Statuetka Ionnaja

Virallinen nimi: Statuetka Ionnaja, “Sasha, Tatti”
Rotu, sukupuoli: Terskinhevonen, tamma
Säkäkorkeus, väri: 156 cm, rautias (ee/aa)
Syntynyt, ikä: 11.05 2016, Venäjä, 6-vuotias 10.01 2019
Kasvattaja: Sirpa & Virginia, Ionic
Omistaja, kotitalli: Valentina Aleksandrova VRL-14085, Hopiavuori
Koulutustaso: Helppo B, re. 90 cm, harrasteluokka
Rekisterinumero: VH20-020-0009

Aito venäläinen Statuetka on varsin pilalle hemmoteltu, kakaramainen hevonen, josta yritetään kovasti koulia kunnollista hevosta. Omistajansa Valentinan pilaama Sasha vaatii parempaa kaikkea; Parempaa käsittelyä, parempia varusteita, parempaa ruokaa, parempaa tarhaseuraa. Sashaa joutuukin käsittelemään lähinnä kuin silkkihansikkain, jos tamman kanssa haluaa minkäänlaista yhteistyötä tehdä. Sasha suosii tuttuja ja turvallisia ihmisiä, vieraiden ihmisten kanssa se on arempi ja jännittyneempi, joskin käsiteltävissä. Hevosseuransa suhteen se on melko nirso; Se pärjää aika lailla kaikkien kanssa, kunhan kaveri ei tule tamman personal spaceen. Ihastuneet oripojat on siis hyvä pitää loitolla!

Hoidettaessa rautias seisoskelee aloillaan vaihtelevalla menestyksellä. Ei se varsinaisesti pyöri tai muuta, mutta vaihtelee asentoaan vähän väliä, kopauttelee jalkojaan ja litistää toisinaan hoitajan varpaat. Muuten se kyllä on ihan nätisti, onhan arvokkaalla leidillä kuitenkin käytöstapoja! Jalat nousevat vaatimalla, mutta nousevat kuitenkin, ja yleensä ne pysyvät tovin ilmassakin. Se kuitenkin kutisee helposti turvasta varpaisiin asti, joten jaloista kannattaa pitää hyvin kiinni eikä vain hipsutella, ja kavio kannattaa putsata varmoin ottein. Sädekin Sashalla on kohtuullisen herkkä, ja se kavahtaa kyllä, jos menee liian lähelle kaviokoukun kanssa. Mikäli säde siis tarvitsee puhdistaa, se kannattaa tehdä varovasti sormin. Myös harjauksessa on hyvä muistaa, että Sasha on herkkä, ja etenkin jalkojen hipsuttelua se inhoaa. Kuten myös kastumista. Ja ötököitä. Ja noin tuhatta muuta asiaa... Ei se mahdoton hevonen kuitenkaan ole, ja paranee vähä vähältä! Varustettaessa Sasha jatkaa samalla radalla, seisoen aloillaan oman mielensä mukaan, välillä siirrellen jalkojaan enemmän ja vähemmän varoen. Korvat ovat toinen nou nou -alue, johon koskemista Sasha ei arvosta, joten niidenkin hipelöinti kannattaa jättää minimiin. Suojien tai pinteleiden laitto onkin sitten oma lukunsa, se kun sisältää jalkoihin koskemista ja toisinaan hipsuttelua... Niiden kanssa saa siis hakea tekniikkaa, joka saa suojat varmasti jalkaan, mutta ilman tamman kutittelua; Ei se kiusatakseen vedä jalkojaan pois, kun sitä kutittaa.

