RA Rose of Jerome

KTK-II (12/17), ERJ-I (11/18), YLA1 (11/18), VPVL-I (10/18), KWPN-I (11/18), Superior Grade

Jerome lopetettiin vaikean pölyallergian aiheuttamaan astmakohtaukseen jouluaattona 2018. Oria jäi kaipaamaan Jeromen kasvattaja ja omistaja Nikki.

Virallinen nimi: RA Rose of Jerome, “Jerome”
Rotu, sukupuoli: Hollanninpuoliverinen, ori
Säkäkorkeus, väri: 170 cm, mustankimo (Ee/aa/Gg)
Syntynyt, ikä: 11.12 2015, Japani, 27-vuotias 24.12 2018
Kasvattaja: Nikki VRL-14085, Rotten Angels
Omistaja, kotitalli: Nikki VRL-14085, Rósgarður
Koulutustaso: Helppo A, re. 160 cm, CIC2, estepainotus
Rekisterinumero: VH15-012-0628

Omistin aikoinani Jeromen vanhemmat Hanoi Rosen ja Idahon. Kumpikin olivat hienoimpia kilpahevosiani ja rakastin niitä molempia kuin parhaita ystäviäni. Tiesin jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että niistä kahdesta syntyisi minulle joskus kotiin jäävä varsa, mutta suunnitelmat antoivat odotuttaa itseään hyvän aikaa. Kun aika sitten koitti parittaa nämä kaksi parasta ystävääni toisilleen, olin enemmän kuin innostunut. En millään olisi malttanut odottaa, että niiden varsa syntyisi. En tiennyt, mitä odottaa - tulisiko siitä vanhempiensa kaltainen puhdas kimo, tulisiko siitä yhtä hyvä estehevonen, tulisiko siitä yhtä unelmainen luonne? Mitä jos siitä tulisikin katastrofi? Kaikki nämä kysymykset kuitenkin väistyivät, kun Jerome syntyi. Se oli kaunein näkemäni varsa pitkine valkeine hämähäkinjalkoineen, jotka vapisivat kuin haavanlehti sen noustessa niiden varaan ensimmäistä kertaa, ja tummine silmineen. Sillä oli leveä, puhtaanvalkea läsi ja tummanruskea, lähes musta peitinkarva.

Kaikki oli ensimmäisestä päivästä asti pelkkää taikaa Jeromen kanssa. Olin omistanut ja työskennellyt monien varsojen kanssa niiden syntymästä asti, mutta Jeromessa oli jotain ainutlaatuista. Alkuviikosta se hoiperteli emänsä perässä kuin Bambi jäällä, kun taas loppuviikosta se oli haalistunut perusruskeaksi ja juoksi jo kuin vanha tekijä. Sitä ruvettiin pian jo totuttamaan kosketukseen ja käsittelemiseen. Bambi oli kaikkea muuta kuin ujo.

Ensimmäistä syntymäpäivänviettoaan lähestyessään Jeromesta oli jo tullut ihmisrakas, tummanruskea Duracell-pupu. Odotin siitä jo ruunikkoa, sillä sellainen oriista näytti kovin olevan muodostumassa. Karvan vaihtuessa sen läsi oli ohentunut ja muutenkin muuttanut hieman muotoaan, ja sen sukat ottaneet enemmän muotoa. Ori oli jatkuvasti keksimässä itselleen puuhaa ja opetteli muun muassa avaamaan salpoja, kuin parempikin Houdini. Jo tässä iässä orin leikkisyys tuli hyvin esille kaikessa, mitä sen kanssa teki; Nuorille oria ei voinut edes antaa, koska se huijasi nuoria ja kokemattomia hevostyttöraukkoja. Yli 20 vuoden kokemuksen jälkeen se on jo ammattilainen ihmisten testaamisessa. Jerome oli kun salamapallo ja tuhosi kaiken tielleen tulevan, jos sille ei antanut parempaa tekemistä. Yhtenä talvena oli niin kylmä, että aitojen sähköt olivat katkenneet, ja fiksuna poikana Jerome oli nähnyt tilaisuutensa ja järsinyt tiensä niiden läpi. Siinähän sitä ja sen tarhakavereita sitten jahdattiin pitkin pitäjää.

Nuoruudestaan vähän rauhoittunut, mutta yhä eloisa ja menevä Rose of Jerome ei aina ollut sieltä helpoimmasta päästä. Tuttujen ihmisten kanssa se osasi olla oikein unelmainen, mutta uusia se kyykytti ihan huolella. Jeromea olisi siis voinut kuvailla ilkikuriseksi hevoseksi, joka ei antanut mitään ilmaiseksi. Laumassa ori oli ehdottomasti johtajatyyppiä, se päätti mitä tehdään ja miten tehdään, eikä sille ryppyilty. Liian lähelle tulevat hevoset saivat hampaasta, mutta kunhan tarhakaveri ymmärsi olla tunkematta ihan kainaloon, niin Jeromen kanssa oli helppo elää harmoniassa. Tammoille ori esitteli itseään vielä puolieläkkeelläänkin, ja innostui yhä väläyttelemään oikein ilmavaa ja majesteettista askellusta. Laitumella Jerome keskittyi pääasiassa laiduntamiseen, mutta tarhassa se tarvitsi tekemistä. Tällöin sille kannatti antaa vaikka jumppapallo leikkikaveriksi, kun ori ei pahemmin hevoskavereista perustanut. Pallon kanssa leikkiminen ja sen perässä käveleminen tai orin innostuessa jopa ravaaminen teki myös hyvää Jeromen kunnolle. Tarhasta haettaessa se tuli ihmisestä riippuen joko portille vastaan, tai juoksi karkuun.

Yleisesti Jerome oli helposti tylsistyvä, arvonsa tunteva ori, jossa oli vähän yhden ihmisen hevosen vikaa. Kai se oli vain tottunut olemaan omistajansa vauva ja silmäterä, sillä ori oli päässyt hieman liian helpolla koko elämänsä. Omistajansa kanssa Jerome tietysti oli oikea enkeli, jotta hoitajien valitukset pirullisuudesta kaikuivat kuuroille korville, mutta tuntemattomille ja vähän tutummillekin ihmisille ori järjesti mielellään vähän ohjelmaa. Sen hampaat olivat erityisen kovassa käytössä, sillä ori mieli järsiä kaiken mahdollisen, kuten riimunnarut ja ohjat, jos ne vaan jätti sen tielle. Jerome oli myös oppinut pistämään hoitajiin vauhtia mekkaloimalla ja satunnaisesti myös oikuttelemalla. Ja vaikka se ei tarhakavereistaan erityisemmin pitäny, se pureskeli muiden hevosten loimia ja erityisesti loimivöitä. Tämänkin takia jumppapallo oli oikein hyvä idea tarhaan. Vanhemmalla iällä Jerome oli jo oppinut keskittymään jumppapalloonsa, kun se sellaisen sai, ja kavereiden loimet pääsivät yleensä pälkähästä. Orin omia varusteita se kuitenkin tuhosi edelleen, joten kannatti katsoa tarkasti, mihin sen harjapakin laski.

Kuten hoitajien, täytyi eläinlääkärin ja kengittäjänkin kaveerata Jeromen kanssa, ja namipalat olivat oiva keino siihen, olihan se täysin ruuan perään. Eläinlääkäriä ori ei yleensä pahastunut, mutta neuloista se ei luonnollisesti pitänyt, ja silloin se saattoi yrittää nipistää takaisin hampain tai kavioin. Perustutkimuksissa Jerome käyttäytyi oikein mallikkaasti niin kauan, kun se löysi jotain, mihin keskittyä ja mikä kiinnosti sitä. Eläinlääkärin oli myös hyvä pitää välinepakkiaan tarpeeksi kaukana orin hampaista, sillä ori ei todellakaan tuntenut rajoja, että mitä se sai pistää suuhunsa ja mitä ei. Kengittäjä olikin sitten asia aivan erikseen, sillä siinä yhdistyi kaksi Jeromen inhokkiasiaa; Paikallaan seisominen ja jalkojen nostaminen. Kengittäjä sai siis nähdä vaivaa pitääkseen Jeromen jalat ylhäällä koko kengityksen ajan, ja sitten tarvittiin vielä omistaja tai hoitaja pitämään ori keskittyneenä, jotta se ei hermostunut paikallaan seisomisesta. Jollain ihmeen kaupalla nämäkin asiat saatiin hoidettua lähes arkipäiväisesti, vaikka Jerome ei tuntunut koskaan oppivan, että molemmat ammattilaiset olivat hyvästä.

Taluttaessa ori saattoi olla melko kärsimätön ja yrittää kiilailla ihmisten ohitse, tai tylsyyksissään olla säikähtelevinään pienimpiäkin ääniä. Todellisuudessa se oli pomminvarma hevonen, kun se vaan jaksoi keskittyä olennaiseen. Jeromella tuntui olevan kiire kaikkialle, joten oli hyvä idea kiepauttaa riimunnaru turvan ympärille tai pujottaa se hevosen suuhun, jos ei halunnut kaikin voimin roikkua riimunnarussa. Erityisesti tammojen läheisyydessä oli hyvä varautua pieneen vastarintaan, vaikka Jerome osasi kyllä komennettaessa käyttäytyä. Traileriin taluttaminen oli orille nykyään niin arkipäiväistä, ettei Jerome jaksanut hommasta sen suuremmin välittää. Oria kannatti kuitenkin kuljettaa mieluiten yksinään, taikka ei-tuttavallisten hevosten kanssa, jos se vain oli mahdollista. Traileriin täytyi myös laittaa joko heinäverkko tai suolakivi, jotta Jeromella oli jotain mihin keskittyä matkan ajan, sillä muutoin se rupesi helposti tuhoamaan traileria sisältäpäin joko potkimalla tai puremalla, jos trailerin sisus oli esimerkiksi puuta tai periksiantavaa muovia.

Hoidettaessa Jerome oli vähän sellainen, että se seisoi aloillaan vain, jos sitä itseään huvittaa. Oria saattoi olla hankala saada tekemään yhteistyötä tuntemattomien kanssa, eikä sen oma, vahva tahto taipunut ihan helpolla ihmisen toiveisiin. Kun Jeromelle vain antoi vähän aikaa tutustua, se saattoi helpostikin kiintyä tiettyihin ihmisiin, ja niille ihmisille se oli oikein mukava hevonen. Jalat nousivat vasta, kun niitä tarpeeksi jaksaa nostella, eikä Jerome tahtonut vapaaehtoisesti pitää niitä ylhäällä, joten hoitajan tuli jaksaa oikeasti pidellä niistä kiinni. Harjaaminen sujui yleensä mutkattomasti, mutta ori oli aika herkkä, eikä sitä saanut painaa liian kovaa kumisualla, edes hierontamielessä. Hierominen oli siis paras hoitaa paljain ja lämpimin käsin, sillä siitä Jerome todella piti. Pesemisestä ori ei perustanyt sitten ollenkaan, vaan se yritti väistellä vettä parhaansa mukaan ja pakittaa ulos pesukarsinasta. Yleensä hoitaja oli tämän operaation päätteeksi hevosta märempi, vaikka sitä olisi kuinka yrittänyt olla kastumatta tälläkin kertaa. Se oli myös hyvin malttamaton joutuessaan seisomaan paikoillaan, eikä jaksanut odottaa, että päästään lähtemään.

Varustettaessa se rupesi puhisemaan ja paukuttelemaan jalkojaan, että “c’mon, mennään jo!”. Napakka komennus lääkitsi jalanpoljentaa vaihtelevalla menestyksellä, mutta sitä kannatti ainakin kokeilla. Satuloidessa Jerome tykkäsi pullistella, ja moni oli lentänyt orin selästä alas juurikin siistä syystä, ettei satulavyötä oltu saatu tarpeeksi kireälle, ori kun osasi valmistautua kiristämiseen juuri selkäännousun jälkeen. Ratsastaja sai siis olla ovela, jos halusi penkkinsä pysyvän Jeromen selässä. Kuolaimet menivät suuhun joko päättäväisyydellä ja kärsivällisyydellä, tai sitten hunajavalelulla, riippuen ihan siitä, halusiko orin kanssa päästä liikkelle nyt vai kymmenen minuutin päästä. Suitsiessa ori tapasi painaa päänsä niin alas, kuin se vain pystyi, vaikka Kiinaan asti. Mikäli se ei syystä tai toisesta päässyt painamaan päätään alas, se saattoi yrittää vähän puskea hoitajaa turvallaan. Tässä vaiheessa hoitajaa oli hyvä muistuttaa, että ei se ilkeä ole, se on vain... Omanlaatuinen. Ja ehkä vähän ilkikurinenkin. Tai aika paljon.

Ratsastettaessa Jerome oli oikea unelmahevonen, jos sitä osasi käsitellä oikein. Orilla oli pumpulinpehmeät, reippaat ja ilmavat askellajit, joissa oli helppo istua. Sakeinkaan lumituisku ei olisi saanut sitä pysähtymään, kun sillä oli määränpää, joten Jeromen saattoi aina luottaa kantavan kotiin asti. “Väärän” ihmisen kanssa se kuitenkin pisti hanttiin jo alusta asti; Silloin se pyöri ympyrää kuin hyrrä, kun satulaan yritti nousta, eikä välttämättä totellut apujakaan kovin helposti. Pukittelu oli melko yleinen kokemus, jos orin selkään päästi liian kovakouraisen ja osaamattoman ratsastajan, minkä vuoksi Jerome oli ehdottomasti kokeneemman ratsastajan ystävä. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin myös tämän hevosen kanssa, ja Jerome oli ihmisten onneksi nopea kiintymään. Luottamus täytyi yhä ansaita pidemmän kaavan kautta, mutta sen kanssa oli helppo kaveerata, ja tällöin myös luottamuksen ansaitseminen oli helpompaa, kun Jerome ei yrittänyt kouluttaa ratsastajaansa. Sopivan ja orin hyväksymän ratsastajan kanssa se oli kuitenkin hyvä ratsu, joka oli herkkä avuille ja vastasi niihin viiveettä, eikä sählännyt ylimääräisiä. Rautainen ammattilainen siis.

