
sh, 158 cm, ruunikko
eii. Hukka hukassa
eie. Kylmä ku etelänapa
ee. Smaragdiruusu
sh, 149 cm, rautiaankimo
eei. Safiiriprinssi
eee. Auringonkukka

Riian isä Tähtimiehen mä tapasin vain lyhyesti. Silloin se oli vain metrin korkea ja sen hopeaharja törrötti jokaiseen ilmansuuntaan kuin peikolla. Mun Miika-enoni halusi nimittäin ostaa Kasanoovasta - Staran isänisänisästä siis - polveutuvan varsan Sotamaalaukseen. Miikan naapuri, Antti Luusu, teki Starasta kuitenkin korkeamman tarjouksen ihan vain vittuillakseen, ja Stara myytiin sitten Luusun perhetilalle. Meillä ja Luusuilla oli jo pitkään ollut sellainen Capulet-Montague -suhde. Joka tapauksessa, Stara myytiin Luusuille ja kun Antti sitten neljä vuotta myöhemmin lähti Helsinkiin työmatkalle, Antin vaimo Lahja tuli kysymään Miikalta, että tahtoisiko se varsan Starasta. Että sillä tavalla Miikalle syntyi varsa Starasta. Starasta oli neljän vuoden aikana tullut ihan kelpo ravihevonen ja se juoksi itselleen hyviä aikoja, joskaan ei mitään ennätyksiä. Kun Miika ei enää ärsyyntynyt Antin Staralla leuhkimisesta, myytiin Stara viemästä tilaa Ouluun ravitallille, missä se juoksi vielä pari vuotta raveissa ja sai kaksi ravivarsaa. Oululaisen ravitallin jälkeen se matkasi Turkuun asti ja siellä siitä leivottiin myöhäinen kisaratsu. Stara kilpaili pääasiassa esteratsastuksessa ja toisinaan myös kenttäratsastuksessa, joista jälkimmäisen lajin kilpailuissa se loukkasi jalkansa. Jalkavamma koitui kohtaloksi pitkässä juoksussa; Aluksi Staran jalka vaikutti parantuneen ja se käveli sekä ravasi, mutta vain kuukautta tervehtyneen diagnoosin jälkeen se ei enää päässyt edes ylös. Stara oli 17-vuotias, kun se lopetettiin eläinlääkärin suosituksesta. Sille jäi kaksi ravivarsaa, Salaliittoteoria ja yksi ratsuvarsa.

Aten isä Roomeo oli aikansa suosituimman Kasanoova-orin ensimmäisiä jälkeläisiä. Roomeo oli isänsä tapaan kookas, 164-senttinen tummanrautias suomenhevosori ja kilpaili aktiivisesti raveissa, yltäen melkein isänsä ennätyksiin, mutta vain melkein. Emä Kotvakylän Juulia oli yksi harvoja, jolla ei ollut suvussaan suomenhevosten isää Eri-Aaronia, mikä teki Juuliasta hyvin arvostetun. Vanhempineen Roomeo oli siis arvokas ja haluttu ori; Valitettavasti se johti pitkään kotikierteeseen. Jokainen Roomeon omistajista kävi lopulta raha-ahneeksi ja möi orin kovaan hintaan jollekulle, joka halusi omistaa hyvän hevosen ja teetättää sillä varsoja, mutta seuraava omistajakin kävi aina aivan yhtä raha-ahneeksi. Roomeo oli kuitenkin hyväluontoinen hevonen ja kun se hohdokasta raviuraa sekä 67 varsaa myöhemmin myytiin hevosenvanhuksena eteenpäin, se löysi helposti kodin. Vanhemman hevosnaisen harrasteratsuksi päätynyt Roomeo vietti viimeiset vuotensa maastolenkeillä ja laiduntaen, ennen kuin se kuoli ähkyyn 34-vuotiaana. Roomeon pakasteet ovat loppuneet jo aikoja sitten, mutta niistä soittaa aina joku suomenhevoskasvattaja Roomeon omistajille.

