Valokylän Pimpinellaruusu

Me kiherreltiin Humun kanssa kuin pikkupojat, kun me kirjoitettiin Tontusta kauppakirjoja. Varsaa oli koko sen pienen iän haukuttu Tontuksi, mutta virallisella puolella sitä oltiin paiskattu nimellä Pimpinellaruusu jatkaen emänsä ruusulinjaa, ja sekös vasta hauska nimi olikin. Kovastihan me yritettiin esittää aikuisia ja pitää pokerinaamaa, mutta niin hauskaa mulla ei koskaan ollut ollut kauppakirjaa allekirjoittaessa. Onneksi Tonttu ei itse tajua, millaisella nimellä se on kirottu - vaikka eipä se paljoa muutakaan tajua. Humu oli ihan suoraan sanonut, että tää varsa on sitten aika saapas, mutta mä olin silti mennyt rakastumaan siihen siitä huolimatta, ettei mulla ollut tilaa uudelle hevoselle. Humu oli vitsaillut, että se on sellainen karkuri, että turha sille on omaa karsinaa edes varata; Ei voi karata jos ei ole mistä karata.

Onnekseen Tonttu on mitä komein suomipoika, koska korvien väliin sille ei ole siunaantunut juuri mitään. Kasvattajakin varoitteli myydessään, että tästä ei sitten mitään neroa kasva, ja se on varustettu pääasiassa suurella ruokahalulla ja sen mukaisella vyötäröllä. Ei se tyhmä eläin ole, mutta hölmö kylläkin. Ihastuttavan vihastuttava kaikessa pönttöydessään. Tontulla on kuitenkin suuri sydän ja se on kaikkien kaveri, ja änkeää kysymättä iholle. Eläinkavereiden kanssa se harvemmin on toivottua, mutta kaksijalkaisten kanssa Tonttu on yleensä ollut tervetullut suurine turpineen.

Sukuselvitys

Sijoitukset

Päiväkirja

09/20 PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ (Sanni, omistaja)
“TONTTU!”

Nyt ei kuulostanut hirveän hyvältä. Ravnan ääni kajahti tallipihalla, ja mä lähdin tietysti samantien katsomaan, että mitä hittoa siellä tapahtuu. Mä löysin parhaan kaverini nipistämästä nenäsiltaansa ja mutisemasta hiljaa: “Se on kyllä yks vitun tonttu.” Hämilläni mä katsoin ympärilleni, ja näin kullanvärisen orin rellestämässä irti. Siinä mä sitten hetken katsoin kolmivuotiasta Tonttua huuli pyöreänä, kun Ravna yritti koota hermojaan, ja sen jälkeen me lähdettiin samanaikaisesti hakemaan sitä petoa takaisin.

Tonttuhan ei tehnyt hommaa tänään taas helpoksi. Nuorukainen laittoi pukitellen menemään, eikä sitä kiinnostanut lainkaan jäädä kiinni. Muutama porkkanakaan ei kelvannut, vaan sen huomio kiinnittyi vasta, kun ruokaämpäri rupesi kolisemaan. Hetken rautias näytti miettivän, että oliko ruoka varmasti kiinnijäämisen arvoista, mutta ei tainnut tulla kenellekään yllätyksenä, kun se työnsi turpansa Ravnan kädessä olevaan ämpäriin, ja mussutti naamaansa pari omenanpuolikasta. Mä tartuin sitä kaksin käsin riimusta kiinni, ja Ravnan teki selkeästi mieli sitoa triplasolmulla riimunnaru kiinni, mutta tyytyi vain napsauttamaan pistoolilukon renkaaseen.