Esteratsastus oli ehdottomasti orin heiniä. Vaikka sen jalat pysyivät varmasti maassa, kun valloitettiin vuoria, hyppäsi Jerome upealla tyylillä. Se kulki eteenpäin omalla ja hyvin tehokkaalla moottorilla, ja vaikka se ei automaattihevonen ollutkaan, niin sitoutuneen ratsastajan kanssa orin potentiaalilla ei ollut rajoja. Oria täytyi ohjata oikeassa kulmassa esteelle ja muistuttaa, milloin hypätään, jotta Jerome ei juossut pelottomasti suoraan esteen lävitse. Jerome tarvitsi siis ratsastajaansa ja ratsastajan panostuksen esteradalla, joten satulaan noustessa oli hyvä varautua työntekoon. Ori oli myös älykäs hevonen sekä nopea oppija, ja kovan työn tuloksia näki yleensä melko lyhyellä aikavälillä. Vielä myöhemmälläkin iällä Jeromesta paistoi into työskentelyyn ja erityisesti esteratsastukseen, minkä vuoksi sen kanssa olikin hyvä hypätä ahkerasti. Vanhuus toi kuitenkin mukanaan kaikenlaisia vaivoja, joten vaikka ori oli omasta mielestään kykenevä hyppäämään vielä 160 senttimetriä joka päivä, kannatti estekorkeus pitää sopivan matalana ja hypätä korkeampia vain satunnaisesti. Loppukäynteihin oli hyvä varata paljon aikaa, sillä Jerome ei aina malttanut lopettaa.

Jerome ehkä oli nopea oppimaan, ja lahjakaskin se oli, mutta kouluratsastukseen se ei vain soveltunut. Ei niinkään sen takia, että se ei olisi voinut oppia kouluratsastusta tai että se oli jollain tavalla huono valinta lajiin, vaan enemmänkin siksi, että Jerome ei tahtonut soveltua kouluratsastukseen. Orin mielestä se oli vain niin tavattoman tylsää ja turhanpäiväistä, minkä vuoksi ratsastaja saikin olla jatkuvasti keksimässä uusia tehtäviä, jotta hevonen pysyi hereillä ja keskittyneenä. Tylsistyessään Jeromesta tuli hankala ratsastaa, sillä silloin se ei pysynyt ollenkaan kuulolla ja vastasu apuihin hyvin jäykästi. Ratsastajan täytyi myös tutustua kaasu- ja jarrupoljinten löytämiseen, ori kun tahtoi painella eteenpäin ilman estoja ja rajoja. Erityisesti kouluratsastuksessa Jeromella meinasi olla vähän liikaa vauhtia ja mikäli ori ei ollut vielä ehtinyt purkamaan energiaansa siltä päivältä, sen takapääkin saattoi olla kuin heliumilla täytetty; Hyvin kevyt ja helposti nouseva. Nopea juoksutus tai muutama tunti tarhassa ennen kouluratsastusta oli siis oikein hyvä idea, jos ei halunnut maistella kentänpohjaa.

Maastohevosena ori oli varmajalkainen ja peloton menijä. Ori toimi hyvin yksin ja ryhmässä, mutta se kannatti laittaa viimeiseksi jonossa, ettei takana oleva päässyt vahingossakaan liian lähelle Jeromea. Vaihtelevat maastot olivat selkeästi tämän hevosen mieleen, joten uusiinkin maisemiin saattoi rohkeasti suunnata! Ainoa “ongelma” Jeromen kanssa oli se, että vaikka se vihasi pestyksi tulemista, se rakasti vettä ja uimista, ja ampaisi sekunnin murto-osassa uimaan, jos se näki lammen tai järven, tai edes tarpeeksi suuren vesilätäkön, jossa se saattoi loiskutella. Lämpiminä päivinä tämä vesihirmu oli siis oiva valinta mukaan viilentävälle reissulle järvelle. Sileän maaston lisäksi Jerome oli varma ja rohkea maastoesteratsu, joka ylitti vaikka millaista tukkia, pensaikkoa ja pituusestettä. Maastoesteilläkin ori tarvitsi ratsastajan panostuksen, ehkä jopa enemmän kuin perinteisillä rataesteillä, joten vain valppaan ja kokeneen ratsastajan, joka tiesi mitä tekee, kannatti suunnata maastoesteille tämän hevosen kanssa.

Kilpailutilanteissa ja kisapaikoilla Jerome oli utelias ja innokas kohtaamaan uutta. Yleensä se unohti temppuilut ja oikuttelut päästessään uuteen paikkaan, ja keskittyi enemmän uusiin ja kiehtoviin hajuihin sekä esineisiin. Joskus se jopa tervehti toisia hevosia, vaikka se ei hevoskavereista välittänytkään. Hoitaminenkin sujui paljon nopeammin kisapaikoilla, kun Jerome tutki ympäristöä tuhoamisen ja hoitajan kiusaamisen sijaan. Kisasuoritukset tuppasivat myös olemaan parhainta laatua Jeromelta, sillä uudet paikat saivat sen aistit herkimmilleen ja näin ollen se oli myös herkempi avuille. Se myös selkeästi antoi kaikkensa radalla ja tiesi, että nyt ei ole aikaa pelleilyyn. Ori pärjäsi myös hyvin yön tai pari uudessa paikassa stressaamatta sen enempää, eikä sitä aina oikein kiinnostanut palata kotiin, kun uusi paikka oli niin kauhean mielenkiintoinen. Porkkana tai pari olivat siis paikallaan, kun Jeromea yritettiin saada valmisteltua ja sitten vielä talutettua trailerin kotimatkaa varten, eikä siihen halunnut tuhlata puolta päivää.

SUKUTAULU

i. HANOI ROSE
hollanninpuoliverinen, 170 cm, kimo
ii. HANOI ROCKS EVM
hollanninpuoliverinen, 170 cm, kimo
iii. DRUG LORD EVM
iie. BREAKOUT EVM
ie. TRASH QUEEN EVM
hollanninpuoliverinen, 162 cm, rautias
iei. DESTINATION ANYWHERE EVM
iee. FALLEN ANGEL EVM
e. IDAHO
hollanninpuoliverinen, 168 cm, kimo
ei. HAPPY REUNION EVM
hollanninpuoliverinen, 169 cm, mustankimo
eii. HOPE FOR HEAVEN EVM
eie. RUTH FLX EVM
ee. ILLINOIS EVM
hollanninpuoliverinen, 166 cm, ruunihallakonkimo
eei. THE REBOUND EVM
eee. IOWA EVM

ii. Hanoi Rocks oli komea 170-senttinen hollanninpuoliveriori, joka voitti lukuisia näyttelyjä ja esteratsastuskilpailuja. Ori syntyi Hollannissa keskellä hyytävää tammikuuta heiveröisenä rimppakinttuna ja viluisessa, lahossa tallissa eläinlääkäri antoi sille vain päiviä elinaikaa. Hanoi Rocks kuitenkin kasvoi isoksi ja vahvaksi vastoin annettuaan kohtaloaan. Eläinsuojeluyhdistys pelasti orin vuoden vanhana tallista, jossa se oli syntynyt, sillä vaikka hevoset omistaneella hyväntahtoisella vanhalla miehellä oli suuri halu kunnostaa talli, ei tämän rahapussi sitä sallinut. Hanoi Rocks oli 21-vuotias nukahtaessaan ikiuneen laitumellaan Hollannin lämpimässä loppukesässä hävittyään taistelun syöpää vastaan. Suuri kimo jätti jälkeensä seitsemän kaunista jälkeläistä.

iii. Druglord syntyi lämpimänä kesäiltana Hollannissa pienelle puoliverisiittolalle. 168-senttiseksi aikuisena kasvanut Lord kilpaili ahkerasti esteratastuksessa ja voitti usein, keräten nimelleen mainetta. Se jouduttiin kuitenkin myymään uuteen kotiin 15-vuotiaana, kun sen piskuinen kotitalli meni konkurssiin Lordin tuomasta rahapalkintosaaliista huolimatta. Kimo ori myytiin yksityishenkilölle Hollannin rajalle, jossa se kuoli vain 19-vuotiaana huonoon vastustuskykyyn ja flunssaan. Viiden varsan isän tuhkat ripoteltiin jokeen, jossa se tykkäsi kahlata kesäisin.

iie. Breakout ei ollut ollenkaan helppo hevonen. Se oli Tamma isolla T:llä ja läpeensä diiva. Beaksi ja Queen Beeksi kutsuttu 163-senttinen kimo tamma teki elämän vaikeaksi sillä sekunnilla, kun sen antoi tehdä niin. Se oli vaikea käsitellä jo syntyessään pienelle puoliverisiittolalle, josta se myöhemmin myytiin 9-vuotiaana, kun siittola meni konkurssiin. Yhdeksän vuoden aikana Bea kuitenkin ehti käydä lukuisissa näyttelyissä, tuoden useita palkintoja mukanaan kotiin. Ratsuna se ei hankalan luonteensa vuoksi juurikaan pärjännyt, vaikka sillä olisi ollut paljon potentiaalia. Kiivaan luonteensa takia harvalle tuli yllätyksenä, kun Bea jouduttiin lopettamaan murtuneen jalan takia 14-vuotiaana, kun se ryhtyi taas diivailemaan ja riuhtoessaan itseään irti loukkasi itsensä. Bea jätti jälkeensä kaksi varsaa.

ie. Trash Queen oli tammaksi yllättävän ronskiluontoinen ja orimainen kaveri. Yleisesti Tracy oli hyvin rauhallinen eikä hermostunut helposti, mutta sillä oli omat kommervenkkinsä eikä sen kanssa auttanut yliajatella asioita; Tamma ei ollut varsinaisesti tyhmä, mutta kuitenkin yksinkertaisemmalla puolella, ja sille tuli aina kertoa mahdollisimman simppelisti, mitä tehtiin. Rakenteeltaankin 162-senttinen rautias oli hyvin orimainen ja melko raskas, sekä lihaksikaskin vielä. Orimaisen olemuksensa vuoksi Tracy ei ollut kovin haluttu jalostuksessa, vaan sai ainoastaan kaksi varsaa, mutta se oli lähes lyömätön kilparadalla, etenkin fyysisesti vaativilla maastoesteradoilla. Maasto- ja rataesteuransa jälkeen siitä tuli harrastehevonen, ja siinä virassa se pysyi kuolemaansa asti 24-vuotiaana.

iei. Destination Anywhere, tutummin vain Dennis, oli iloinen ja energinen 170-senttinen ruunikko KWPN-ori. Kaikki Denniksen kanssa työskennelleet puhuvat elämäniloisesta, vekkulista hevosesta, oikeasta päivänsäteestä. Huhu kertoo, ettei sillä ollut koko elämänsä aikana yhtäkään huonoa päivää. Vaikka Dennis olikin ori, se toimi koko elämänsä ratsastuskouluhevosena, joskin kokeneempien ratsastajien tunneilla. Ei siksi, että se olisi ollut vaativa ratsu - hah, sitä tämä lauhkea lammas ei missään nimessä ollut! -, mutta lähinnä varmuuden vuoksi. Vaikka Dennis oli koulutettu hyppäämään peräti 150 senttimetriä ratana, se kilpaili lähinnä oppilaiden kanssa alle metrin luokissa. Myöhemmillä päivillään se oli talutusratsuna erilaisissa tapahtumissa ja ratsastuskoulun vakiohoitajien sunnuntairatsuna. Dennis lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi vasta 33-vuotiaana!

iee. Fallen Angel oli 167-senttinen rautias hollanninpuoliveritamma, jonka suurin saavutus elämässä oli sen yksi ainoa varsa, vaikka siitä olisi ollut niin paljon muuhun. Toisinaan hieman haastavaluontoinen Fall syntyi tähdeksi, mutta asuessaan koko elämänsä Hollannissa maaseudun perällä, ei sen todellista potentiaalia koskaan hyödynnetty. Se lähinnä opetti lähialueen lapset ratsastamaan ja käveli samoja reittejä aamusta iltaan peltojen takana. Se oli luonteeltaan kuitenkin maailman kiltein hevonen, ainoastaan märkä keli sai sen hermostumaan ja silloin se rupesi oikuttelemaan. Peräkylän kaunis tamma sai yhden varsan elämänsä aikana, ja senkin isäksi valikoitui vain tamman omistajan kontaktien vuoksi hienompi ori, kuin naapurin ranskalainen työhevosori Gaston. Fall hoiti emän velvollisuutensa tunnollisesti ja palasi sitten harrasteratsuksi, kunnes se menehtyi ähkyyn 18-vuotiaana.

ei. Happy Reunion oli luonteeltaan todellinen haaveilija ja sitä saikin totisesti patistella töihin. Rene kun olisi kovin tykännyt laiskotella laitumella ja olla tallityttöjen paapottavana. Estekentällä oriin kuitenkin syttyi tyystin toisenlainen kipinä. Musta ori liisi esteen kuin esteen yli ja normaalitilan laiskuus oli poispyyhittyä. Reneä käytettiin näyttelyissä ja ori menestyikin hyvin ja kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla. Rene oli 169cm korkea ja kokonaisuudessaan täyttä kultaa. Ori periytti jälkeläisilleen mielekkäitä, lennokkaita askelia ja hyvää luonnettaan. Ori jouduttiin lopettamaan suolikierteen vuoksi heinäkuussa 2014.

eii. Hope for Heaven, 171cm, musta. Itsensä turhan korkealle hierarkiassa asettava Halli oli hyvin ylimielinen ja välinpitämätön hoitajiaan kohtaan. Se tiesi arvonsa ja käytti sitä sumeilematta hyväkseen pitämällä meteliä tallissa ja näinollen saaden kaiken hieman vauhdikkaammin. Hallin kukkoilua siedettiin orin ollessa esteratsastuksen saralla huippulahjakkuus, se osallistui nuorena mm. EM-kisoihin ja voitti kasapäin arvopalkintoja. Hallilla on lukuisia jälkeläisiä ympäri Eurooppaa. Halli lopetettiin 26-vuotiaana.

eie. Ruth FLX oli herkkä 164cm korkea tummanrautias. Tamma oli herkkä ja jännitti kilpailutilanteita ja muita rutiinien muutoksia huimasti. Tämän vuoksi Ruth oli lähinnä siitoskäytössä, vaikka sen suvusta löytyykin menestyneitä esteratsuja. Ruth kantakirjattiin toisella palkinnolla, vaikka esittäjä pelkäsikin tuomarin tuomitsevan tamman hermoheikoksi. Ruth lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi.

ee. Illinois oli hiirakonkimo tuittupää, joka oli kuin kopio isästään, mutta tammana. 166cm korkea tamma sekä ihastutti, että vihastutti. Ilta oli temperamentisesta luonteestaan huolimatta suhteellisen mukava hoitaa. Tamma ei kiusannut hoitajiaan kovinkaan usein, vaan keskittyi lähinnä kiusaamaan ratsastajiaan. Oli päiviä kun sen kanssa kaikki sujui kuin vettä vaan, eikä mikään tuntunut haastavalta - ja sitten oli niitä toisenlaisia... Ilta sai ainoastaan yhden varsan, sillä se kuoli äkillisesti hevosinfluenssan heikentämänä.

eei. The Rebound oli mustankimo, 167-senttinen ja yhdellä sanalla kuvattuna rämäpää. Rebound oli utelias ja älykäs, ympäristöstään tavattoman kiinnostunut ori. Rebound teki kaiken täysillä mihin ryhtyikään, oli se sitten itsensä vapauttamista laitumelta tai kiukuttelua, ettei hänen korkeutensa tahdo astua vesilätäkköön. Orin oikkuihin oli suostuttava, jotta temperamenttinen ori ylitti suurimmankin esteen minkä sen eteen laittoi, kääntyi kolikon päällä ja pyyhälsi eteenpäin kuin tuulispää. Rebound periytti jälkeläisilleen temperamentinsa lisäksi väritystään. Kaikki sen jälkeläiset ovat kimoja. Rebound lopetettiin puikkoluun murtuman vuoksi.

eee. Iowa oli sympaattinen ja rauhallinen tamma. Se oli ulkonäöltään kuin karkki, hallakko 166 säkäinen tamma käänsi kisakentillä päitä. Iowalla kilpailtiin paljon ja se menestyikin kohtalaisesti, useimmiten se hävisi ainoastaan nopeudessa, esteitä tamma pudotti vain hyvin harvoin. Iowa jäi siitoskäyttöön uusiutuneen jalkavamman vuoksi ja sai neljä varsaa, jotka kaikki ovat olleet menestyneitä esteratsuja.

