• index
• horses
• breeding

luciferian Rosary stc

Virallinen nimi	Luciferian Rosary STC, “Lucifer” KEV-I
Rotu, sukupuoli	Amerikanpuoliverinen, ori
Säkäkorkeus, väri	166 cm, mustanvoikko Ee aa nCR
Syntynyt, ikä	13.04 2018 16-vuotias
Kasvattaja	Nikki Ferrari, Stratocaster VRL-14085
Omistaja	Kate Crowley, Elkridge Manor VRL-14085
Koulutustaso	CIC5, kenttäpainoitteinen
Rekisteritunnus	VH18-155-0026

Luonteeltaan Luciferian Rosary on nimestään huolimatta hyvätapainen ja yhteistyökykyinen hevonen, jonka rohkeus ja täysiveri-isältä peritty kestävyys tekevät siitä esimerkillisen kenttähevosen. Karsinaan mennessä Lucifer tervehtii yleensä turpa edellä, mutta erityisesti vuoden pimeimpinä aikoina siihen saattaa iskeä pieni känkkäränkkä, ja silloin karsinaan eksyjä kohtaa yleensä tummanruskean takamuksen, joka ei tahdo kääntyä kuin pakottamalla.

Hoidettaessa ori on maltillinen ja rauhallinen, joskaan sen kärsivällisyys ei ikuisuuksiin asti kestäkään. Sen kanssa voi puuhailla valvonnan alla myös nuorimmat ja kokemattomimmat, sillä Lucifer on yllättävän ihmisrakas eikä säpsähdä nopeita tai varomattomia liikkeitä. Ori ei myöskään hienostele turhia; Päähän, mahan alle ja jalkoihin saa koskea, kengittäjä saa tehdä työnsä rauhassa ja piikkejä lukuunottamatta eläinlääkärikin saa puuhata ilman häiriöitä. Neuloistakaan Lucifer ei pahastu aivan äärettömästi, se vain irvistelee vähän ja saattaa koettaa eläinlääkäriä, jos tämä sittenkin vain pelottelisi injektioilla. Taluttaessa ori kulkee vierellä tai hieman edellä, riippuen taluttajan kävelytahdista; Lucifer itse nimittäin on aina menossa, eikä sen luonto hyväksy hidastelua. Tämän vuoksi nuorimmat ja pienimmät eivät sovellu orin taluttamiseen, sillä se tarvitsee jonkun, joka ei vain lennä sen riimunnarun päässä, jos orilla on kiire. Luciferin kiireisimpinä päivinä on paras kiepauttaa riimunnaru turvan ympärille. Känkkäränkän iskiessä kannattaa pitää mahdollisimman läheltä riimunnarun lukkoa tai sitten ihan riimusta kiinni, sillä sopivalla etäisyydellä olevat sormet voivat muuten päätyä parempiin suihin. Tarhasta Lucifer tulee tavallisesti ihan mielellään, vihellyksestä se ravaa portille ja vastineeksi herkkupalasta se antaa kiinni, mutta se pahuksen känkkäränkkä voi tässäkin pistää kapuloita rattaisiin tullessaan kylään, ja silloin oria saa maanitella ja lahjoa edes portille, ja sitten lahjoa vielä lisää, että se antaa kiinni. Kun Luciferin on saanut kiinni, saa lahjomista jatkaa vieläkin, jotta se suostuisi kävelemään ulos tarhasta, eikä ryhdy vastarannankiiskiksi ja hautaa kavioitaan maahan. Kaksijalkaisten onneksi oria on helppo lahjoa - sillä kun on aina nälkä.