Sasha ei siis ole kaikkien lempiheppa, vaikka Fedora sitä jumaloikin. Satulaan ei kannata kiivetä, jos ei tiedä tai osaa vaatia haluamaansa; Sasha nimittäin tarvitsee päättäväisen ratsastajan, joka tarvittaessa näyttää kaapin paikan. Rautias on menevä ratsu omalla moottorilla eikä sen viallinen jarrupoljin pääsisi katsastuksesta läpi. Huimapään paras kaveri, turvallisuuspäällikön painajainen. Uuden ratsastajan on siis paras harjoitella hallintaa tyhjässä maneesissa tai kentällä, jossa hevonen ei pääse aiheuttamaan vaaratilanteita. Jo hieman harjaantunut ratsastaja löytää yleensä omat niksinsä hallita Sashaa, joten tamman voi hyvin laittaa vaikka maastoonkin, kun ratsastaja tuntee hevosen ja tietää mitä tekee. Energiatasoja on hyvä purkaa etukäteen joko juoksuttamalla, tai antamalla Sashan ulkoilla tarhassa muutaman tunnin ennen ratsastusta. Vaikka Fedora pitääkin Sashaa lähinnä harrastehevosena, se on osoittanut kovaa potentiaalia useammalle ratsastuslajille, loistaen erityisesti esteratsastuksessa. Tamma on innokas hyppääjä, joskin menee eteenpäin turhan kovaa, ja tarvitsee paljon apua ratsastajaltaan oikean vauhdin ja hyppykohdan löytämisessä. Se painaa niin rata- kuin maastoesteitä pelotta, kunhan rata ei ole mutainen; Luoja armahtakoon, jos Sasha menee ja hyppää tietämättään esteen toisella puolen odottavaan mutalätäkköön!

SUKUTAULU

i. STARYE ATAGI
terskinhevonen, 158 cm, väri tuntematon
ii. ORBELIAN GA
terskinhevonen, 159 cm, ruunikonkimo
iii. DZHAMBAKURIAN GA
iie. NADYM GA
ie. POEMA GA
terskinhevonen, 158 cm, ruunikonkimo
iei. PRIORIT GA
iee. LIRIKA GA
e. GORANKA ION
terskinhevonen, 159 cm, rautiaankimo
ei. EGIDIJ ION
terskinhevonen, 160 cm, punarautias
eii. EDKIJ GA
eie. MOLODAJA GA
ee. GODELIKA ION
terskinhevonen, 157 cm, rautiaankimo
eei. ISKRA GA
eee. GOLUBIKA GA

KILPAILUKALENTERI

00.00.00 Laji, luokka Järjestäjä 0/00
00.00.00 Laji, luokka Järjestäjä 0/00

PÄIVÄKIRJA

Päiväkirjamerkintä, 10.04 2020, kirjoittanut Fedora (omistaja)
Reitalla oli Hopiavuoressa ylläpidossa puokkitamma, joten sitä mä olin välillä nähnyt tallilla, mutta Ruskan mä olin nähnyt vain kerran vilaukselta. Nyt pirpana sitten piti oikeaa valmennusta Hopiavuoressa, ja Reitaa vaikutti vähän pelottavan, että tulisiko valmennukseen ketään; Eetu oli siis välillä ratsastajia nähdessään vinkannut, että jos joku ihan prinsessan mieliksi osallistuisi. Mun hieman tatti hevoseni oli vähitellen ruvennut kulkemaan oikeinpäin ihan perusjutuissa, joten reippaana tyttönä kävin totta kai ilmoittamassa sen valmennukseen. Valmennuksiin piti osallistua ihan virallisilla post it -lappusilla ja oikealla nimellä. Eetu oli varoittanut Sashaa tuodessani, että kylällä osattiin katsoa venäläisiä hieman nenänvartta pitkin, mutta ensinnäkin mulla oli tarpeeksi venäläistä temperamenttia ollakseni lähinnä iloinen, jos joku ei tykännyt musta, ja toiseksi mä en uskonut, että Hopiavuoressa mitään ahdasmielistä menoa katseltaisiin; Siispä osallistuin ihan virallisesti koko nimellä valmennukseen, Venäjällä kun esittäydyttiin patronyymillä korkea-arvoisemmille. Se taas teki sukunimestä vähemmän tärkeän, mutta Suomessa sukunimellä oli korkeampaa arvoa, joten post it -lapulle ilmestyi komeilemaan koko nimi. Fedora Sergejevna Orlova.