Aten emä Leidi ei ollut laisinkaan yhtä suosittu ja tunnettu, kuin Roomeo, mutta kotitallillaan Heinosten tilalla se oli suosittu jalostustamma ja sai seitsemän varsaa elämänsä aikana, joista jokainen jäi Heinosten omistukseen. Leidi oli vaaleanruunikko, mutta hopeageeni teki siitä rautiaan näköisen. Tamman hopeageeni ei paljastunutkaan, ennen kuin Leidin ensimmäinen ruunikkopohjainen Atte-varsa syntyi, ja oli selvästi liian tumma ollakseen raudikko. Luonteeltaan Heinosten lapset ja lapsenlapset osaavat kertoa Leidin olleen erittäin kiltti, ihmisrakas ja nöyrä. Se työskenteli ahkerasti ja teki kaikkensa miellyttääkseen. Varsoilleen se oli loistava emä ja oli jopa sijaisemä kahdelle muulle varsalle. Leidiä koulutettiin estekilpailemiseen, mutta siitosuran myötä kaikki kilpahaaveet näyttelyitä lukuunottamatta jäi pelkiksi haaveiksi. Sitä ei myöskään koskaan kantakirjattu hyvistä näyttelytuloksista huolimatta. Leidi lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 32-vuotiaana.

Riian emän Epäilyksen mä muistan lapsuudestani. Se oli 155-senttinen ruunikonkimo suomenhevostamma ja häijy kuin mikä! Aina, kun sitä lähestyi riimun kanssa karsinasta, sen hampaat rupesivat käymään kuin alligaattorilla. Se tamma oli kyllä nimensä ansainnut. Riimu päässään se kesyyntyi ja uskoi olevansa päihitetty, mutta se mulkoili hoitajaansa, kuin hoitaja olisi syönyt sen aamukaurat. Jos satulaan asti pääsi, niin Epäilyksellä muuttui ääni kellossa. Ei se ilmaiseksi tehnyt töitä, mutta se ymmärsi yhteistyön tarkoituksen ja osaavan ratsastajan alla se oli melkein mukavakin kaveri, jolla oli potentiaalia vaativalle kouluratsastustasolle asti, olihan se suomenhevoseksi melko siro prinsessa; Näyttelykehiin se oli jopa liian siro ja sai kantakirjauksessakin vain täpärästi III-palkintoa. Epäilystä ei olisi pitänyt käyttää jalostuksessa, mutta kun mä lähdin Saksaan jahtaamaan puoliverihaaveitani, Miika taisi menettää järkensä; Epäilys sai nimittäin kolme varsaa, joista kaksi myytiin mun onnekseni pois. Tiedä mitä mä olisin tehnyt, jos mulla olisi ollut käsissäni kolme pikku-Epäilystä. Epäilys eli peräti 24-vuotiaaksi ja siihen mennessä se oli kuin sitruunan syönyt. Se kuoli kolme kuukautta sen jälkeen, kun se siirtyi mun hoivaani ja vaikka mä olin lapsena kuollakseni pelännyt ja vihannut Epäilystä, taisin mäkin vähän itkeä, kun käteen jäi vain ruskeavalkojouhinen letti, jonka mä olin nipsaissut Epäilyksen hännästä tehtyäni päätöksen lopettaa sen jatkuvien suolistovaivojen takia.

Epäilyksen isä Pohjoisen susi kuoli jo ennen mun syntymääni, mutta Miika-eno ja vaari kertoivat siitä jatkuvasti tarinoita mulle, kun mä olin lapsi. Lyhyemmin Pojuksi kutsuttu suomenhevosori oli ruunikko 158-senttinen järkäle, ja vaarin mukaan “juuri sellainen hevonen, kuin suomenhevosen kuuluu olla”, eli rehellinen ja ahkera työntekijä, ei turhan sosiaalinen mutta ei vihamielinenkään. Mun mummilla ja vaarilla oli aikoinaan omat hevosensa, mummin hevoset kilpailivat, vaarin hevoset tekivät töitä. Poju oli mun Inka-mummini kasvattama, joten se ei aluksi kiinnostanut vaaria millään lailla. Kaksivuotiaana se oli kuitenkin jo niin vankkarakenteinen ja nöyrä, että vaarin silmiin syttyi sellainen pilke, jota mikään muu hevonen ei koskaan saanut aikaan ennen Pojua tai sen jälkeen. Mä luulen, että se oli rakkautta hevoseen. Vaarille hevoset olivat aina työvälineitä, eivät lemmikkejä eivätkä perheenjäseniä. Siihen aikaan Sotamaalauksen hevoset päätyivätkin päiviensä päätteeksi lautaselle. Mummi rupesi olemaan jo iäkkäämpi Pojun ollessa kisavalmis, joten kilpaileminen siirtyi Miikan vastuulle. Miikan kanssa Poju kilpaili lähinnä nuoren Miikan suosimassa kenttäratsastuksessa, mutta sijoittui se muutaman kerran este- ja kouluratsastuskilpailuissakin. Erityisen hyvin se kuitenkin menestyi näyttelyissä, joissa se sai paljon kiitosta rakenteestaan, ja Poju kantakirjattiinkin jouluna -82 I-palkinnolla tilaisuutensa parhailla pisteillä. Vanhuus ei kuitenkaan tullut yksin; Kesä 1991 jäi Pojun viimeiseksi, ja se lopetettiin syksyn tullen 27-vuotiaana vanhuuden vaivojen takia. Pojusta jäi Sotamaalaukseen Epäilys ja maailmalle siitä lähti kaksi varsaa, Riikinkehrääjä ja Nekromantikko.