Ratsastettaessa Lucifer yllättää helppoudellaan ja kärsivällisyydellään. Yleisesti se on kuuliainen ja helposti säädettävissä lajin ja ratsastajan mukaan. Se kulkee mielellään vauhdilla, mutta orin tempoa on helppo muuttaa mieleisekseen. Toivottaessa Luciferista löytyy kyllä sellainen turbo, että naiset ja lapset pois alta! Sileällä ori työskentelee parhaiten; Se on varmajalkainen ratsu ja soveltuu niin koulukentille, kuin hiljaiseen sunnuntaikävelyynkin. Suustaan Lucifer on melko herkkä, mutta kyljistään ei niinkään, joten orin ratsastaminen on hyvää pohjetreeniä. Esteratsastuksessa ori suoriutuu loistavasti, vaikka se ei parhaimmillaan olekaan, ja sille on rakentunut hyvä hyppytyyli vuosien mittaan. Lucifer tarvitsee kuitenkin ratsastajaa, sillä se ei suostu lähestymään estettä ihan missä tahansa kulmassa ja tahdissa, joten kieltäytyminen on todennäköinen, jos ratsastaja ei ole hereillä. Matalilla esteillä sen mielenkiinto toisinaan hiipuu, joten sitä saa usuttaa niska limassa, jos sen haluaa hyppäävän edes jotenkuten tyylikkäästi poniradalla. Tavallisesti Lucifer on siis kuitenkin helppo ja kiva ratsu, mutta känkkäränkkäpäivinä sen selkään ei halua kyllä kukaan; Tällöin orin kaasupoljin lukittuu pohjaan eikä sitä kiinnostaisi kauheasti kuunnella. Kyllä sen saa tapeltua kulkemaan edes puoliksi oikeinpäin, mutta siinä ei kumpikaan tee mielellään töitä. Känkkäränkkää suositellaankin mielummin vain juoksuttaa ratsastamisen sijaan, ellei joku nyt ehdottomasti tahdo sen kanssa painia.

Sukuselvitys

ii. Abysswalker oli jykevä ja ylväs sysimusta täysiveriori, joka olemuksellaan herätti kunnioitusta. Lähemmäs 170-senttisestä orista povattiin uutta isojen luokkien konkaria, ja Abysswalker todistikin omaavansa lähes loputtomasti potentiaalia niin rataeste- kuin kenttäkilpailuissakin. Sillä oli lähes täydellinen hyppytekniikka, sekä hyvät kilpahevosen hermot. Uransa huipulla Abysswalkerista tuli kasvattajien keskuudessa kuumaa kamaa. Kuitenkin kaikkien järkytykseksi ori loukkaantui vakavasti kansainvälisen kenttäkilpailun maasto-osuudella, ja se jouduttiin lopettamaan siihen paikkaan. Ori kerkesi kuitenkin saamaan elämänsä aikana 15 jälkeläistä, joille kaikille se periytti hyviä hermoja ja loistavaa hyppykykyä, ja muutamasta onkin kuoriutunut kilpakenttien huippusuorittajia.

iii. Man of Memories oli 166-senttimetrinen mustanruunikko täysiveriori. Ori polveutui menestyksekkäästä kenttähevossuvusta, ja oli tarkoin harkittu jälkeläinen. Orista tuli tilan pojan uusi kilpatykki, ja yhdessä he tukivat toinen toistaan ja kasvoivat yhdessä. Haasteita oli matkan varrella monia, mutta aina niistä selvittiin. Ensimmäiset kisavuodet olivat vaikeita ja ratsukko oli vähällä luovuttaa erinäisten saikkujen vuoksi, mutta härkäpäisellä asenteella he jatkoivat hartiavoimin eteenpäin. Lopulta kilpakaksikko pääsi osallistumaan kansainvälisiin kilpailuihin mittelöimään huippujen kanssa. Voittoa ei napsahtanut, mutta ori sai aikaan kansainvälistä ihailua sen yrittäliäästä luonteesta johtuen. Kilpauransa jälkeen ori siirtyi siitosoriksi ja sai 8 jälkeläistä.

iie. Machinae oli ruunikko 161cm korkea englannintäysiveritamma. Pieneen siittolaan syntynyt tamma oli varsana varsinainen maanvaiva, mutta kasvettuaan siitä tuli oikein kelvollinen yksilö. Machinae niitti näyttelymenestystä hyvästä rakenteestaan johtuen, ja toimi mukavana hunter-ratsuna metsästysreissuilla. Metsästyskauden ulkopuolella tamman kanssa kisattiin satunnaisesti kenttäkilpailuissa, menestyen kohtalaisesti. Machinae ei oikein viihtynyt kilpailutilanteissa, joten se siirtyi varsin varhain siitostammaksi. Machinae sai elämänsä aikana 10 jälkeläistä, joista 3 oli oreja ja 7 tammoja.