Jännitys ei tullut mulle mitenkään yllätyksenä, vaikka kyseessä olikin lapsen pitämä valmennus. Ensinnäkin mulla oli edelleen kesken muihin tallilaisiin tutustuminen, niin tällaisella puoliaivoisella ratsulla osallistuminen aiheutti vähän hermonmurenemista. Entä jos se tekisi jotain hassua, mitä ne muut siitä ajattelisivat? Mä olin hyvä käsittelemään vihapalautetta, mutta nolostuminen olikin sitten ihan eri asia. Siihen päälle vielä pieni huoli siitä, että mitä jos Sashalla naksahtaisi aivoissa ja se säikäyttäisi kiltimpien hevosten kanssa puuhailevan Ruskan? Mä ajoin Seinäjoelle asti juomaan kupin teetä, jotta mä rauhoittuisin, enkä tartuttaisi mielialaani Sashaan; Sittenhän se vasta hulluja keksisikin!

Hermot olivat edelleen hieman kireällä, kun mä palasin Hopiavuoreen ja suuntasin samantien hakemaan Sashaa ulkoa talliin. Mä kiinnitin sen käytävälle ja hain harjapakin sen luokse; Pakki piti kuitenkin sijoittaa tarpeeksi kauas hevosesta, koska muuten se tatti polkee koko roskan jalkoihinsa. Vielä ei ollut niin hyvää pakkia tullut vastaan, että se olisi sashankestävä. Tamma seisoi kuitenkin yllättävän hyvin paikoillaan tänään, eikä diskotanssinut suuntaan ja toiseen, kuten tavanomaisesti. Jalatkin pysyivät otteessa hyvin; Varustaessa me vähän neuvoteltiin takasuojien laitosta, mutta niin herkkähipiäisen hevosen kanssa ei kyllä kannattanut odottaa, että homma menisi koskaan alusta loppuun asti nappiin. Heitin vielä kypärän päähän ja lähdin taluttamaan tammaa kohti maneesia, jossa valmennus oli tarkoitus pitää; Paikalla olikin jo kaksi muuta ratsukkoa verryttelemässä, ja kolmas liittyi piakkoin seuraan.

Nimenhuuto. Ilmeisesti valmentaja Svart ei voinut vaan laskea meitä, vaan piti olla ihan virallinen nimenhuuto. Mä en tule ikinä ymmärtämään, miten Ruska osasi lausua Chaiksi kutsutun kaverin nimen niin hyvin. Olin kyllä törmännyt omaan osaani vaikeita nimiä, mutta aivan eri kulttuurista ja kielestä tuleva nimi aiheutti harmaita hiuksia mullekin. Outi, ja Marshall, jonka kanssa olin päässyt vaihtamaan juttua venäjäksi verryttelyn aikana. Iskän apua tarvittiinkin sitten taas mun nimeni kohdalla, mikä oli ihan odotettavissa. Patronyymi tuotti vähän päänvaivaa, mutta selvisi pirpana siitäkin. “Orlov!” tuli niin tomerasti, että melkein en meinannut kehdata korjata. Hyvin Ruska kuitenkin mun nimestäni suoriutui, mä tunnen aikuisia ihmisiä joilla menee huonommin. Tytön kikatus nostatti väkisinkin hymyn huulille.

Valmennus alkoi käynnillä, mutta Ruska kyllästyi nopeasti ja pyhitti pitkät sivut kevyelle raville. Sasha kulki korvat hörössä eteenpäin ja meinasi mennä vähän turhankin kovaa, kunnes edellä menevän peppu oli vähän liian lähellä; Siinä vaiheessa tamma löi korvat niskaan ja rupesi melkein menemään takaperin. Pohkeilla se lähti taas eteenpäin, mutta muisti pitää turvavälin tällä kertaa. Ihme tatti. Sashalla oli kuitenkin hyvätempoinen ravi, jossa oli helppo keventää, ja tasainen tempo sen kun vain parani jokaisella ratsastuskerralla. Valentina oli kyllä pilannut hyvän hevosen varsin perusteellisesti ratsastuksellaan, ja hetken ajan pohdin, että mitähän sen kalliille tekelle kuului. Ajatukseni keskeytti uusi tehtävä; Lävistäjä piti tulla suorassa, ja Ruska oli totta kai vahtimassa. Vähän meinasi naurattaa, kun Ruska sitten seisoi siinä hieman kumarrellen, ja vahti ratsastajien suoritusta. Muistipa se muakin oikaista, että tärkeästä asiasta oli kyse eikä siinä auttanut naureskeleminen.