Isänpuoleinen sukuselvitys © Nikki, emänpuoleinen sukuselvitys © Tinsu

Lethal Injection STC
s. 18.02 2016
Rose of Immortality STC
s. 26.05 2017
Waldein Rose
s. 20.08 2017
Sepp’s Morose
s. 06.09 2017
Morasha Duán
s. 23.12 2017
To Love And Be Loved
s. 31.10 2018
Lancelot
s. 22.11 2018
Rosegarden’s Enchanter
s. 24.12 2018
Jericho di Sierra
s. 22.09 2019
Wanita Cloud
s. 15.10 2019

KILPAILUKALENTERI

01.11 2016 ERJ, 160 cm Waldswood 3/13
03.11 2016 ERJ, 160 cm Waldswood 2/13
26.11 2016 ERJ, 160 cm Green Hills 3/24
15.01 2017 ERJ, 160 cm Romilly 1/24
24.01 2017 ERJ, 160 cm Romilly 2/30
25.01 2017 ERJ, 160 cm Romilly 5/30
26.01 2017 ERJ, 160 cm Romilly 4/30
29.01 2017 ERJ, 160 cm Chermia 1/42
30.01 2017 ERJ, 160 cm Romilly 6/50
01.02 2017 ERJ, 160 cm Romilly 3/49
07.02 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 5/30
10.02 2017 ERJ, 160 cm Romilly 2/60
13.02 2017 ERJ, 160 cm Romilly 6/50
21.02 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 5/35
24.02 2017 ERJ, 160 cm Harmony 1/50
24.02 2017 ERJ, 160 cm Romilly 7/50
02.03 2017 ERJ, 160 cm Colosseum 1/27
04.03 2017 ERJ, 160 cm Colosseum 4/27
07.03 2017 ERJ, 160 cm Colosseum 3/27
09.03 2017 ERJ, 160 cm Colosseum 2/27
10.03 2017 ERJ, 160 cm Colosseum 1/27
01.04 2017 ERJ, 160 cm Boneyard 1/18
03.04 2017 ERJ, 160 cm Boneyard 2/18
21.04 2017 ERJ, 160 cm Yateley 2/25
22.04 2017 ERJ, 160 cm Yateley 3/25
03.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 4/50
05.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 1/50
10.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 2/50
12.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 2/50
16.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 7/50
19.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 4/50
20.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 4/50
21.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 5/50
28.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 5/50
29.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 4/50
30.06 2017 ERJ, 160 cm Kultahuisku 4/50
05.08 2017 ERJ, 160 cm Helmwald 2/40
11.08 2017 ERJ, 160 cm Helmwald 4/40
14.08 2017 ERJ, 160 cm Helmwald 3/40
19.08 2017 ERJ, 160 cm Helmwald 1/40

PÄIVÄKIRJA

Päiväkirjamerkintä, 24.12 2018, kirjoittanut omistaja
Se päivä alkoi kuin mikä tahansa päivä. Pääsin yhdentoista maissa aamupäivällä talliin, jossa Jerome hönki hieman tavallista äänekkäämmin. Arvelin, että tallissa oli pölynnyt hieman ahkerammin tänään, joten asiaa sen kummemmin pohtimatta heitin orin selkään fleece- ja toppaloimen päällekäin, ja vein Jeromen tarhaan hengittelemään hieman raitista ilmaa. Heitin orille myös sen tummansinisen aktivointipallon, mutta tänään sitä ei kiinnostanut leikkiä. Katselin hetken, kuinka Jerome otti muutaman raviaskeleen ja käyskenteli sitten tarhanvierustaa pitkin. Se pysähtyi ja katseli minua. Käänsin kuitenkin selkäni sille ja lähdin talliin puhdistamaan orin karsinaa.

Päätin käydä rennolla jouluaattolenkillä Jeromen kanssa siivottuani sen karsinan. Jeromen hengitys kulki taas paremmin sen oltua ulkona hetken, joten kiinnitin kimon käytävälle, suin sen huolellisesti ja kerrostin sen selkään sitten punaisen puoliloimen, paksun punabeigen huovan ja lännensatulan. Hukutin kuolaimet hunajaan, ennen kuin tarjosin niitä orilleni, jotta en joutuisi taistelemaan sen kanssa jouluaattona. Ori ottikin hunajaiset kuolaimet suosiolla vastaan ja maiskutteli tahmeaa kultaa tyytyväisenä.

Otin koko lenkin ihan rennosti ja lähinnä käppäilin orin kanssa lumisissa maastoissa. Puolivälissä matkaa taivaalta alkoi leijailla pieniä, valkeita hiutaleita, jotka täydellistivät koko aattoratsastuksen. Silittelin Jeromen vaaleaa kaulaa ja juttelin orille hiljaa. Sen korvat kääntyilivät ja ori tuntui suorastaan imevän jokaisen sanani itseensä. Tunsin, että minulla todella oli yhteys hevoseeni, ja se oli kaunista. Niin kaunista, että silmäkulmani vettyivät hieman. “Miten sä jaksat mua? Mä vaan pillitän kaiken aikaa”, naurahdin orille. Se pärskähti hiljaisesti vastauksena. “Voi, Jerome.”

Autoin Kristiinaa tammatallissa koko iltapäivän. Työntekijät olivat ansaitulla joululomalla, joten tallissa olimme vain me. Siivosimme karsinat ja lakaisimme lattiat, järjestelimme hieman satulahuonetta ja niin edelleen. Alkuillasta haimme tammat sisälle talliin, ja sen jälkeen hakeuduin oritalliin katsomaan hevostani. Jerome hönki jälleen raskaasti, kuten oli tehnyt aamupäivällä, joten yritin silitellä ja rauhoittaa oria. Orin hönkiminen kävi kuitenkin vielä vakavammaksi, joten taluttelin oria tallin pihalla ja soitin hädissäni Cherrylle, joka lupasi tulla edellisen potilaansa hoidettuaan heti Rósgarðuriin. Talutin Jeromea pihalla hyvän tovin ja vein sen sitten takaisin karsinaansa, yhä rauhoitellen Jeromea.

Cherryn saapuessa Jeromen hengitys oli jo huomattavan vaikeaa. Kristiina oli joutunut palaamaan tammatalliin, kun Jeromesta kantavana olleen Tilbyn synnytys oli käynnistynyt ja Rósgarðurin oma eläinlääkäri oli paikalla hoitamassa synnytystä. Cherry tutki orin ja nopeasti totesi, että Jeromella oli päällä astmakohtausta vastaava tilanne. Nainen kiirehti autolle hakemaan lisää välineitä, mutta sillä välin Jerome jo lyyhistyi lattialle. Huusin Cherryä, ja se oli sillä selvä: Jerome päästettäisiin tuskistaan tässä ja nyt.

Jeromen pää lepäsi sylissäni, kun se yritti haukkoa henkeä ja orin jalat nytkähtelivät rajusti. Sen silmissä kiilui pelko, kun ori yritti epätoivoisesti hengittää, mutta hengitystiet olivat jo umpeutuneet ja se tukehtuisi hetkellä millä hyvänsä. Cherry sai hengitystiet avattua, mutta kertoi kaunistelematta, että Jerome saisi koska tahansa uuden kohtauksen, sillä sen nuorempana todettu pölyallergia oli edistynyt erittäin pahaksi puhkuriksi. Niinpä silittelin kimoni päätä ja kaulaa, kun Cherry lopulta antoi sille piikin. Pidin suurta eläintä lähelläni ja juttelin sille mukavia, kun Jerome rentoutui lihas lihakselta ja sen silmät rupesivat vähitellen luppaamaan. Suukottelin sen karvaista päätä ja samettista turpaa. Orin hengitys hidastui ja hidastui, kunnes seuraavaa sisäänhengitystä ei tullutkaan. Cherry julisti Jeromen kuolleeksi 22.29 paikallista aikaa.

Estevalmennus, 16.11 2018, kirjoittanut Theo
Saapuessani Rósgarðurin maneesiin kaviouraa oli jo tallaamassa minulle uudet tuttavuudet Nikki ja tämän komea ori Jerome. Olin saanut etukäteen tietooni, että Jerome olikin jo vähän iäkkäämpi tapaus, vaikkakin yhtä taitava edelleen. Suunnittelin tämän perusteella kaksikolle hieman jumppapainotteisen estetreenin, joka ei varmasti tekisi pahaa varsinkaan hieman vanhemmalle hevoselle. Aloin rakentamaan esteitä seuratessani kaksikon alkulämmittelyitä sivusilmällä, jutellen samalla Nikkin kanssa hieman Jeromesta.

Vaikka periaatteessa jumppasarjojen hyppäämisen olisikin voinut aloittaa heti, pyysin Nikkiä hyppäämään varmuuden vuoksi muutaman kerran kumpaankin suuntaan pari yksittäistä estettä. Jerome ylitti esteet vaivattomasti, ja seuraavaksi otettiin jumppasarjaa. Ensin annoin ohjeeksi lähestyä sarjan muutaman kerran ravissa, mikä ei ollut ihan Jeromen mieleen - ori olisi mitä ilmeisemmin halunnut lähestyä helpompaakin tehtävää kunnon laukassa.
“Lähestykää vielä kerran ravissa, ja nyt muista ohjata se suoraan koko sarjan läpi äläkä päästä rytmiä katoamaan lähestyessä”, ohjasin Nikkiä, ja jumppapomput ylittyivätkin oikein mallikkaasti.

Vaihtelin esteiden paikkoja ja korkeuksia niin, että jumppasarja onnistuisi toisestakin suunnasta. Ensiksi Nikki ohjasi orin hieman huolimattomasti sarjalle, joka rikkoi rytmin ja kahden ensimmäisen esteen puomit kolisivat maahan.
“Ei haittaa, tulkaa uudestaan, keskity ohjaamaan se vaan oikeassa kulmassa jo ekalle esteelle niin se ei juokse lävitse”, ohjeistin sivusta. Taas pienellä hienosäädöllä sarja ylittyi upeasti, ja nostin viimeisten esteiden korkeuksia jo ihan oikeille korkeuksille. Kun tämäkin sujui ongelmitta, rakensin vielä pikaisesti ratsukolle loppuun pienen radan, johon sisällytin myös pientä jumppaavaa tehtävää.

Jerome innostui “kunnon tehtävästä” sen verran, että radan ensimmäinen hyppykerta ei ollut mitä mallikkain. Vauhtia oli hiukan liikaa, eikä paikat esteille oikeen meinanneet löytyä. Käskin Nikkiä hiukan rauhoittamaan menoa Jeromen menohaluista huolimatta, ja sitten meno näyttikin jo siltä, että esteiden yli vaivattomasti liitelevää hevosta ei millään uskoisi 25-vuotiaaksi. Vaikka Jerome olisi varmasti vielä halunnut ja jaksanut hypätä lisää, totesin että parempi lopettaa silloin kuin menee hyvin. Rupesin itse purkamaan rataa, ja annoin Nikkille loppulämppien ohjeeksi taivutella Jeromea hiukan ja ratsastaa se mahdollisimman rennoksi eteen-alas.

Estevalmennus, 02.11 2018, kirjoittanut Cherry
Nikki ja Jerome olivat minulle jo vanhoja tuttuja heidän saapuessaan jälleen erehtymättömän haukankatseeni alle valmennettavaksi. Ori kävi matkan jälkeen hieman kierroksilla, olematta kuitenkaan sellainen porsas, kuin mitä se on joskus nuoruudessaan saattanut pahimpina päivinään olla. Nikki ehti hyvin verrytellä hevostansa molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa sillä aikaa, kun minä keskityin rakentamaan päivän estetehtävän maneesiin. Tälle treenikerralle olin suunnitellut muutaman tehtävän, joissa yhdistyivät paitsi hevosen jumppaaminen, myös kuuliaisuuden parantaminen. Pitkälle sivulle sain lopulta väsättyä viisi estettä sisältävän jumppasarjan, johon laitoin vielä rytmiä ja hyppyjen pyöreyttä edesauttavia maapuomeja kaikkiin mahdollisiin väleihin. Lävistäjäuralle rakensin niin ikään kolme estettä, ristikko-oksereja jokainen, kolmen laukka-askeleen väleillä. Tallin puoleiselle pääty-ympyrälle sain aikaiseksi kaarevalle linjalle peräti neljä peräkkäistä hyppyä, joiden avulla saisimme helposti Jeromen helposti vetreäksi kummaltakin puolelta. Verryttelyokserin rakensin vielä erikseen tyhjäksi jääneelle pitkälle sivulle, jonka parissa aloitimmekin työskentelyn heti esteiden valmistuttua.