ie. Seven Deadly Sins on 164cm korkea täysiveritamma. Väriltään se on kauniin musta neljällä sukalla sekä piirrolla. Tamma tunnetaan viehkeän ulkonäkönsä lisäksi myös lempeästä luonteestaan sekä nöyrästä työmoraalistaan. Se on kasvattajansa mukaan ollut miellyttävä käsitellä jo varsasta asti. Siinä missä muut hevoset saavat hepulin ja pinkovat pakoon, tämä tamma ei ollut milläänsäkään. Tamma teki melko lyhyen kilpauran esteillä ja koulussa tasolla Vaativa A ja 110cm, jonka jälkeen se siirtyi laadukkaaksi perheen harrasteratsuksi pienelle yksityistallille. Tamma on saanut vain yhden jälkeläisen, jonka varsominen aiheutti vakavia komplikaatioita, minkä takia lisää varsoja ei ole enää tarkoitus hankkia.

iei. Seventy Nine oli musta 168cm korkea täysiverinen. Hiukan vaatimattoman oloinen ori ei häikäissyt taidoillaan, mutta oli tasainen suorittaja missä tahansa mihin se ikinä ryhtyikään. Esteet ylittyivät 130cm verran, ja koulukin sujui Vaativa B-tasolle asti, mikä on aika hyvin orilta, jolla on laukkahevosten suku. Seventy Nine omasi myös nöyrän luonteen, joka teki siitä erityisen miellyttävän ratsun. Myöhemmällä iällä orilla harjoiteltiin myös lännenratsastusta mielenvirkistykseksi, jossa se oli myöskin melko hyvä vaikka pelkät perusteet osasikin. Se sai elämänsä aikana viisi jälkeläistä.

iee. Wielder of Magic, eli Maddy oli ruunikko läsipäinen 160cm korkea täysiveritamma. Tammasta povattiin ensin kovan luokan laukkahevosta, mutta homma floppasi jo alkuunsa tamman rikkoessa jalkansa. Omistajilla ei ollut aikaa kuntouttaa hevosta, joten tamma aiottiin laittaa teuraaksi kaikessa hiljaisuudessaan. Tallilla työskennellyt hoitajatyttö kuitenkin ihastui Maddyyn ja tarjoutui ostamaan sen itselleen. Tähän suostuttiin ja niin tamma siirtyi uudelle omistajalleen. Tämän kanssa Maddy kuntoutui pikkuhiljaa ja lopulta jalan parantuessa tamman kanssa aloitettiin treenaaminen kenttämaailman saloihin. Vuosien karttuessa Maddy suoritti parhaimmillaan CIC2-tasolla menestyksekkäästi. Lopulta vanha vaiva kuitenkin uusiutui, ja tamma jouduttiin lopettamaan. Maddyn jälkeen jäi vain yksi jälkeläinen.

ei. Berlinian Nightfall on aikansa suosituimpia jalostusoreja rodussaan, ja se löytyy monen tulevan koulukenttien tähden suvusta. Nikiksi kutsuttu 155-senttinen mustanruunikko syntyi Yhdysvaltojen New Jerseyssä Sharke Dressagessa, mutta siinä on paljon eurooppalaista verta, sillä orissa virtaa suomalaista, saksalaista ja portugalilaista verta. Niki on varsasta asti ollut melko vankkatekoinen hevonen, joskin se on tarpeeksi siro ja sulavaliikkeinen pärjätäkseen Grand Prix-luokissa kansainvälisillä kentillä. Ori kilpailee yhä, vaikka tietystikin vähemmän aktiivisesti kuin nuorempana, ja sillä on yhteensä kolmetoista jälkeläistä, joista suurin osa on perinyt Nikin ahkeran työmoraalin, rohkean luonteen ja kiiltäväntumman värityksen.