Pojun emä Kylmä ku etelänapa tuli mummille viiden vanhana, jolloin sen ratsukoulutus oli jo aloitettu ja se oli kantavana tuntemattomasta orista. 153-senttinen mustankimo Essi oli myyty 2,5-vuotiaana ratsastuskouluun tuntiratsuksi, mutta se oli osoittautunut hankalaksi hevoseksi, ja kouluttamisen sijaan se päätettiin myydä eteenpäin. Sotamaalaukseen saapuessaan se oli jo yli puolessavälissä tiineyttään, ja synnytti viitisen kuukautta myöhemmin rautiaan tiikerinkirjavan tammavarsan, joka osoittautui värityksensä perusteellä nuoren risteytysponiorin varsaksi. Tammavarsa myytiin Essin myyneelle ratsastuskoululle vieroituksen jälkeen. Essin ratsukoulutusta jatkettiin, mutta se oli hyvin herkkä ja reaktiivinen ratsu, eikä soveltunut vähääkään liian kovakouraiselle ratsastajalle. Mummin kanssa siitä tuli kelpo kouluratsu ja kilpailikin itselleen muutaman sijoituksen, mutta sen osoittautui paljon paremmaksi saada vain olla kotona, kuin meluisilla kisapaikoilla. Näin Essistä tuli kokopäiväinen jalostustamma ja harrastekaveri kotiin. Kiitettävällä rakenteellaan Essi olisi varmasti pärjännyt näyttelyissäkin, mutta sitä ei edes kantakirjattu. Sotamaalauksessa Essi sai neljä suomenhevosvarsaa, joista kolme myytiin eteenpäin ja vain Pohjoisen susi jätettiin kotiin. Essi menehtyi edelleen tuntemattoman kasvin aiheuttamaan vakavaan allergiakohtaukseen 22-vuotiaana.

Epäilyksen emä Smaragdiruusu oli mun Inka-mummini suosikkihevosen, Safiiriprinssin, viimeinen jälkeläinen, joka syntyi vain kuukausia ennen Prinssin traagista kuolemaa. Maraksi kutsuttu tamma oli 149-senttinen, rautiaankimo suomenhevostamma, nippa nappa hevoskokoinen. Mummi melkein hukutti sen hevosen rakkauteen aina Prinssin kuoleman jälkeen ja olikin ainoa ihminen, jota hapanmarja-Mara kohteli lempeästi; Mara nimittäin oli oikeasti hapan tamma, ja periytti kitkerää luonnettaan hyvin vahvasti jälkeläisilleen. Marasta jopa mulla on muistikuva; Mä olin ehkä lapsi, mutta mun kolmivuotiaan muistiin jäi ikiajoiksi vahva muisto siitä, että se perkele yritti purra mun pikkuruisen käden irti! Aikuisille se ei ollut niin hirveä. Se luimisteli ja muljutteli silmiään kuin viimeistä päivää, mutta vasta mun ja Maran tapaamisen jälkeen selvisi, että Mara vihaa lapsia. Kiitti Miika-eno, olisit kokeillut jonkun muun muksulla. Hoidettaessa se tyytyi luimistelemaan ja mulkoilemaan, mutta ratsastettaessa se päätti, mitä tehtiin tai ei tehty. Tästä syystä Mara ei myöskään koskaan kilpaillut saati käynyt näyttelyissä; Mitä tahansa ihminen sitten halusikaan siltä, Mara halusi tehdä juuri päinvaistoin, ja tekikin. Vaari inhosi Maraa eikä edes mennyt sen lähelle sen jälkeen, kun Mara napsautti hampaitaan aivan vaarin nenän edessä. Se oli kaikesta huolimatta kuitenkin Safiiriprinssin jälkeläinen, joten siitä jäi kotiin yksi varsa, mutta vain ja ainoastaan yksi. Muut eivät kelpuuttaneet siitä varsaa väkisinkään, joten Epäilys jäi Maran ainoaksi varsaksi. Mara kuoli 21-vuotiaana ja oli viimeinen Sotamaalauksen hevonen, joka päätyi lihoiksi. Vaari teki sen kuulemma mielellään.