Jerome oli tuttuun tapaansa eteenpäinpyrkivä ja tänään myös varsin vahva edestä. Se yritti muutaman askeleen välein kiskaista ratsastajaansa irti satulasta, mutta päättäväisesti Nikki piti pintansa vesittäen hevosen kiihdytysyritykset kerta toisensa jälkeen. Pieni okseri ei kiinnostanut Jeromea juuri lainkaan, vaan se ylitti sen useamman kerran putkeen välinpitämättömästi jalkojaan roikotellen ja selkäänsä välttävästi käyttäen. Muutin hieman esteen muotoa laittamalla ristikon sen etuosaan sekä tehden esteestä selkeämmin nousevan, jonka jälkeen annoin ratsukolle luvan uusintayritykseen. Nyt Jerome oli hieman parempi, mutta yhä edelleen se oli kovin vahva, joka tuotti Nikkille hankaluuksia esteelle lähestyttäessä. Naisen oli hankalaa saada ori riittävästi takajaloilleen ilman, että se singahti jokaisesta pohjeavusta enemmän eteenpäin. Edes puoliverisen suussa ollut pelham-kuolain ei tuntunut tänään riittävän, kun Jerome haki itsepäisesti reittiä seuraavalle mahdolliselle esteelle. Verryttelyhyppyjä otettiin molempiin suuntiin noin metriin saakka, jota korkeammalle en kokenut enää tarvetta ratsukkoa tässä vaiheessa hypyttää.

Jerome sai hengähtää muutaman minuutin, ennen kuin oli aika siirtyä ravilähestymisellä olevan jumppasarjan pariin. Esteet olivat siinä maltillisen kokoisia, sillä halusin ensimmäiseksi varmistua estevälien sopivuudesta juuri tälle hevoselle. Nopeasti kävikin selväksi, että kimon komistuksen normaali laukka-askel oli aavistuksen peruspollea matkaavoittavampi, mutta esteiden siirtelyltä kuitenkin vältyttiin, kun Nikki lupasi koota ratsunsa askelta hieman esteiden välissä. Ensimmäiset yritykset esteille menivät ehkä hieman räpellykseksi, kun Jerome koki asiakseen uuden nopeusennätyksen tekemisen, mutta kun ratsastaja viimein alkoi saada puolipidätteitä oikeaan osoitteeseen, alkoi tekemiseen tulla enemmän järkeä. Ravilähestyminen ei tuottanut ongelmaa hevoselle yhtään sen enempää kuin ratsastajallekaan, eivätkä puomit esteiden väleissä sekoittaneet kummankaan rytmiä kesken tehtävän. Tänään ei ollut tarkoitus esteitä nostaa erityisen korkeaksi, joten suurin osa jumpassa ylitettävistä esteistä jäi korkeudeltaan noin 80 senttimetriä korkeaksi. Viimeistä estettä nostin hieman enemmän, mutta ennemminkin lisäsin siihen pituutta mitatakseni laittaakseni orin töihin vielä viimeisessäkin ponnistuksessa. Jeromen vahvuuksia tehtävässä oli ehdottomasti sen hyvä ryhti, sekä luonnostaan perushyvä estetekniikka. Lisäksi ratsukon valtavan pitkä yhteinen taival teki yhteistyöstä saumatonta ja Nikki pystyi pelaamaan ponnistuspaikkojen kanssa juuri oikein juuri oikeissa kohdissa. Mitä enemmän hevonen vertyi, sitä paremmin se alkoi käyttämään selkäänsä sekä takajalkojaan.

Jumppasarjan sujuessa riittävän hyvin, oli jälleen aika antaa hevosen puhaltaa pieni hetki, jonka jälkeen edessä oli pääty-ympyrällä suoritettava tehtävä. Aloitimme ensin vasempaan kierrokseen, jossa Jerome pyrki enemmän kulkemaan lapa edellä ja vältteli rehellisesti taipumista. Muutaman sileällä työstetyn kierroksen jälkeen Nikki sai hevosen suoremmaksi ja sai täten luvan aloittaa esteiden hyppäämisen. Esteet olivat in-and-out -väleillä, eikä aikaa ylimääräiselle räpeltämiselle täten ollut. Kaiken kukkuraksi ratsastajan oli pakko kyetä myös ohjaamaan ratsuaan, mikäli viimeisestä pikkuesteestä ei mielinyt viilettää ohi. Jerome oli edelleen hieman vahva ja selkeästi vaikeampi vasemmasta suupielestään, joten pelkkä ohjaaminen vaati aina viimeisen esteen kohdalla liian paljon keskittymistä ja voimakasta apujen käyttöä. Kierros kierrokselta ori oppi tehtävän kuitenkin paremmin, hakeutuen lopulta itse kaarevalle linjalle välittäen ratsastajansa avuista vain sen verran, mitä tilanne välttämättä vaati. Väsymystä ei hevosessa ollut havaittavissa vielä siinä vaiheessa, kun vaihdoimme kierroksen oikeaan. Taipumisongelma oli nyt luonteeltaan erilainen, sillä edellisen kierroksen vastahakoisuuden sijaan hevonen olisi nyt taivuttanut kaulansa aivan mutkalle, jos vain olisi saanut siihen mahdollisuuden. Nikkin piti pysyä todella tarkkana omasta apujensa käytöstä, sillä jos kääntäminen ulkopohkeella unohtui oli hevonen heti aivan mutkalla, mikä tietysti vaikeutti esteiden ylittämistä merkittävästi. Suuria ongelmia en kuitenkaan tämän ratsukon kohdalla ollut odottanutkaan, eikä sellaisia kumpaankaan suuntaan ilmennyt. Tästä tehtävästä viisastuneena antaisin Nikkille kotiläksyksi lähinnä harrastaa parempaa perusratsastusta, jotta esteiden puolella hänellä olisi käytössään mahdollisimman suora sekä rehellisesti apuihin vastaava hevonen.

Viimeisenä vuorossa oli lävistäjälle sijoitettu kolmen esteen suora linja. Tehtävässä ei periaatteessa ollut mitään vaikeaa, etenkään tässä vaiheessa valmennusta, kun Jeromen ylimääräinen virta oli siinä määrin purettu, että se malttoi edetä tasaisessa rytmissä ratsastajansa apuja kuunnellen. Se hyppäsi edelleen mukavan voimallisesti ponnistaen tasaisesti kummallakin takajalalla, sekä pysyen rungostaan melko suorana myös esteiden välissä. Pääasiassa myös välien ratsastus sujui onnistuneesti, vaikka kertaalleen Nikki unohtuikin vetämään kädellä passiivisesti ratsuaan vastaan, joka johti välin jäämiseen auttamatta liian lyhyeksi. Seurauksena oli puomi linjan viimeiseltä, siinä vaiheessa noin metrin korkuiselta esteeltä. Kyseinen puomi jäi valmennuksen ainoaksi, kun kaikki muut sitä ennen ja sen jälkeen pysyivät kiltisti kannattimillaan. Pari viimeistä kertaa nostin linjan viimeistä hieman ylemmäs, niin, että viimeisellä kerralla puomit olivat noin 130 senttimetrin korkeudessa. Tämä ei vaikuttanut ratsukon suoritukseen millään tapaa, sillä kumpikin oli kohdannut uransa aikana suurempiakin esteitä ja vaikeampiakin tehtäviä. Konkariratsu jaksoi valmennuksen leikiten, eikä se ollut merkittävästi hionnut vielä jäähdyttelyynkään mennessä. Nikki vaikutti tehneen lähes enemmän töitä kuin hevosensa, mikä ainakin valmennuksen alkuvaiheessa saattoi hyvinkin pitää paikkansa. Annoin ratsukon hoitaa jäähdyttelyn itsenäisesti, joten viimeisen kommenttini annettuani oli minun aika toivottaa Nikkille loistavat päivänjatkot ja tsemppiä hevosensa läpiratsastukseen. Mielestäni valmennuksen tavoitteet saavutettiin tällä kertaa melko onnistuneesti ja jopa ilman suurempia hankaluuksia.

Estevalmennus, 26.05 2018, kirjoittanut Cherry
Nikkin kysyessä jälleen kerran estevalmennusta olin jo vähällä kieltäytyä kiireisiini vedoten, aivan kuten minulla yleensä on tapana tehdä. Asiaa sekunnin verran pyöriteltyäni tajusin lykänneeni valmennusta jo lähes vuoden aina vain eteenpäin, joten pienen empimisen jälkeen päätin ottaa härkää sarvista ja pitää valmennuksen vielä saman päivän aikana. Vastauksestani selvästi yllättyneenä, mutta enemmän kuin tyytyväisenä, suuntasi Nikki ensin rataa rakentamaan ja vain muutamien minuuttien kuluttua ratsuaan satuloimaan.

Tehtävänä oli tänään yksinkertaisesti rataharjoitus. Vaikka Jerome ja Nikki ovatkin valloittaneet kilpakenttiä yhdessä jo pitkään, ei yhteistyö voi kuitenkaan koskaan sujua täysin saumattomasti. Radalta löytyi kaikkea kaksois- ja kolmoissarjoista muuriin ja pitkään veteen, joten ainakin erilaisia haasteita oli rutkasti tarjolla. Ratsukosta saamani käsityksen mukaan en pitänyt mitään tehtävää erityisen haastavana, joten treenistä voisi parhaimmillaan tulla oikea hyvän mielen rataharjoitus niin ratsastajalle kuin hevosellekin.

Valmennus luonnollisesti aloitettiin huolellisella verryttelyllä, joka sisälsi ensimmäiseksi pitkät alkukäynnit. Niiden aikana kävimme Nikkin kanssa suullisesti läpi tunnin tavoitteet ja mahdolliset ongelmakohdat, hieman ratsukon historiaa sekä tulevaisuuden tavoitteita. Kaikki ratsastajan kertoma kuulosti realistiselta, joten pystyin hyvin yhtymään naisen mielipiteisiin. Alkukeskustelun ja ylimalkaisen varustetarkastuksen jälkeen päästin Nikkin tekemään raviverryttelyä ensin itsenäisesti.

Muutaman minuutin kuluttua, kun ratsukon kumpikin osapuoli oli saanut lihaksia hieman lämpimäksi, aloitin valmennuksen. Sää suosi meitä kerrankin, sillä auringon paistaessa suoraan kentälle oli lämpötila varmasti lähellä hellelukemia. Silläkin on kuitenkin puolensa, sillä toisaalta hevonen oli jo kevyesti hionnut ennen ensimmäistäkään hyppyä. “Sori Nikki, sä taidat joutua tänään pesemään Jeromen”, irvistin ja annoin sitten itselleni luvan siirtyä varjoon opetuksen alkaessa. Jerome liikkui tapansa mukaan energisesti, mutta käyttäytyi kuitenkin herrasmiehen tavoin tapaillen jotain peräänannon tapaista. Kesän ensimmäiset lämpimät päivät olivat tehneet tehtävänsä myös vanhan orin mielelle, sillä tammoja bongatessaan se muisti joka kerta lisätä asekeleisiinsa vielä vähän lisää liitoa.

Pyysin Nikkiä ravaamaan hevosellaan ravipuomien yli kumpaankin suuntaan. Muutaman toiston jälkeen minun oli pakko kysyä, että oliko nainen todella niin vino vasemmalle, että satula meinasi keikahtaa sille puolelle jokaisella askeleella. Pienen pohtimistuokion jälkeen kävi selväksi, että kyllähän ratsastaja vino olikin. Suurin vika ei kuitenkaan ollut siinä, vaan jälleen kerran liian löysäksi jääneessä satulavyössä. Jerome oli tapansa mukaan pullistellut satulointi- ja selkäännousuvaiheissa, eikä asia ollut tullut kummallekaan meistä mieleen enää sen jälkeen. Onnistuimme puijaamaan hevosta lopettamaan pullistelun minun syöttäessä sille herkkuja ja Nikkin kiristäessä samalla vyötä. Satulan pyörimisongelmat loppuivat kuin seinään ja pystyin keskittymään ratsastajan suoristamiseen - nyt kun hänen ei enää tarvinnut tasapainotella satulaa pysymään mukana menossa.

Ravipuomien jälkeen Jerome oli juuri sopivasti lämmitelty laukkaa ajatellen. Annoin ratsukolle luvan tehdä lyhyen ja ytimekkään laukkaverryttelyn kumpaankin suuntaan käyden samalla läpi myös ainakin yksittäiset laukanvaihdot. Meno meinasi ensin ruveta aivan villiksi, mutta muutaman tavallista ilmavamman askeleen jälkeen Jerome tasoittui kyllä tekemään töitä vaaditulla tasolla. Minun makuuni Nikki vaati hevoselta hieman turhan vähän, mutta hän itse väitti jättävänsä koulutyöskentelyn puhtaasti kouluratsastuksen puolelle. Niin tai näin, laukat sujuivat molempiin suuntiin ja vaihdotkin tulivat täsmällisesti avusta. Toisinaan mukana oli jotain pukin tapaista, mutta se ei Nikkiä hetkauttanut.

En ollut ajatellut teettää ratsukolla laukkapuomeja ennen varsinaisen hyppäämisen aloittamista, mutta koska ravipuomit sai nopeasti kieriteltyä pidemmille väleille, päätin kuitenkin ottaa ne extempore mukaan valmennukseen. Se osoittautuikin hyväksi ideaksi, sillä ilmeisesti kesästä hullaantuneena ei Jerome meinannut aluksi pysyä nahoissaan ollenkaan. Se loikki puomien yli huolettomasti esitellen välillä myös samanlaisia pukkeja, kuin mitä se oli tehnyt aikaisemmin jo laukanvaihdoissakin. Muutaman samanlaisen suorituksen jälkeen neuvoin Nikkiä unohtamaan kevyen istunnan ja aloittamaan ratsastuksen. Jo seuraava yritys sujui paljon paremmin, eikä kehitys ollut laskujohdanteista siitä eteenpäinkään. “Nikki hei, vaikka se hevonen ois sulle kuinka tuttu tahansa, täytyy sun kuitenkin ratsastaa sitä!” yritin vielä perustella omia ohjeitani.