eii. Eternal Nocturne oli 160-senttinen, oriiksi hyvin siro musta kouluratsu. Nocturne oli sukunsa ensimmäinen amerikkalainen, kun se syntyi Sharke Dressageen suomalaisesta Grand Prix-voittajasta Eternal Waltzista ja tuontihevostamma Phoenixistä. Siitä kasvoi hyvin lahjakas ja osaava kilpahevonen, ja se voitti lukuisia kansainvälisiä kilpailuja Grand Prix-tasolla. Luonteeltaan se oli rauhallinen ja ihmisrakas ori, ja se jäikin kotitallilleen asumaan vielä kauan eläköitymisensä jälkeen. Nocturne sai kolme jälkeläistä, joille kaikille ori periytti kauniit ja ilmavat askellajinsa. Ori menehtyi 25-vuotiaana luonnollisiin syihin, ja sen uurna asetettiin kunniapaikalle Sharke Dressagen toimistossa ensimmäisen polven amerikkalaisten Sharke-hevosten muistoksi.

eie. Portuguese Butterfly oli pitkään harkittu yhdistelmä kauniista brandenburg-tammasta Engelhaftista ja lusitanianhevosoriista Lucianosta. Portuguese Butterflysta muodostuikin hyvin nopeasti omistajansa silmäterä - myöhemmin siitä tuli koko maailman silmäterä, kun se kilpaili kansainvälisillä kouluradoilla voitostaan toiseen. Butterflyn yhteistyöhaluinen ja nopeasti oppiva luonne avittivat sen kiitonousua uransa huipulle huomattavasti, mutta tamman jalostusura otti hieman enemmän tappiota tamman pimeämästä puolesta; Hispanolinjoista tulleesta temperamenttisuudesta, joka tuli esille pääasiassa kotioloissa. Butterfly periytti tätä epätoivottua ominaisuuttaan melko vahvasti varsoilleenkin, joten vain muutamasta sen ohittaneesta varsasta kasvoi emänsä veroisia kilpakuninkaita ja -kuningattaria. Kouluratsastuksen lisäksi Butterfly kilpaili seuratasolla esteratsastuksessa, jossa se niitti hieman mainetta, joskaan ei mitään koulu-uransa veroista. Butterfly lopetettiin kipuilevan, pitkälle edenneen nivelrikon vuoksi 17-vuotiaana.

ee. Song of the Heavens oli kaunisrakenteinen, siro amerikanpuoliveritamma, joka menehtyi aggressiiviseen syöpään vain kuukausia ainoan varsansa syntymän jälkeen. 151-senttinen voikko syntyi Irlannissa O’Malleyn tilalle ja se polveutuu irlantilaisista of the Heavens-hevosista, joiden kantaisä, irish sport horse -ori Thunder of the Heavens, oli aikansa menestyneimpiä kenttähevosia. Song myytiin kaksivuotiaana Irlannista Yhdysvaltoihin Kathleen Meyersille, joka kasvatti tamman omanaan. Se ehti startata erinomaisin tuloksin pääasiassa kouluratsastuksessa, mutta myös kenttäratsastuksessa, ennen kuin tamma astutettiin Berlinian Nightfallilla. Grace of the Heavens-varsan oli tarkoitus jäädä kotiin, mutta Songin syöpädiagnoosin pakottamana varsa myytiin eteenpäin. Songin syöpää hoidettiin lähes vuoden ajan, ennen kuin Meyers teki päätöksen päästää voikon tuskistaan vain kahdeksanvuotiaana. Song haudattiin Brighton Stablesin takapihalle ja sitä jäi kaipaamaan koko talli.