Maran isä Safiiriprinssi oli mummin suosikkihevonen. Miika-enolla oli loputtomasti valokuvia ja tarinoita Prinssistä, jotka mä yhä muistan elävästi ja aion jakaa eteenpäin ainakin mun sukulaislapsilleni, ehkä omillekin lapsille joskus. Prinssi oli ruunikonkimo, ihan pikkuruinen suomenpienhevosori. Sen säkä hipoi juuri ja juuri 142 senttimetriä, mutta mitä loikkia se esittikään esteradoilla! Mummin kanssa Prinssi kilpaili jopa 120 senttimetriä, ja kotona Miika näki sen pari kertaa hyppäävän 130-senttisiä ratoja. Safiiriprinssi tuli Sotamaalaukseen alle vuoden vanhana varsana, pörröisenä kuin pieni tipu. Vaari oli naureskellut, että ei tuollaisesta rääpäleestä mihinkään tule olemaan. Prinssin elämä ei myöskään ollut alkanut kovin lupaavasti; Sen oma emä Safiirinoita menehtyi muutaman päivän sisällä synnytyksestä aiheutuneisiin komplikaatioihin, ja Prinssi joutui turvautumaan rautiaaseen varsansa menettäneeseen Krystal-torinhevostammaan sijaisemänään. Prinssistä kuitenkin kasvoi vahva ja hyväntuulinen pienhevonen, joka kilpaili esteiden lisäksi kouluratsastuksessa. Inka-mummi jätti itselleen kaksi varsaa Prinssistä, Smaragdiruusun ja Onyksintyttären, ja sen lisäksi siitä lähti Rovaniemelle orivarsa Rubiinikerjäläinen. Prinssillä oli tarkoitus astuttaa vielä kaksi tammaa, mutta paikalliset nuoret olivat käyneet yöaikaan tuhopolttamassa pienen pihaton, josta pelastuivat vain Prinssin pihattotoverit Pilarus ja Hippiäinen. Prinssi oli menehtyessään 16-vuotias.

Maran emä Auringonkukka on mulle täysin tuntematon tamma. Se oli 151-senttinen, lämpimänrautias ja Sotamaalauksessa liisauksessa, kunnes Mara oli täysin vieroitettu. Auri oli kuulemma kouluratsu, se kilpaili helpoissa luokissa kouluratsastuksessa ympäri Suomea ja kävi Stadissa asti kilpailuissa. Estehevosen lahjoja sillä ei ollut, mutta hyppäsi se 80 senttimetrin esteitä ratana, kun sitä oikein ajoi niiden ylitse. Tai juoksi ainakin niiden läpi. Meillä ollessaan Auri oli käyttäytynyt nätisti, se oli kiltti käsitellä ja kotiutui hyvin Sotamaalauksen muiden tammojen seuraan, löytäen oman paikkansa nopeasti. Sen ainoa paha tapa oli imppaaminen, minkä se opetti karsinanaapurilleenkin. Viimeisillään kantavana ollessaan Auri oli esittänyt varsin uskottavia uhkailuja oreille, mutta ei se kertaakaan käynyt kiinni, eikä äkäillyt ihmisille taikka muille tammoille. Maraa kohtaan se oli ollut hyvä ja suojelevainen emä, mutta oli luopunut varsastaan hyvin vieroitettaessa. Mara oli lähes kymmenen kuukautta vanha, kun Auri lopulta matkusti takaisin kotiin Inariin. Miikan tietojen mukaan se sai kolme muuta varsaa elämänsä aikana ja kuoli luonnollisesti vanhuuteen 29-vuotiaana Inarissa.

o. Sotamaalauksen Kulkurin valssi (i. Kuutamovalssi)

Sijoitukset

00.00.00 ERJ, 110 cm Järjestäjä 0/00
00.00.00 KRJ, Helppo A Järjestäjä 0/00
10.09.18 KERJ, CIC1 Delmenhorst 1/40
20.09.18 KERJ, CIC1 Delmenhorst 1/40
21.09.18 KERJ, CIC1 Delmenhorst 2/40
29.09.18 KERJ, CIC1 Delmenhorst 1/40
00.00.00 VVJ, Noviisi Järjestäjä 0/00

Päiväkirja