Onneksi mulla on vähän kokemusta ala-asteikäisistä lapsista työn kautta, koska muuten mulla olisi taatusti pettänyt pokka; Seuraava tehtävä oli ravivoltit, mutta Ruskaa huolestutti, että mua pelotti ohuen hevoseni selässä tehdä voltteja niin kovassa vauhdissa, ja antoi luvan tehdä ne käynnissä. Vähän mä hykersin itsekseni, toivottavasti Ruska ei nähnyt. Ei se ainakaan mitään sanonut, ja Chaikin oli joutunut jäähylle; Outi joutuikin sinne sitten seuraavaksi tyhmästä kysymyksestään ilmeisesti. Siinä vaiheessa meinasi mullakin mennä melkein pupu pöksyyn, kun puolet ryhmästä oli jo käynyt jäähyllä. Sashan hermot ei sellaista kyllä kestäisi. Pitääkin harjoitella sitä, laitoin mielessäni ylös.

Pirpana antoi vielä hyviä ohjeita “pikkuisen” hevoseni kanssa ja kertoi, että ratsasti itsekin muita pienemmällä ponilla, joka kuitenkin korvasi nopeudella. Oli siinä huimat vartti mennyt valmennuksessa, kun Ruska sitten kyllästyi, ja oli valmis lähtemään. Mä vilkutin Ruskan perään, mutta sillä taisi olla niin kiire omiin juttuihinsa, ettei se kerennyt huomata saatika moikata enää takaisin. Outi kyseli, oliko jollakulla mielenkiintoa lähteä mukaan maastoon, joten ilmoittauduin Sashan kanssa vapaaehtoiseksi. Vartti oli aivan liian vähän, kun tamma oli saanut seistä tattina sateessa koko eilisen ja pitää vapaapäivää, joka tarkoitti energiapommia tänään. Valmennus kun oli vasta saanut Sashan hereille, ja sen piti päästä tekemään jotain, ennen kuin se tulisi aivan mökkihöperöksi. Maastoon kävi siis tie.

Päiväkirjamerkintä, 18.03 2020, kirjoittanut Fedora (omistaja)
Vedä henkeä nenän kautta neljän sekunnin alan, pidä seitsemän sekuntia, ja hengitä suun kautta ulos kahdeksan sekuntia. Toista. Huu. Olin päättänyt, että tänään oli aika tarttua härkää sarvista ja kiivetä Sashan selkään, ja siitä hyvästä olin hereillä jo ennen herätyskelloani. Nyt sitä sitten seistiinkin jo levottoman hevosen vieressä jakkaralla, valmiina kiipeämään selkään. Olo oli ollut turvallinen vielä puoliunessa, kun olin silmät kiinni sovitellut avainta Fiatin virtalukkoon ja entisen poikaystävän asentamassa mukitelineessä oli odottanut termosmukillinen lämmintä kahvia, mutta nyt polviakin meinasi tutisuttaa. Olin totta kai ollut aiemminkin Sashan selässä, ei tässä sinänsä mitään uutta ollut, mutta tamma oli saanut olla ja tutustua uuteen talliin, joten sillä oli pakkautunutta energiaa ja se todennäköisesti oli kerennyt unohtaa, miten ratsuna toimittiin. Lisäksi Valentina ei ollut ollut pitkiin aikoihin voimalla pakottamassa ja kurittamassa Sashaa ratsuksi, joten se oli varmasti hyvää vauhtia palautumassa tehdasasetuksiinsa, joista sen kanssa oli tarkoitus sitten lähteä työskentelemään oikeaa ratsua kohti.

Asetin jalkani jalustimeen, otin satulasta tukea, ja ponnistin selkään. Satulan nahkapäällys ja muoto tuntuivat tutuilta ja turvallisilta; Toivottivat minut tervetulleeksi kotiin. Hermostukseni selkeästi vaikutti Sashaankin, joten yritin hillitä itseäni. Painoin tamman kullanvärisiä kylkiä hellästi ja se lähti kävelemään eteenpäin Hopiavuoren kentällä. Olin yrittänyt olla aikaisin tallilla välttääkseni ruuhka-aikaa, mutta harmikseni paikalla oli jo väkeä. Ei sillä, etten olisi pitänyt muista tallilaisista – en ollut juurikaan tehnyt tutustumiskierroksia, mutta toisinaan käytävillä vastaantulleet vaikuttivat mukavilta -, ihmismäärä vain hermostutti minua tänään entisestään. Toivottavasti kovin moni ei kiinnittänyt huomiota minuun tai ratsastukseeni.