Kun puomit onnistuivat prosentuaalisesti mietittynä useammin hyvin kuin huonosti, oli aika siirtyä varsinaisen hyppäämisen pariin. Ensimmäiset esteet olivat orille naurettavan helppoja kavaletteja kaarevalla linjalla, mutta huolettoman esteeltä toiselle ajatumisen sijaan halusin laittaa ratsukon jälleen kunnolla töihin heti kättelyssä. Ensimmäisellä kerralla halusin Nikkin ratsastavan esteiden väliin suuren kaaren niin, että linjalle mahtuisi laukka-askeleita tasan seitsemän kappaletta. Tämän hän toteuttikin, joutuen kuitenkin viimeisillä askeleilla kokoamaan laukkaa reippaasti saadakseen halutut askeleet kasaan. Seuraavalla yrityksellä hän ei enää antanut hevosen kuskata itseään esteelle haluamallaan vauhdilla ja askelpituudella, vaan ratsasti laukan takajaloille jo kaarteessa ennen ensimmäistä pystyä. Tällä kertaa väli ei tuottanut mitään ongelmia ratsukon molempien osapuolien keskittyessä tekemiseen paremmin.

Seuraavaksi halusin Nikkin tekevän samojen, nyt vain hieman korkeampien, esteiden välille kokonaiset kahdeksan laukka-askelta, joka edellytti vaihtoehtoisesti vielä suuremman kaaren tekemistä, tai sitten laukan kokoamista entisestään. Ratsastaja valitsi tällä kertaa helpon tien onneen lisäämällä linjalle askeleen venyttämällä kaarretta ulospäin myös onnistuen yrityksessään. Elämä olisi kuitenkin tylsää ilman haasteita, ja niinpä laitoin ratsukon tulemaan saman tehtävän heti uudestaan - tällä kertaa normaalilla kaarella, mutta kootulla laukalla. Askeleen pituus ei aivan pysynyt tasaisena koko välin ajan, vaan alun ja lopun välissä oli muutama Jeromen oma askel, jotka se väkisin yritti puskea pidempään laukkaan ja kovempaan vauhtiin. Tästä huolimatta Nikki onnistui yrityksessään ja väliin saatiin toivottu askelmäärä. Sama tehtävä tehtiin myös toiseen suuntaan, myös vain kuudella askeleella. Se ei tuottanut ongelmia kummallekaan.

Ennen ensimmäisen radan pariin siirtymistä otimme vielä muutaman verryttelyhypyn lisää. Toisena tehtävänä tällä kertaa oli suora okseri-pysty -linja tallille päin, jonka arvelin olevan Jeromen kanssa pudotusherkkä harjoitus ainakin toisen hypyn osalta. Ensimmäisellä kerralla ori selkeästi päätti todistaa epäilykseni vääriksi loikkien porteilla täytettyjen, hieman alle metrin korkuisten esteiden yli hyvin liioitellusti. Pysty ei ollut lähelläkään tulla alas, kun hevosen voimakas hyppy liidätti sen ratsastajineen puomien toiselle puolelle. “Aika haipakkaa menitte tuossa välissä?” kysyin Nikkiltä kulmiani kohotellen: “Mihin jäi se ratsastajan ja hevosen välinen kommunikointi?” Nikki vain nauroi hevosensa selässä, selittäen ratsunsa olevan edelleen intona hyppäämisestä kerta toisensa jälkeen. Nostin puomeja pari pykälää korkeammalle ja annoin ratsastajalle sitten luvan tulla uudelleen. Tällä kertaa hän keskittyi ratsastamaan hyvää, tasapainoista sekä aktiivista laukkaa myös linjalla, jonka seurauksena molemmat hypyt onnistuivat hyvin. Puomeja ei tälläkään kertaa tullut alas ja näin ollen Jerome pääsi todistamaan, että pienillä esteillä pieni veto kohti tallia ei saa sitä tekemään estevirheitä.

Viimeisenä verryttelytehtävänä oli niin ikään linja, joka muodostui tällä kertaa trippelistä ennen vaativaa pysty-pysty kaksoissarjaa. Erityisen haastavan tehtävästä teki vain neljän askeleen lähestyminen sarjalle, eli ratsastajalle ei liiemmin jäänyt aikaa ratsastaa mahdollisesti trippelillä hajonnutta pakettia takaisin kasaan. Ensimmäisellä yrityksellä Jerome uskoi jälleen vauhdin korjaavan virheet, mutta jollain ihmeellä se onnistui selvittämään nämä edelleen alle metriset esteet siitä huolimatta puhtaasti. Toisella yrityksellä Nikki oli kaukaa viisas, eikä lähtenyt tykittämään ratsuaan kohti trippeliä. Orin ponnistuspaikka osui hieman lähelle estettä, mutta taitavasti se siitä huolimatta keräsi kaikki jalkansa puhtaasti trippelin toiselle puolelle. Neljä askelta ennen sarjaa olivat nyt tarpeetonta helpotusta, kun hevonen oli jo ensimmäisestä askeleesta takajaloillaan sekä ennen kaikkea ratsastajansa hallinnassa. Nikki onnistui tuomaan hevosensa hienossa tasapainossa ja koottuna, mutta silti riittävän sujuvasti sisään yhden askeleen sarjaan. Lopputuloksena oli nappisuoritus, jollaisia yleensä näkee vain ratsastuksen opetuskirjoista.

Pienen hengähdystauon jälkeen oli aika hypätä ensimmäinen kokonainen rata. Estekorkeus ei vielä ollut päätähuimaava, mutta omasta mielestäni radalla oli siitä huolimatta riittävästi tekemistä niinkin kokeneelle ratsukolle, kuin mitä Nikki ja Jerome olivat. Rata alkoi sillä samaisella kaarevalla kaarevalla linjalla, kuin millä koko valmennus oli aloitettu. Nyt kavaletit olivat nousseet reilun metrin korkeuteen, jossa oikeastaan oli koko muukin rata. Kolmas este tuli kaarteesta oikealle, josta jatkettiin viiden askeleen kaarevalla linjalla kolmoissarjalle. Tehtävää oli tällä kertaa helpotettu sen verran, että kolmoissarjassa ensin oli kahden askeleen väli ja vasta sitten yhden askeleen väli. Seuraavat kaksi estettä, vesimatto täynnä vettä sekä muuri koko komeudessaan, olivat radan ainoat yksittäiset esteet. Niille oli mahdollista tehdä pitkät tiet, mutta tarkoitus oli myöhemmässä vaiheessa ratsastaa näiden kahden hypyn ajan myös aikaa tekemällä pienet kaarteet ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Seitsämäs este oli jo verryttelystäkin tuttu trippeli, josta oli tutut neljä askelta yhden askeleen kaksoissarjalle. Viimeisenä olivat esteet yhdeksän ja kymmenen, joista yhdeksäs oli sama pysty kuin este numero kaksi, vain toisesta suunnasta hypättynä. Samaa kuuden askeleen linjaa oli tultu jo verryttelyssä, vain toiseen suuntaan hypättynä.

Nikki ja Jerome aloittivat radan vakuuttavasti suorittaen ensimmäisen linjan ilman pienintäkään kommellusta. Sitten orin tahti alkoi kuitenkin kiihtyä, eikä ratsastajalla ollut lyhyen kaaren aikana riittävästi aikaa saada ratsuaan takaisin kontrolliin. Yksittäinen pysty ei itsessään tuottanut ratsukolle ongelmaa, mutta viiden askeleen lähestyminen kolmoissarjalle oli auttamatta liian lyhyt. Nikki ei ehtinyt saada ratsuaan riittävän kootuksi ja tasapainoiseksi, mikä sai sarjan ylittämisen muistuttamaan lähinnä kolmevuotiaiden ensimmäisiä hyppykertoja ratsastaja selässään. Puomit pysyivt kuitenkin ylhäällä ja matka jatkui vesimatolle. Kokeneena kilpakonkarina Jerome ei sanonut mitään esteen alla olevasta pelotteesta, vaan ylitti pystyn ammattilaisen elkein. Muurille ponnistuspaikka oli vähällä jäädä liian kauas, mutta Nikkin ratkaisu tykittää viimeiset askeleet kunnolla eteen toi ratsukolle jälleen onnistuneen hypyn. Seuraavana vuorossa olikin jo trippeli, jonne nainen ei onnistunut saamaan edellisen esteen jälkeen hevostaan riittävästi kuulolle, vaan Jerome esitti esteen yli valtavan loikan lähtien hyppyyn lähes askeleen liian kaukaa. Kiire tuli myös ennen kaksoissarjaa, joka oli vähällä jäädä innariksi Jeromen purressa kiinni kuolaimeen ja lähtiessä kiihdyttämään entisestään. Viimeinen linjakin mentiin melkoista vauhtia, mutta puomit pysyivät kuitenkin kaikki kannattimillaan.

Radan jälkeen niin hevonen kuin ratsastajakin puuskuttivat, eikä syyttä. Melko jännittäviä ratkaisuja olivat molemmat tehneet matkan varrella ja monta hiomisen arvoista kohtaakin löytyi treenattavaksi. Joidenkin ratsukoiden kohdalla voisi olla hyvä harjoitella pienillä esteillä niin kauan, että edellisen radan kaltaisia kommunikaatiokatkoksia ratsastajan ja hevosen välillä ei tulisi, mutta koska henkilökohtaisesti tunsin tämän ratsukon ja tiesin, ettei Jerome ottanut tämän kokoisia esteitä vielä lainkaan tosissaan, päätin minä nostaa jokaista estettä joitakin pykäliä korkeammalle. Nyt esteet olivat siellä 125-135cm tuntumassa ja reiluuden nimissä ratsukolle piti antaa mahdollisuus muutamaan verryttelyhyppyyn ennen koko radan uusimista. Annoin Nikkin itse tehdä päätöksen hypättävistä esteistä, mutta suosittelin kuitenkin, että hän valitsisi sellaiset esteet, jotka aiemmalla radalla sujuivat hieman kehnommin. Kehotin ratsastajaa myös keskittymään nopeuden säätelyyn ja lopettamaan hätiköinnin silloin, kun tuntui että aikaa orin taltuttamiseen ennen seuraavaa tehtävää ei ollut riittävästi.

Ratsastaja valitsi hypättäviksi esteikseen radan viimeisen linjan sekä trippelin ja sitä seuraavan kaksoissarjan. Päätin itse seurata sivusta ja antaa naisen itse tehdä parhaaksi katsomansa ratkaisut, jotta hevonen olisi mahdollisimman hyvin avuilla seuraavaa rataa varten. Ensimmäinen linja sujui melko hyvin, sillä vaikka estee eivät vieläkään olleet Jeromelle kovin suuria, huomasi se niiden kuitenkin nousseen aiemmasta. Trippelille ehtiessään ori oli kuitenkin päättänyt selvittää nämäkin esteet ennemmin kovaa vauhtia ja hätäisesti, kuin tyylikkään rauhallisesti. Nikki joutui tekemään muutaman reippaan pidätteen heti trippelin jälkeen saadakseen ratsunsa aisoihin ennen sarjaa. Tämä onnistuikin ja kaikki saman linjan hypyt onnistuivat nyt paremmin kuin aiemmin. Tyylipisteitä suorituksesta ei vieläkään olisi herunut, mutta ainakin ponnistuspaikat osuivat lähemmäs oikeaa eikä sarjavälikään ollut vaarassa muuttua innariksi.

Yhden käyntikierroksen jälkeen oli aika tehdä koko rata uudelleen. Jerome oli ottanut jo sopivasti lämpöä aiemmista hypyistä ja se tanssahteli nyt innokkaana odottaen lupaa lähteä eteenpäin. Nikki lyhensi ohjat takaisin tuntumalle ennen kuin antoi hevoselleen luvan siirtyä laukkaan. Neuvoin ratsastajaa pyrkimään koko radan ajan rauhalliseen ja koottuun laukkaan, sillä en halunnut nähdä orin ottavan enää yhtään aiemman kaltaista lähtöä tämän kokoisten esteiden keskellä. Kuten edelliselläkin kerralla, onnistui ensimmäinen kaareva linja loistavasti. Myös kolmosena ollut pysty ja sitä seurannut kolmoissarja onnistuivat paremmin, vaikka laukan rytmi vaihtelikin linjalla useaan otteeseen. Vesimattopystyllä ei ollut mitään ongelmaa ja myös muuri onnistui hyvin, kun Nikki muisti olla jo kaarteessa hereillä ja ratsastaa jokaisen askeleen. Trippeli sen enempää kuin kaksoissarjakaan eivät tuottaneet ongelmia, sillä ne ratsukko klaarasi verryttelyhyppyjen tapaan kelvollisesti. Viimeisellä linjalla Jerome yritti vielä kerran päättää itse vauhdista, mutta ratsastajansa ollessa hereillä ei yritys enää onnistunut. Näin ollen ratsukko ylitti viimeisenkin esteen puhtaasti onnistuen radassa jo paljon ensimmäistä yritystä paremmin.

Korotin esteitä vielä viimeisen kerran, nyt jo 150-160cm korkeuteen saakka. Annoin vanhahkolle orille hieman helpotusta kolmoissarjalla sekä parilla ensimmäisellä esteellä, mutta muutoin estekorkeudet olivat melko tapissa ja okseritkin maksimipituuksissaan. Nikki pyöritteli silmiään hieman epäilevästi, sillä olihan siitä jo aikaa, kun ratsukko oli tällä korkeudella viimeksi kilpaillut. Aikaisempien suoritusten perusteella en kuitenkaan pitänyt rataa millään lailla ongelmallisena ja samoilla fiiliksillä oli selkeästi myös Jerome. Ori oli toki malttanut rauhoittua käyntiin saakka, mutta sen koko ilme ja olemus kuvastivat halua lähteä vielä uudelleen radalle. Kävimme jokaisen tehtävän perusteellisesti läpi Nikkin kanssa samalla, kun annoin ratsukon vetää henkeä. Huomautin samoista ongelmakohdista kuin aiemminkin, vaikken vieläkään pitänyt niitä erityisen ongelmallisena.