eei. Guardian of the Heavens oli mitä komein kenttähevonen. Siobhan O’Malleyn kasvattama ish-pohjainen, 155-senttinen ruunivoikko oli trakehnerisästään huolimatta vankkarakenteinen ja lihaksikas tukkajumala. Se oli syntyessään yksi O’Malleyn tilan suurimpia syntyneitä varsoja ja jatkoi kasvuaan nopeassa tahdissa. Siitä kasvoi loistava kenttähevonen ja hunterratsu, ja orin kuoleman jälkeen sen pakasteita myytiinkin hurjaan hintaan huutokaupassa iso-britannialaiselle hunterseuralle. Guardian kuoli, kuten se eli; Antaessaan kaikkensa vaativalla maastoesteradalla. Ori loukkaantui vakavasti hypätessään huonosti täytettyä alamäkeä, ja se jouduttiin lopettamaan paikan päällä. Kilpailut järjestänyt seura haastettiin oikeuteen, mutta mikään korvaussumma tai rangaistus ei tuonut kenttäratsastuksen kolminkertaista maailmanmestaria takaisin. Guardianin perinnöksi jäi sen mittavan maineen lisäksi huimat 61 jälkeläistä, joista noin 75% oli puoliverisiä ja loput ratsuponeja, kaikki kovan luokan kenttäratsuja. Ori haudattiin O’Malleyn takapihalle ja sen muistoksi järjestetään vuosittainen Event Cup of the Heavens -kenttäratsastuskilpailu orin kotikaupungissa.

eee. Dreamcatcher oli upea mustapohjainen tuplavoikko amerikanpuoliveritamma birdcatcher-täplillä, sirolla rakenteella ja kauniilla - joskin epäihanteellisella - joutsenkaulalla, jonka se peri akhal teke -emältään Anichkalta. Dreamcatcher syntyi amerikkalaisvenäläisen Grigoriy Wieldin omistamalla ratsutallilla vain vuosi aiemmin Venäjältä tuodusta Anichkasta ja paint-sukuisesta amerikanpuoliveriori Skah Tahatanista. Matkaratsastuspainoitteisesta tammasta ja westernpainoitteisesta oriista syntyneestä varsasta ei odotettu tulevan muuta, kuin kaunis pihakoriste, mutta vastoin odotuksia Dreamcatcher peri kestävyyttä emältään, nopeutta ja ketteryyttä isältään, ja teki upean uran kenttähevosena. Dreamcatcher sieppasi unien sijaan voittopokaalit kaikilta vastustajiltaan ja nousi kenttäratsastuksen tähtinimien joukkoon, joskin vain Yhdysvalloissa. Eurooppaa tamma ei koskaan päässyt valloittamaan, sillä sen menestyksekkään uran katkaisi vahinkovarsa, jota seurasi siitosuraa kolmen lisävarsan verran. Viimeinen varsa koitui Dreamcatcherin kohtaloksi; Varsa selvisi hyvin niukasti synnytyksestä, joka vei Dreamcatcherin hengen. Dreamcatcher tuhkattiin ja sen uurna lennätettiin Iso-Britanniaan, missä sen tuhkat ripoteltiin jokeen.

Isän sukuselvitys © naakka

Päiväkirja

04/18 Päiväkirjamerkintä: Perjantai 13:n lapsi
Tuttavani Maura sanoi kasvattinsa Heidseck Pol Rogerin syntyessä, että aina niiden pitää syntyä juuri silloin, kun on ottamassa kylvyn. Kyllä vain, allekirjoitan Mauran väittämän permanenttitussilla. Lämmin vaahtokylpy aivan omassa rauhassa, kynttilöitä, musiikkia ja reipas lasillinen makeaa punaviiniä, kun Devon sitten ilmoittaa silmäteräni Grace of the Heavensin synnytyksen juuri alkaneen. Punaviinit lorahtivat kylpyyni, kynttilät jäivät ilman valvontaa ja haaveet rentoutumisesta pitkän, huono-onnisen päivän jälkeen karisivat. Sukelsin tummaan huppariin ja olohousuihini, ennen kuin kiirehdin tallirakennukselle, kuin se olisi ollut tulessa.

Grace oli varsonut jo kerran hyvän ystäväni lusitano-oriista, mutta minulla oli huono aavistus tästä varsomisesta. Ei sen takia, että tamma olisi vaikuttanut olevan millään tavalla hädissään tai varsalla olisi vaikuttanut olevat ongelmia, mutta koska isäori oli pahamaineiselta nimeltään Ungodly Abyss - vaikka Abyss olikin mitä herttaisin ori! - ja nyt varsa aikoi selkeästi syntyä perjantai 13:ntena. Koko päivä oli muutenkin mennyt penkin alle; Nuori Atlas-varsa oli päässyt aitojen läpi karkureissulle, pelletit olivat loppuneet kesken ja Christinan satulavyö oli katkennut. Nyt sitten pitäisi varsakin tuoda maailmaan?! Grace ei kuitenkaan panikoinut, se tiesi kyllä synnyttävänsä varsansa turvallisesti maailmaan. Minä sen sijaan kykenin rentoutumaan vasta, kun tammani nousi jaloilleen ja paljasti meille katsojille heiveröisen ja hontelon varsan. Se oli hontelompi, kuin olin toivonut, mutta kun isä oli täysiverinen ja Gracekin kantoi kauempana suvussaan olevan akhal teken ominaisuuksia, ei varsan luuviuluus tullut yhtään yllätyksenä.