Sashan askellus oli varsin menevää ensimmäisestä askeleesta lähtien, joskin jäykkyyttä oli aluksi läsnä. Se oli hidas vetreytymään varmasti osittain tauostakin, mutta suureksi osaksi omaa hermoistuneisuuttani, joka tarttui tammaan kuin flunssa. Toistin taas hengitysharjoituksiani ja yritin poistaa häiriötekijät mielestäni. Vähitellen muun tallin kuhina hiljeni ja maailmankuvaan mahtui vain minä ja Sasha. Huomasin rentoutuneeni vasta, kun sama efekti näkyi ratsussani. Sen askellus oli kevyempää ja sulavampaa, se kääntyi pehmeämmin ja sen korvat heiluivat vähemmän; Pää kumminkin pysyi korkealla ilmassa. Ei se mitään, oikeastaan pidin ratsuistani pää taivaissa, ja nyt satulakin tuntui istuvan elävän lihasmassan eikä kiven päällä. Annoin herkkäkylkiselle tammalle hieman pohkeita, ja se hypähti vauhdikkaaseen raviin, jota yritin hieman hillitä, tuloksetta; Sasha ei selkeästi välittänyt temponsa säätelystä. Joko se ravasi niin kovaa kuin pääsi, tai ei ollenkaan. Ajoin tammaa taas pohkeilla eteenpäin, ja annoin sen mennä valitsemaansa tahtia, sovittaen omaa kevennystäni siihen. Tänään ei vielä ruvettaisi hienosäätämään, nyt oli tarkoitus vain opetella pysymään selässä, jos Sashalla olisi siihen muuta sanottavaa.

Peloistani huolimatta Sasha suoriutui ratsastuksesta hyvin. Laukkaa en tänään vielä lähtenyt kokeilemaan, mutta tamma näytti yhä hallitsevan ihan perusjutut – käännökset, ympyrät ja taivutukset – käynnissä sekä ravissa. Muutaman peruutusaskeleenkin olin saanut neuvoteltua aikaan. Edellisestä ratsastuskerrasta oli kerennyt vierähtämään jo hetki, ja se kyllä tuntui, kun laskeuduin Sashan satulasta. Jalat tuntuivat keitetyltä spagetilta, kun talutin Sashan talliin. Tamma kävi hieman kierroksilla päästyään liikkumaan pitkästä aikaa, joten varasin sen poislaittoon reilusti aikaa. Otin siltä varusteet pois, harjasin sen huolellisesti läpi ja syötinpä hevoselle porkkanankin kiitokseksi. Sasha oli enää vain energinen saadessaan riimun päähänsä, ja se lähtikin kuin tykin suusta, kun irroitin riimunnarun. “Oot sä kyllä ihan tatti”, hymisin itsekseni.

Päiväkirjamerkintä, 22.01 2020, kirjoittanut Fedora (omistaja)
Oli ihan hullu, suorastaan käsittämätön ajatus, että mulla oli nyt ihan oma hevonen. Ei tietenkään virallisesti, mutta noin käytännössä. Valentina oli lähtenyt perlinon akhal teke-orin kanssa Helsinkiin elämään jonkun hienon yksityistallin parrasvaloissa, ja Hopiavuoreen oli jäänyt mun pikkuserkkuni aiempi otus, terskinhevostamma Statuetka. Se oli nirppanokkainen, ärsyttävä ja kuriton hevonen, mutta luoja, että mä rakastin sitä.