Ratsukko sai jälleen hypätä muutaman verryttelyhypyn ennen kokonaista rataa, mutta tällä kertaa minä valitsin esteet. En halunnut tuhottomasti väsyttää oria ennen viimeistä koitosta, joten valitsin ylitettäviksi radan ainoat yksittäiset esteet. Ensimmäisenä vuorossa oli vesimattopysty, jota laskin kymmenellä senttimetrillä alaspäin ensimmäiseksi kerraksi. Muuri, joka hypättiin pystyn jälkeen, oli koko ajan maksimikorkeudessaan. Ensimmäiset hypyt onnistuivat hyvin, mutta halusin Nikkin tekevän tehtävän vielä uudelleen. Tällä kertaa toivoin hänen ratsastavan hieman uusintaa muistuttavaan tyyliin aavistuksen reippaamassa tahdissa ja paljon pienemmillä kaarteilla. "Saat hypätä nuo hieman vinoonkin, jos se vain suinkin teiltä onnistuu", kannustin ratsastajaa ottamaan riskejä. Nainen teki työtä käskettyä ja polkaisi hevosessaan uuden vaihteen silmään. Hyppy pystylle jäi hieman laakeaksi saattaen ylimmän puomin alas kannattimiltaan. Okserilla Jeroma oli jaloistaan tarkempi suorittaen sen puhtaasti. Laitoin ratsukon tekemään tehtävän vielä kertaalleen vielä pienemmillä teillä, jota Nikki lähtikin yrittämään keskittynyt ilme kasvoillaan. Nyt hän joutui kannustamaan oriaan jo äänelläkin saadakseen tämän antamaan kaikkensa, mutta niin vain he selvittivät jälleen molemmat esteet - vieläpä virheittä. “Vaikuttavaa!” oli ainoa kommentti, joka tuli siinä tilanteessa mieleeni.

Viimeisen radan suhteen minulla oli suuret odotukset, sillä Nikki ja Jerome pystyisivät tarjoamaan minulle ja aidan reunalle saapuneelle yleisölle ikimuistoisen esityksen niin halutessaan. Sitä ratsukko selkeästi lähtikin tavoittelemaan, kun ensimmäiset kolme estettä sujuivat oikeaoppisesti hyvässä rytmissä, tasapainossa ja yhteisymmärryksessä. Kolmoissarjalla Jerome teki b-osalla pienen etujalkavirheen kolauttaen jalkansa puomiin, mutta se pysyi kuin pysyikin kannattimillaan. Tämän jälkeen ori oli tarkempi jaloistaan suorittaen c-osan valtavalla ilmavaralla. Yleisön seasta kuului lumoutunut huokaus: “Se selvittäisi vielä isommatkin esteet leikiten.” Yksittäiset esteet olivat Jeromelle jo tutumpaakin tutumpi juttu. Se kuvitteli heidän olevan jälleen ratsastamassa aikaa ja Nikkin yllätykseksi kääntyi heti laskeutumisesta tiukasti kohti muuria. Ratsastaja oli vähällä maastoutua hevosensa selästä, mutta onnistui jotenkin roikkumaan mukana menossa. Muurin ori ylitti näyttävästi teknisesti täydellisellä hypyllä. Ratsastajan osalta hyppy ei ollut aivan yhtä lähellä täydellisyyttä, mutta jotenkin Nikki onnistui yhä pysymään menossa mukana ilman kumpaakaan jalustinta tai kunnollista ohjastuntumaa. Tällä kertaa yleisön joukosta kuului kauhistunutta huokailua.

Ennen trippeliä naisella oli onneksi kaarteessa aikaa kerätä itsensä, ja samalla ratsunsa, takaisin pakettiin valmistellen heidät molemmat suorittamaan radan viimeisetkin esteet kunnialla. Trippeli ja sitä seurannut kaksoissarja sujuivatkin upeasti, eivätkä viimeisetkään esteet juuri ongelmia tuottaneet, vaikka Jeromesta alkoi jo näkyä ulospäin pieni väsyminen. Kaikesta huolimatta se oli juuri tehnyt uskomattoman upean, vaikkakin myös todella jännittävän, suorituksen melko vaativalla radalla, vieläpä täysin puhtaasti. “En ottanut teistä aikaa, mutta tuolla suorituksella ei kyllä aikavirheitäkään tarvitsisi pelätä!” hehkutin ratsastajalle, joka naama punaisena yritti selvittää ohjia paremmin käteensä. Niin hevonen kuin ratsastajakin puuskuttivat raskaasti, mutta kumpikin näytti enemmän kuin tyytyväiseltä. Nikki pyysi vielä lupaa tehdä uudelleen radan yksittäiset esteet ja sen minä hänelle annoinkin. Nyt hän oli tarkkana hevosensa suhteen, eikä antanut tämän tehdä omia ratkaisuja teistä ja lähestymisistä. Hypyt onnistuivat hienosti, vaikka nyt Nikki joutuikin jo tukemaan hevostaan vahvasti pohkeella ennen kumpaakin estettä.

Annoin ratsukon hoitaa loppuverryttelyn täysin itsenäisesti. Kumpikin oli tehnyt varsin hyvin töitä ja kuten arvelinkin, ei radassa ollut ollut mitään sellaista, joka erityisesti olisi aiheuttanut ratsukolle päänvaivaa. Paljon fiksattavia asioita toki löytyi, mutta ei mitään, mikä olisi tullut minulle yllätyksenä. Nyt jo vanhemman puoleinen ori oli yhä upeassa kunnossa ja voisi starta kilpailuissa koska tahansa, mikä on hatunnostamisen arvoinen suoritus Nikkiltä. En myöskään koskaan lakkaa ihailemasta Jeromen upeaa luonnetta sekä taistelutahtoa, jolla se laittaa itsestään peliin aivan kaiken ratsastajansa vuoksi.

Loppukäynnit kävelin ratsukon vierellä kerraten omia ajatuksiani valmennuksen kulusta. Annoin myös Nikkille mahdollisuuden kertoa kaiken sydäntään painavan niin hevosta kuin itseäänkin koskien ja keskustelu kulkikin varsin mielenkiintoisiin aiheisiin. Aivan viimeiseksi ennen muiden töiden pariin palaamista annoin ratsukolle vielä muutaman harjoittelemisen arvoisen kotitehtävän, joihin kuuluivat niin erilaiset kontrolliharjoitukset vauhdin ja laukan säätelyn suhteen kuin myös tarkkaa yhteistyötä vaativat monimutkaisemmat esteradat sekä panostaminen sileällä suoritettaviin harjoituksiin. “Kaikki, mitä teet sen kanssa koulutreeneissä, vaikuttaa positiivisesti hyppäämiseenne!”

Päiväkirjamerkintä, 21.05 2018, kirjoittanut omistaja
Rósgarðúr oli tuttu jo entuudestaan, mutta siltikin minua jännitti palata tallille, tällä kertaa mukanani puoliveriori Jerome. Jo vanhemmanpuoleinen, kimo herrasmies asteli pää korkealla ulos trailerista ja pörhisteli hieman katsellessaan ympärilleen. Ori päästi matalan hörähdyksen ja kääntyi sitten katsomaan minua, kuin kysyäkseen, joko mentäisiin. “Mennää vaa”, lupasin, ja lähdin taluttamaan hevosta peremmälle ja kohti tallia. Kioja tuli matkalla vastaan ja ohjasi meitä oikealle karsinalle. Jerome sai karsinan yksi, mutta valitettavasti karsinoiden lasku aloitettiin lantalalta... Jeromella olisi siis paska seinänaapuri. Heh... Vastapäinen karsina oli tyhjä, mutta siinä oli aivan yhtä paska seinänaapuri, joten vaihtamisesta ei olisi mitään iloa. “Kiitti, se on hyvä”, totesin siis omistajalle, joka pyysi kertomaan, jos minä tai hevoseni kaipaisimme jotain. Riisuin orin kuljetussuojat ja kevyen viltin, joka sillä oli ollut matkan ajan. Hetken pohdittuani päätin myös riisua Jeromen tummansinisen nylonriimun. “Sä matkustit hienosti”, kehuin hevostani. “Me käydää Cherryn luona viikon päästä. Sä pääset töihin vielä ennen kesälaitsaa”, naurahdin ja silittelin Jeromen vaaleaa päätä hellästi. Ori hörisi hiljaa ja hakeutui sitten vesiautomaatin kautta etsimään heinää, joten ripustin sille pienen heinäverkon. Varoitin oria syömästä liikaa sen saatua trailerissakin heinää, ja jätin sen sitten kotiutumaan uuteen karsinaansa.

Päiväkirjamerkintä, 20. syyskuuta 2017, kirjoittanut omistaja
Sataa sataa ropisee, pili-pili-pom... Syyskuu oli ollut tähän mennessä varmasti sateisin syyskuu koskaan, eikä sille näkynyt loppua. Jerome oli kuitenkin tylsistynyt melkein hengiltä, joten ei auttanut kuin pukeutua lämpimästi ja sateenkestävästi, ja lähteä ulos. Kimon hirnahdus kaikui pitkin käytäviä, kun ovi kolahti kiinni ja se kuuli askelien lähestyvän karsinaansa. Ori vihasi kastumista ja sadetta, mutta seistyään melkein kaksi viikkoa tallissa piilossa sateelta sekin oli jo riemulla menossa ulos. Maneesi olisi ollut luksusta, mutta totta kai se oli remontissa ja siksi suljettu kokonaan. Hevonenkin olisi siis paras kääriä sadevaatteisiin.

Ori ei malttanut tällä kertaa ollenkaan nuokkua hoitamisen ajan, vaan sen korvat menivät edes takaisin kuin kaappikellon heiluri. Harjasin orin tottuneesti läpi ja samalla hieroin paljain käsin hieman sen lihaksia kokeillakseni, jos jokin olisi erityisen jumissa ja tulisi hieroa ennen maastolenkkiä. Jerome tuntui kuitenkin samalta kuin tavallisestikin, joten vein harjapakin takaisin varustehuoneeseen. Jerome höristi suuria bambinkorviaan ja kääntyi ihan katsomaan, kun kahisin kuuluvasti palatessani varustehuoneesta. Mukanani minulla oli tavallisten suitsien ja ratsastuspenkin lisäksi heijastava ratsastusloimi, heijastava martingaali, heijastavat jännesuojat, jalkaheijastimet ja häntäheijastin. Pimeä laskeutui nopeasti näin syksyisin, minkä lisäksi heijastinkankaan pinta oli kaikista Jeromen varusteista vettähylkivin. Olin myös löytänyt satulahuoneesta lainattavan, ilmeisesti itsetehdyn satulasuojan, joka suojaisi kallista nahkasatulaani vedeltä. Kiitos sinulle, joka olit jättänyt sen satulahuoneeseen ja anteeksi, että lainasin kysymättä!

Jeromelle rupesi vähitellen tulemaan ikää, mutta se oli kuin vuotias päästessään ulos. Orin vaalea häntä huiski ja sen korvissa näytti olevan mekaaninen häiriö, kun ne pyörivät sillä tavalla. Ori kuopaisi vähän maata ja hörisi malttamattomana, kun asetin jalkaani jalustimeen. “Oota nyt sekunti. Mä tiedän, että sä oot seissy, mutta kun nii oon mäki. Nää jalustimet on ihan hiton korkeella”, mutisin puoliksi hevoselleni, puoliksi itselleni.

Sade unohtui nopeasti, kylmyys ei niinkään. Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa taas Jeromen selkään, sillä ori oli juuri niin herkkä avuille ja ihana ratsastaa, kuin olin muistanutkin. Lämmittelin Jeromea tavallista pidempään, mikä turhautti oria entisestään. Se yrittikin salakavalasti karata jo laukalle, kun vihdoin annoin sille raviavut. “Mä tunnen sut tota paremmin”, naurahdin Jeromelle ja pidätin sitä raviin istunnallani. Jeromen raviin täydellisesti istuva kevennystahti tuli jo automaattisesti, joten päätin harjoitella ravissa alasistumista. Harjoitusravi oli helppo kouluratsastusliike, mutta siitä huolimatta aina yhtä vaativa ratsastajalle, joka oli tottunut keventämään. Paras osuus koko lenkissä oli kuitenkin se, kun edessämme avautui kostea nurmikko. Jerome korskahti, nosti päänsä korkealla ja työnsi jo ryntäitään edemmäs, vaatien laukkaa kuin urheiluauton kehräävä moottori vaati kaasua. Painoin pohkeeni orin neonkeltaisiin kylkiin ja sitten sitä mentiin. Jeromen kaviot nielivät maata allaan, tuuli tuiversi sen harmaassa harjassa ja tunsin orin jokaisen lihaksen, jokaisen voimakkaan kavioniskun... Olisin voinut vannoa, että hetken ajan olin yhtä hevoseni kanssa. Sitten, kuten kaikki muukin joskus, maaginen hetki päättyi.

Jerome oli niin sateesta kuin hiestäkin märkä, kun palasimme talliin. Kuivasin orin huolellisesti ja puin sille verkkoloimen, ennen kuin vein hevosen takaisin karsinaansa. Silitin kimon nenäpiitä hellästi ja syötin orille omenanpuolikkaan kiitokseksi hyvästä ratsastuslenkistä. “Eiköhän se sade kohta lakkaa”, lohdutin Jeromea. “Sitten päästään kunnolla maastoon. Kastumatta. Ens syksynä maneesiki on jo käyttökelponen.”

Eläinlääkärikäynti, 04.05 2017, kirjoittanut Cherry
Jo vanhemman puoleinen puoliveriori Jerome ei antanut iän häiritä itseään ja lukuisista komennuksista huolimatta se jaksoi vetää omaa esitystään koko perustarkastuksen ajan. Muutaman kerran olin saada vallattomasti viuhtovista kavioista, mutta selvisimme kuitenkin kumpikin hengissä. Jalat orilla olivat edelleen loistavassa kunnossa, oikein viileät ja kuivat vailla minkäänlaisia merkkejä rasituksesta. Yleisvaikutelmassa hevosella alkoi kuitenkin jo ikä hieman painaa, mutta hieno lihaskunto pelasti kuitenkin vielä paljon. Orin sydän kuulosti edelleen voimakkaalta, mutta jo aiemmin havaittu pölyallergia ei ollut kadonnut minnekään. Se oli itseasiassa mennyt hieman huonompaan suuntaan, mutta ei nyt vielä mitään puhkuria todellakaan. Jeromen olisi parasta olla mahdollisimman paljon ulkona, jotta sen keuhkot rasittuvat mahdollisimman vähän. Pitkää ikää muuten loistokunnossa olevalle hevoselle!

Estevalmennus, 29.04 2017, kirjoittanut Jesy
Nikki nousi juuri ratsunsa selkään astellessani kentälle. Aloin kasaamaan esteitä kentälle samaan aikaan ratsukon kävellessä. Tänään oli tarkoitus lähteä hyppäämään yksinkertaista rataa ja hioa lähestymisiä. Nikki lähti ravaamaan Jeromen kanssa, ja kun ori näytti siltä, että se oli lämmenyt tarpeeksi, pyysin Nikkiä ratsastamaan lävistäjällä olevalle ristikolle ravissa. Jerome ei malttanut pysyä ravissa esteen jälkeen vaan nosti laukan. Pyysin Nikkiä ratsastamaan esteelle uudelleen ravissa ja ottamaan heti pienen puolipidätteen esteellä. Nyt ori jatkoi ravia pienen keskustelun jälkeen. Nostin estettä ja Nikki ratsasti pystylle tällä kertaa ravissa. Hyppy onnistui hyvin, jonka jälkeen pyysin ratsukkoa tulemaan toisella lävistäjällä olevan pystyn pariin kertaan.

Alkulämmittelyiden ja pienten välikäyntien jälkeen lähdimme tulemaan rataa, joka oli korkeudeltaan 140-160cm. Nikki nosti laukan ja ohjasi Jeromen kohti ensimmäistä estettä, pitkällä sivulla olevan sarjan a-osaa. Jerome lähestyi esteelle hieman pitkänä ja turhan nopeasti, mutta Nikki huomasi asian itse nopeasti ja sai korjattua, jolloin hypyt sarjan molemmille osille onnistuivat hyvin. Toisella esteellä lävistäjällä ei ollut ongelmaa, mutta toisella lävistäjällä olevalle esteelle tie kaventui hieman liikaa, mikä hankaloitti seuraavalle esteelle ratsastamista. Jerome otti yhden ylimääräisen askeleen pitkällä sivulla olevalle linjalle, väli jäi liian lyhyeksi ja toinen este putosi. Loput radasta sujui ilman suurempia ongelmia, joten pyysin Nikkiä ratsastamaan linjalle vielä uudelleen. Tällä kertaa ensimmäinen hyppy osui kohdalleen, mutta Jerome lähti venyttämään askeltaan välissä ja hyppy toiselle tuli liian juureen. Kolmannella kerralla Nikki sai autettua Jeromea hyvin ja molemmat hypyt onnistuivat hyvin. Lopetimme onnistuneeseen suoritukseen, ja ratsukko teki itsenäiset loppuverryttelyt.

Päiväkirjamerkintä, 16. elokuuta 2016, kirjoittanut omistaja
Jerome rupesi jo kyllästymään muuttoon. Sain itse muuttaa töiden perässä sinne, tänne ja tuonne, ja Jerome-raukka joutui seuraamaan. Ori ehti yleensä juuri sopeutumaan uuteen kotiinsa, kun se sitten joutui jälleen muuttamaan, enkä todellakaan tahtonut Jeromelleni sellaista elämää. Se oli kuitenkin niin sanotusti good sport ja teki parhaansa mukautuakseen jatkuvasti muuttuvaan elämäntilanteeseensa. Talutin kimoni trailerille ja silitin sen pehmeää turpaa hellästi. “Mä oon pahoillani, Bambi. Kyllä me vielä löydetään sopiva paikka”, lupailin hevoselleni ja houkuttelin sen sitten herkkupalan avulla traileriin. “Me pysähdytään parin tunnin päästä, että sä saat raikasta ilmaa ja pääset kävelemään vähän”, infosin hevostani, ennen kuin nostin lastaussillan ja kiipesin ratin taakse.

Estevalmennus, 02.04 2016, kirjoittanut omistaja
“Laita nyt se hevone valmiiks ja ala tulla, mulla on muutaki hommaa”, Cherry puuskahti ja suuntasi kärsimättömänä kohti tallin uloskäyntiä, pyörähtäen kuitenkin kannoillaan: “Mähän sanoin et eilen ois ollu aikaa, mikset sä tullu eilen?” “Mistä mä tiedän, mitä pränkkejä sä pistät pystyy aprillipäivänä?” naurahdin epäuskoisena, Cherryn pudistellessa päätään. Nainen vaikutti vihaiselta, mutta vuosien ystävyyden jälkeen osasin jo kertoa, milloin Cherry todella oli vihainen minulle.

“Vihdoin!” “Oo ny hiljaa, okei, Cherry?” Ryhdyin verryyttelemään innokkaan oloista Jeromea. Katherinen valmennuksen jälkeen olimme harjoitelleet kuumumisen hallintaa ahkerasti, ja Jerome rupesi vähitellen olemaan melko haka siinä. Oli se edelleen lapsekkaan innokas ja sillä oli virtaa kuin Duracellilla, mutta se ei kuumunut ihan yhtä hallitsemattomaksi, kuin aiemmin. Vetreydyttyään Jerome rupesi jälleen liikkumaan melko ilmavasti ja se osoitti selkeää potentiaalia menestyä jopa helpoilla kouluradoilla, mutta esteratsastukseen ori oli tehty ja tarkoitettu.

Cherry kokosi melko yksinkertaisen radan. Toisin kuin Katherine, joka haastoi teknisesti vaikeilla radoilla, Cherry tapasi ruoskia valmennettaviaan helpoilla radoilla, joilla kuitenkin vaadittiin täydellistä - siis aivan täydellisen huippuunsa hiottua - suoritusta. Tälläkin kertaa nainen piti tyylistään tiukasti kiinni ja rääkkäsi nuorta hevostani. Aluksi Jerome loikki esteet puhtaalla taidolla, eli mitään kaunista katseltavaa se ei ollut, eikä satulassakaan ollut kovin mukavaa istua ne harvat hetket, kun siellä oikeasti pääsi istumaan, mutta esteistä päästiin ylitse. Cherry kävi nopeasti käsiksi kaikkiin ongelmakohtiin ja vaati niiden hiomista karkeimmalla hiekkapaperilla.

Valmennuksen päätteeksi sekä minä, että hevoseni olimme aivan hiessä. Erityisesti kulmaeste oli aiheuttanut naurettavanmoisen show’n, kun Jerome ei suostunut hyväksymään moisen esteenkään olemassaoloa, ja Cherry taas tahtoi saada hevoselta täydellisen suorituksen esteeltä, jollaista se ei ollut koskaan edes nähnyt ennen. Vastauksena painostukseen ori oli päättänyt, että este oli itse paholainen, ja yrittänyt välttää sen hirveillä sivuloikilla. Olin nauranut itseni aivan tärviölle, mutta Cherry ei ollut edes hymyillyt. Nainen oli jopa unohtanut omat askareensa rääkätäkseen meitä, mutta meidän onneksemme nainen lopulta hyväksyi suorituksemme ja päästi meidät maastoon jäähdyttelemään. Jestas sentään.

Estevalmennus, 09.03 2016, kirjoittanut omistaja
Katherine tarjoutui valmentamaan meitä reilu viikko Tuonelanmuuttomme jälkeen, ja nuoren kilpaorin kanssa otin tarjouksen totta kai vastaan. Toivoin, että pääsisimme kesän aikana ensimmäisiin kilpailuihimme, ja Jerome varttui sekä kehittyi huimaa tahtia, joten se ei ollut mielestäni ollenkaan mahdoton tavoite. Hain orin tarhasta ja kiinnitin sen käytävälle. “Oota hetki, ku mä haen harjat”, pyysin. Taputin Jeromen vahvaa kaulaa lahjuksena ja kiirehdin sitten hakemaan harjapakkia valtavan tallin syövereistä.

“Jerome!” Nuori ori nosti päätään ja tapitti minua koiranpennun tavoin, kun palasin harjapakin kanssa. Se oli eksynyt haistelemaan kiimaisen tamman karsinaa, ja esitti viatonta, vaikka orin riimusta roikkui poikkijärsitty riimunnaru. Pudistin päätäni ja tartuin Jeromen riimuun. Ori saisi tulla mukaani hakemaan uuden riimunnarun. Onnekseni se oli järsinyt oman narunsa poikki, eikä tallin narua; Katherinelle ei tarvitsisi siis sanoa mitään. Löysin ehjän riimunnarun satunnaisen karsinan ovelta ja palasin sitten hoitopisteelle. Mieleni teki sitoa Jerome kivisolmuun aivan narurinkulaan kiinni, jotta ori ei pääsisi harhailemaan eikä järsimään riimuaan. Kiltisti kuitenkin sidoin narun tallisolmulla ja jätin sen suhteellisen pitkäksikin, jotta nuori ori voisi tutkia ja seurata tapahtumia. Joku voisi sanoa, että Bambillani oli asiat aivan liiankin hyvin.

Lopulta pääsimme peräti kentälle asti. Aurinkokin oli tullut esiin, kun kiipesin satulaan ja ryhdyin lämmittelemään Jeromea. Ori oli jo innokkaasti menossa ja se heitteli pärskähdellen päätään. “Ota ihan iisisti, Bambi.” Kimo pärskähti mielenosoituksellisesti, mutta sen tahti rauhoittui hieman. Jerome oli kuitenkin aivan tarpeeksi lämmin, kun Katherine pian ilmestyi kentän laidalle. “Vau, te ette kyllä tarvii enää yhtää enempää lämmittelyä”, nainen naureskeli. “Ruvetaa töihin sit vaa.”

Valmennus sujui melkeinpä mallikkaasti. Katherine sai kasata suhteellisen vaativia ratoja Jeromen ikäiselle ratsulle, jotta ori joutui edes ajattelemaan. En sillä hetkellä olisi varmasti voinut olla ollenkaan ylpeämpi; Jerome oli selkeästi syntynyt esteratsuksi. Pitääkseni lahjakkaan hevoseni nöyränä, laitoin sen kuitenkin tekemään töitä puhtaan radan eteen. Ori suoritti radat kiitettävästi, joskin se meinasi edelleen lämmetä tarpeeksi jyrätäkseen suoraan esteen läpi. Viimeinen ratakierros osoittautui haastavimmaksi, sillä orin virta rupesi loppumaan, mutta samalla se kävi kuumana kuin höyryveturi, ja puksutti eteenpäin lähes sokon oloisena. Sain todella pitää oria kurissa, kun lähestyimme keskellä rataa olevaa trippeliä. Bambi rupesi hieman polkemaan ja oli rinta edellä menossa eteenpäin, kun pidätin sitä kootakseni hieman orin laukka-askelia. Jos en olisi jo vuosia sitten syynännyt Hanoin ja Idahon sukutauluja lävitse, olisin voinut vannoa, että orilla olisi ollut peräti ensimmäisessä tai toisessa polvessa englannintäysiveristä, niin nopeusherkkä se oli. Lopulta orin kaikki neljä jalkaa tuntuivat kulkevan ennen sen turpaa, joten käänsin orin pois esteeltä ja yritin vain hidastaa sitä. “Sulta lähtee hevonen kohta alta”, Katherinekin huikkasi kentän laidalta. Pudistin päätäni ja yritin vain ratsastaa hevoseni kasaan, kunnes lopulta palasin trippelille ja Jerome ponkaisi siitä yli kuin trampoliinilta. Kahden pystyesteen jälkeen totesin valmennuksen olevan siinä, Jerome kävi niin kuumana, ettei siitä ollut enää hyppäämään. Sitä täytyisi hioa vielä, ennen kuin radoille olisi mitään asiaa.

Loppukäynnit päätin ottaa maastossa, jos se auttaisi Jeromea rauhoittumaan. Ori heitteli jälleen päätään ja yritti ryöstää laukalle kesken rauhallisen käynninkin. Erityisesti pienet eilispäivän sadetta seuranneet vesilammikot meinasivat saada orin pään niin pyörälle, että se vielä irtoaisi ja vierisi tiehensä. Sainkin kävellä Jeromen kanssa peräti puolisen tuntia, ennen kuin sen kierrokset olivat laskeutuneet tarpeeksi alas talliinpaluuta varten.

Päiväkirjamerkintä, 29.02 2016, kirjoittanut omistaja
“Moi, sä taidat olla Nikki?” Pyörähdin ympäri ja tajusin pian katselevani ruskeakiharaista, nuorta naista, joka oli pyyhältänyt luokseni tyhjästä. Katherineksi esittäytyvä nainen tuntui katsastavan minut katseellaan aina hiusteni korkeimmasta kohdasta saappaitteni pohjaan asti. Nyökkäsin ja vahvistin olevani Nikki, laskiessani samalla trailerin lastaussillan, jotta voisin taluttaa Jeromen ulos. Olin varma, että ori viihtyisi uudessa kodissaan, olihan se aika kiva ja hyväkäytöksinen hevonen, joskaan sitä ei muiden hevosten seurassa mitenkään sosiaaliseksi voinut kuvailla. Jerome peruutti nätisti ulos trailerista ja rupesi heti nuuhkimaan ilmaa sieraimet lautasen kokoisiksi levinneinä. Se pälyili uteliaasti ympärilleen, vispaten vahvoja korviaan edes ja takaisin. Lässyttelin hevoselleni, kun lähdimme seuraamaan Katherinea kohti Jeromen uutta asuinpaikkaa.

Muutamakin “ooh!” tai “vau!” saattoi lipsahtaa, kun tallinomistajatar johdatti minut ja hevoseni valoisaan, upouudelta näyttävään talliin, jonka nainen esitteli yksityistalliksi. Kyseiseen talliin eivät edes hoitajat kuulemma päässeet, ainoastaan henkilökunta ja yksityisten omistajat. Oho, aikamoiset turvatoimet siis. Talutin Jeromen sille varattuun karsinaan, Katherinen kertoessa, että hevonen voisi kyllä mennä uloskin jo muiden kanssa. Pudistin vain päätäni ja vastasin, että hevoselleni sopi paremmin vähän tutustua karsinaansa, ennen kuin se rupeaisi stressaamaan muita elikoita. Tiedusteli uteliaasti, voinko käydä itsenäisellä opastuskierroksella talleissa, ja omistajatar lupasi, että se onnistuisi, naisella kun kuulemma oli paperitöitä. Vilkaisin ensin pienen yksityistallin läpi, ennen kuin jatkoin seuraavaan talliin, joka ilmeisesti oli ponitalli. Tallissa ei ollut tällä hetkellä ketään, kaikki hevoset kun taisivat olla ulkoilemassa juuri nyt. Tutustuin kuitenkin pikaisesti ponitalliin ja jatkoin pientalliin. Huomioni kiinnitti nimikyltti Send Me an Angel. Hymyilin vähän itsekseni ja pohdin, että se taisi olla kenties yksi kauneimpia kappaleita, joita vain oli. Hymisin vähän itsekseni November Rainille. En ikinä ollut pitänyt Guns ‘N’ Rosesista, vaikka se olisi niin täydellisesti sopinut muutoin 80-lukurock-painoitteiseen musiikkimakuuni.