Yrjönvihreä Fiatin romu yski ja köhi, kun mä herättelin sitä henkiin yhdeksältä aamulla. Sillä meni hetki lämmetä tarpeeksi, ennen kuin pääsin ajelemaan kohti Hopiavuorta Bob Dylania soittavan radion säestämänä. Taivas näytti melko synkältä ja arvelin saattavani ehkä jopa kastua päivän aikana, mutta tänään sekään ei haitannut. Hopiavuori oli hieman tuttu ja Sasha sitäkin tutumpi, olinhan käynyt useamman kerran hoitamassa Sashaa kun Valentina ei ehtinyt, mutta tästä alkaisi ihan uusi luku tamman kanssa! Aikoisin kouluttaa siitä järkevän, peräti käsiteltävän hevosen nyt, kun Valentina ei ollut pilaamassa sitä, ja siitä tulisi epätäydellisen täydellinen ratsu. Huimapäisyytensä Sasha saisi kyllä pitää enemmän kuin mielellään, ei tässä vielä tarvittu mitään mummomopoa.

Rintakehä tuntui täydeltä ja lämpimältä, kun vihdoin seisoin kullanhohtoisen tamman karsinan edessä. Hymy ulottui korvasta korvaan, ja olin aamulla lähtenyt niin kiireellä kotoa, etten ollut edes meikannut. Päällekin oli tullut vedettyä muutaman päivän vanhat vaatteet, musta bändipaita ja laivastonsiniset farkut. Hiuksetkin olivat sotkuisessa nutturassa – siis oikeasti sotkuisessa, hiussuortuvia sojotti sinne ja tänne! -, mutta tänään ei nyt ollut aikaa sellaiselle.
“Sasha”, mä hymyilin. Raudikko luimisti ja hörisi vaativasti. Kaverit olivat jo lähteneet ulos ja nyt Sasha joutui kyhjöttämään yksinään puolityhjässä tallissa. Ruokakin oli taatusti ollut korkeintaan siedettävää. Sasha ei selkeästi ollut yhtään niin innoissaan, kuin mä olin, mutta tästä alkaisi kaunis matka, siitä olin varma.

Sashan korvat osoittivat taaksepäin vielä siinäkin vaiheessa, kun laitoin sille riimun päähän ja kiinnitin sen karsinansa ulkopuolelle. Karsina saisi pysyä omana tilana ja lepopaikkana, mikä oli varmasti tarpeen tamman kanssa nyt, kun sen arki yhtäkkiä mullistuisi. Varustehuoneessa odottanut vaaleanpunainen harjapakki samanvärisen harjasetin kanssa seisoi nyt Sashan vieressä lattialla, ja noukin sieltä herttaisen värisen kumisuan. En aikonut ratsastaa Sashaa tänään, vaikka kovasti olisikin tehnyt mieli. En ollut ollut selässä kuin muutaman kerran, joten päätin jättää seuraavan kerran päivälle, jolloin en olisi ollut jo valmiiksi pää pilvissä. Ai että, Valentina oli kyllä sekaisin päästäessään tällaisen kultakimpaleen käsistään.

Tamma rentoutui vähä vähältä, kun harjasin ja hieroin sitä kumisualla suurin, pyörivin liikkein. Sashaa harjattaessa tarvittiin kyllä käsivoimia ihan jo vaan hipsuttelun välttämiseksi; Se vihasi hipsuttelua ja kutittelua niin saamaristi. Suuret korvatkin kääntyivät hiljalleen eteenpäin, ja hevonen vaikutti kaikesta huolimatta melkeinpä nautiskelevan käsittelystä. Vaikka se sellainen nirppis olikin. Haaveilu loppui lyhyeen, kun jouduin puremaan huultani ollakseni kiroamatta ääneen; En missään nimessä halunnut häiritä vihdoin rentoutuvaa Sashaa, mutta se oli juuri litistänyt vasemman jalan varpaani. Se oli suhteellisen pieni hevonen, mutta kyllä se painoi ihan kiitettävästi siitä huolimatta. Huulta purren vedin liiskatut varpaani Sashan jalan alta ja hampaiden läpi ilmaa imien jatkoin tamman harjaamista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Varpaiden murskaamisesta puhuttaisiin kyllä, mutta ei tänään.

KUVAT © VIE KURSORI KUVAN PÄÄLLE     TAUSTAKUVA © PIXABAY, VÄLIVIIVA © M LAYOUTS     TATTI ON VIRTUAALIHEVONEN