No One Like You? Lisää Scorpionsia? Okei, sopi se minulle. Katselin nimikylttejä ja pohdin mielessäni, tulisiko kenties vastaan jotakin tutumpaa, kuin Scorpions ja Guns ‘N’ Roses. Myönnetään, hymyilin itsekseni, kun Sweet Child O’ Minen nimikyltti tuli eteen. Se oli ihan okei kappale. Se ja Paradise City taisivat olla ainoita Gunnareiden biisejä, joita siedin. Ei siinä, kappaleet olisivat varmasti ollut aivan mahtavia, jos Axl Rosen ääni ei olisi niin... Axl Rose. Learn To Hate You? James Michael rupeaa jo kuulostamaan paremmalta! En ollut kyllä varma, olivatko nimet tulleet kappaleista, tai ainakaan niistä kappaleista, joita ajattelin, mutta mitäpä sillä oli väliä? Löysin You I Need-nimisen hevosenkin, joka toi heti mieleen Mötley Crüen You’re All I Needin. Haha, musiikki jatkuvasti mielessä. Niin se oli aina ollut. Suunnittelin mielessäni, että kävisin vilkaisemassa Irlannin maastoja Jeromen kanssa vähän myöhemmin päivällä, ori kun kaipaisi varmasti vähän liikuntaa, ettei se kuolisi tylsyyteen.

Istuuduin Fastbackin pelkääjänpaikalle ja jätin oven auki sillä välin, kun vaihdoin platform-korkoni tavallisiin ratsastussaappaisiin, jotta kenkäni sopisivat jalustimiin. Olin kyllä kokeillut ratsastaa platformeissani, mutta kenkä ei yleensä mahtunut edes jalustimeen. Katselin ympärilleni ja huokaisin hiljaa. Täällä sitä nyt oltiin. Edellinen kotitalli Itävallassa ei ollut tuntunut kodilta minun eikä Jeromen mielestä, joten uusi yritys täällä sitten. Edellinenkin paikka oli ollut hirmuisen mukava, ja oli ollut vaikeaa saada sanotuksi, ettei tämä nyt vaan ollut sopiva paikka. Oli kuitenkin tärkeää, että Jerome viihtyisi kotitallissaan, joten eroaminen oli ollut pakko. Jätin saappaat autoon ja talsin ratsastussaappaissa talliin, jonka varustehuoneeseen olin jo vienyt orin varusteet. Hain Jeromen satulan, suitset ja kaiken tarvittavan, palaten sitten Jeromen karsinalle. Talutin hevosen käytävälle ja kiinnitin tallisolmulla. “Mennää tutustuu maastoon”, kerroin orille harjatessani sitä. Harjasin hevosen perusteellisesti, ja vein harjan sitten pois. Asettelin satulan romaaneineen ja huopineen Jeromen selkään, minkä jälkeen laitoin suojat ja litistin hiukseni kypärän alle. Jeromen riimu kaulalle ja suitset päähän... Kuolaimet suuhun, lopeta pelleily! Sitten päästiinkin lähtemään.

Jerome tuntui innokkaalta, kun lähdimme maastoon. Ori oli raukka seisoskellut eilisestä lähtien, kun oli ollut lento ja kaikkea. Nyt hevonen kuitenkin oli innokas ja täynnä energiaa, valmiina valloittamaan maailman. Aloitimme rauhallisella käynnillä kylmänsävyisissä maisemissa, mutta kun Jerome hiljalleen lämpeni, kehotin orin raviin. Se ravasi innolla eteenpäin, korvat hörössä ja pärskien. Välillä ori yritti jopa riistää laukkaan, ja olisi varmasti painellut jo vapaalla vaihteella, jos sen olisi antanut. Pidättelin oria kärsivällisesti ravissa, ennen kuin hidastin käyntiin, mikä oli orista selkeästi hurjan tylsää. Ori nakkeli päätään ja pärski, yrittäen välillä salakavalasti lähteä ravin kautta laukkaa. Kuollut pelto näytti melko turvalliselta, joten löysäsin vähän ohjia ja annoin Jeromelle laukka-avut. Ori oli ansainnut vähän vapaamman laukkapätkänsä, joten annoin sen painella niin kovaa, kuin se vain halusi. Viima nostatti kyyneleet silmiin, ja olisin halunnut vain sulkea ne, mutta jonkunhan oli vahdittava, minne eräs pälli säntäili. Pelto loppui aivan liian pian, mutta sen rajalla hidastin ravin kautta käyntiin ja annoin hevosen rauhoittua. Joo joo, kalenterin mukaan ohjelmassa piti olla kevyttä liikuntaa, mutta Jerome oli niin räjähtämäisillään kaikesta energiasta, että pitihän sen raukan saada purkaa ne. Maastolenkki oli mukava, mutta hiljalleen pidättelin hevosta rauhallisessa käynnissä ja palailin takaisin tallille.

Vein orin hyvillä mielin karsinaansa lepäämään, kun olin saanut sen riisuttua. Palautin orin kamat paikoilleen kuolainten huuhtelin jälkeen, ja suuntasi inhoava irvistys huulillani peilille. Tiesin jo etukäteen, miltä tukkani näyttäisi. Haha, kuulostipa pinnalliselta. Riisuin kypärän ja katselin litistyneitä hiuksiani surkeana. Tuijottelin hetken hiuksiani, ennen kuin kävin Mustangillani takuttamassa mustan tukkani taas pystyyn. Muutakaan tekemistä ei ollut, joten lakaisin vähän käytäviä ja hyräilin itsekseni Sweet Child O’ Minea, joka oli auttamatta jäänyt pääkoppaani soimaan. “She’s got eyes of the bluest skies, as if they thought of rain”, hyräilin hevoselleni vaimeasti, kun olimme kaksin tallissa. “I’d hate to look into those eyes, and see an ounce of pain.”

Olo oli melko hyvä, kun palasin pieneen asuntooni, joka sijaitsi pienen ajomatkan päässä tallilta, kylän laitamilla. Radiosta soi herkkiä rockballadeja, mutta ei oikeastaan mitään omia suosikkejani. Tummat pilvet itkivät rankasti autoni tuulilasille, kun ajelin kotiin. Sateesta huolimatta olin melko hyvällä tuulella, päivä kun oli ollut hyvä, ja Jerome tuntui nyt jo viihtyvän Tuonelassa. Koulukaverit aina sanoivatkin, että olin matkalla suoraan kohti helvettiä. Ilmeisesti he olivat oikeassa.

Eläinlääkärikäynti, 15.02 2016, kirjoittanut skeleton
Kaikki rokotukset menivät sujakasti, mutta viimeisen kohdalla meinasi tulla kaviosta sääreen. Ymmärrettävää käytöstä tietenkin! En minäkään tahtoisi kenenkään tökkivän olkaani viittä neulaa peräkkäin...

Perusterveystarkastuksessa ilmeni pienen pieni ongelma. Hengitystiet röhisivät hiukan, minkä arvelin johtuvan pölyallergiasta. Suosittelen siis vaihtamaan puristettuihin heinäpelletteihin (meidän valikoimassa tuotesarjan “Natur” heinäpelletit), ja katsottaisiin muutaman viikon kuluttua uudelleen. Muutoin kaikki OK, sydämessä ei sivuääniä, ikenet hyvät ja silmät kirkkaat. Kaviot voisi vuolla pian, sillä reunus on jo melko pitkä ja epätasainen.

Suosittelisin myös tilaamaan hierojahoitoja (tulossa Coltoniin viimeistään maaliskuussa), sillä Jeromen kaltaiselle orille olisi hyvä aina kerran kuussa saada lihaksille rentouttavaa hierontaa.

Suunnittelin Jeromelle myös ruokavalion:
Aamu: 3 kg Natur Hay -heinäpellettejä, 0,5 kg CFS Active Prixiä, 2 rkl magnesiumia.
Päivä: 2 kg Natur Hay -heinäpellettejä, 0,5 kg kivennäisrehua, 3 rkl Healthy Horse Linseed Oil -pellavansiemenöljyä.
Ilta: 3 kg Natur Hay -heinäpellettejä, 0,75 kg maissia TAI mysliä, 2 rkl B- ja C-vitamiiniliuoksia.

Kilpailukaudella aamuruokinnan Active Prixin määrää voi noistaa 0,75 kg:n. Tällöin myös magnesiumin tarve kasvaa, joten sitäkin voi lisätä yhden ruokalusikallisen lisää. Heinäpellettien määrää ei kannata lisätä, mutta sitä saa vähentää jos täysrehun määrä kasvaa. Heinäpelleteissähän on enemmän heinää painonsa kannalta, sillä ne ovat hyvin tiiviisti puristettuja, ja paisuvat vatsassa. Jos Jerome vaikuttaa rauhattomalta tai ylienergiseltä kisapaikalla tai muutoin treeniä ennen, sille olisi hyvä antaa Relax-sekoitetta (viimeistään 30 minuuttia ennen suoritusta).

Estevalmennus, 14.02 2016, kirjoittanut R.
Nikki ja hänen upea ratsunsa RA Rose of Jerome asteli Gothamin yhdelle kentälle. Ratsukko sai aloittaa lämmittelyn itsenäisesti kevyessä ravissa puomeilla, kun kasasin pientä esterataa. Tarkoituksena oli harjoittaa lähestymisiä ja heti alussa Jeromen luonne tuli esiin. Ori oli kokoajan menossa eteenpäin epäilemättä, että Nikki sai kokoajan pidättää oria rauhallisemmaksi. Eteenpäin pyrkimys oli vain positiivinen asia, mutta loppussa Jeromea olisi vaikea ratsastaa kunnolla, etenkin kun kyseessä on lähestymiset. Alotiimme helpolla radalla, klassisella kahdeksikolla, että lyhyiden sivujen päissä oli esteet ja keskellä diagonaalisella linjalla kaksi peräkkäistä estettä. Aloitimme hyppäämisen puomikasoista diagonaalisella linjalla (kokorataleikkaa), että kaksikko lähestyi rauhaisassa ravissa ja jatkaisi laukassa linjan loppuun lyhyelle sivulle. Jeromella oli virtaa, että hevosta sai kunnolla pidättää ja ensimmäinen sekä toinen hyppy lähti turhan kaukaata. Hevosta sai pyytää vähän enemmän eteen, jolloin hyppyjen laatu parani. Aluksi oli pakko laittaa apupuomit oikean ponnistus kohdan löytämiseksi, kun esteet suurenivat 40 cm. Hypyt onnistui, vaikka Jerome koitti hypätä apupuomin takaata, mutta päättäväisesti Nikki sai orin oikealle linjalle. Linjat meni suoraan ja hyvin ratsastettu reippaassa laukassa.

Hetken lämmittelyn jälkeen molempiin suuntiin keräsin esteet 60 cm ja aloitettiin kunnon radan hyppääminen, että suoralinja ja kaarevassa linjassa yksittäinen este. Ori kaahaili kunnolla eteen laukassa, joten pidätteitä sai tehdä. Tällä kertaa olin ottanut apupuomit pois ja hypyt parani, vaikka välillä hyppäsi turhan kaukaata kaarevassa linjassa. Nikki saisi ratsatsaa oria enemmän kokoon pitkillä välillä pidättein. Kun asia saatiin korjatuksi, lähti hypyt kaarevissa linjoissa oikealta kohdalta. Suunnanmuutoksen jälkeen alettiin hyppäämään kahdeksikkoa, että joka toinen yksittäinen kierrettiin. Ori kävi kuumana, mutta Nikki sai pidettyä Jeromen hyvin kasassa ja hyppäämään oikeista kohdista. Nikkin istunnassa ei ollut moitittavaa, vaikka kantapäät kunnolla alas ja enemmän saisi myödätä menohalukkaalle hevoselle. Muuten koko valmennus sujui kokonaisuudessaan hyvin ja hypyt sekä ponnistuspaikat parani loppua kohden huomattavasti. Loppuverkoissa ori kävi kierroksilla, joten Nikki sai kauan kävellä ennen kuin orin syke tasaantui.

Päiväkirjamerkintä, 01.01 2016, kirjoittanut omistaja
Hyvää uutta vuotta, Jerome! Pikkuruisen tumman orivarsan vuodenvaihde sujui yllättävän kivuttomasti, vaikka olin valmistautunut hirveään itkemiseen ja minulla oli eläinlääkärini numero jo valmiina, jotta hän saapuisi rauhoituspiikin kanssa. Panikoimisen sijaan Jerome seisoskeli Idahon vatsan alla suojassa, mutta kuunteli isot korvat heiluen ulkoa kuuluvaa pauketta, ja uskalsi emänsä vatsan alta hieman tutkia asiaa. Nuori orivarsa pälyili ympärilleen, nuuhki sieraimet suurina ja yritti paikantaa paukkeen. Kun Jerome näytti ratkeavan uteliaisuudesta, päätin etsiä orille korvahupun ja sitten viedä sen ulos katselemaan ilotulitusta.

Siinä me sitten istuimme. Tai minä istuin maassa, Jerome seisoi ja katseli ilotulitusta. Muutamaan kertaan se nousi langanohuille takajaloilleen ja yritti kurottaa värikästä taivasta kohden, mutta harmikseen se oli hieman liian pieni ylettääkseen. Rapsuttelin oria hellästi ja seurasin show’ta aamukahteen asti, jolloin palautin Jeromen kärsimättömälle emälleen, joka jo huuteli pienokaisensa perään.

KUVAT © MYTHOS WARMBLOOD STUD & GESTÜT HÄMELSCHENBURG     TAUSTAKUVA © PIXABAY, VÄLIVIIVA © M LAYOUTS     JEROME ON VIRTUAALIHEVONEN