Olin jo aikoja sitten ruvennut pyörittelemään mielessäni nimiä Gracen varsalle ja yksi toistuva teema oli ollut Rosary, rukousnauha. Epäonnenpäivän varsa saikin nimekseen Luciferian Rosary, vaikka pohdinkin, olisiko varsa pitänyt nimetä karkoittamaan demoneita. Siitä olisi aivan taatusti ongelmia myöhemmin, kun sen olemassaoloon liittyi jo valmiiksi niin paljon huonoja enteitä. Devon kuitenkin pudisti päätään ja huolettomasti ilmoitti, että pistäisi kyllä minkä tahansa demonin kuriin. “Se on sitten sinun vastuullasi, jos se riivataan”, ilmoitin puolitosissani tallityöntekijälleni. Hätistelin miestä iltatallin pariin ja palasin laskemaan itselleni uuden kylvyn, kun Lucifer löysi tiensä emänsä nisille ja eläinlääkärikin oli huomenna tulossa heti aamusta katsomaan emää ja varsaa.

06/18 Päiväkirjamerkintä: Paholaisen luku
Lucifer oli täyttänyt jo tovi sitten kolme vuotta, joten tänään oli suuri päivä, kun orin virallinen säkäkorkeus mitattaisiin yhdessä eläinlääkärin kanssa, ja samalla hevonen punnittaisiin. Orin tummat silmät kiiluivat hämärän karsinan perältä, kun saavuin aamuvarhain omat silmät vielä puoliummessa ruokkimaan hevosia. “Turha mulkoilla sieltä. Ruokaa ja sitten ulos”, ilmoitin hevoselle ja suuntasin sekoittamaan ruuat. Hieman ennen yhtätoista luottoeläinlääkärini Alice karautti pihaan maasturissaan ja pian jo asteli reippaasti tallirakennusta kohden. Heilautin kättäni ovelta tervehdykseksi naiselle ja hänen ollessa tarpeeksi lähellä, kerroin hakevani Luciferin laitumelta. Sen kummempia selittelemättä suuntasin laitumia kohden.

Alice aloitti antamalla muutamat rokotukset ja sen jälkeen punnitsemalla orin. Se oli kuulemma vielä ihanteellisen painon rajoilla, mutta ilmeisesti helpommin lihovaa sorttia, sillä eläinlääkärini ohjeisti minua syöttämään hevoselle hieman vähemmän tai liikuttamaan sitä enemmän. Lucifer liikkui nykyisellään suhteellisen paljon, mutta sai ruokaa kuin treenaava kilpahevonen, joten sen ruoka-annosta saisi vähentää. Seuraavaksi oli aika mitata orin säkäkorkeus. Alicen huulille kaartui leikkisä virnistys, jota nainen selkeästi yritti peitellä aloittaessaan pahaenteisesti: “Mä tunnen sun historian Luciferin kanssa, mutta...” “Mutta mitä?” tivasin vähän huolestuneena. “Nikki, tää sun hevosesi on 166,6 senttimetriä korkea.”

11/20 Päiväkirjamerkintä: Kenttäkilpailut
Winterbourne Courtin lopettaessa olimme sopineet Sonjan kanssa, että Lucifer jää minulle vielä opettelemaan ratsun tavoille. Lucifer oli Stratocasterin amerikkalaiskasvatuksen kulmakiviä, minkä vuoksi se oli muuttanut vauvana Stratocasterista Winterbourneen, joten yhteistä taivalta oli takana jo jonkin verran, mikä teki orin myymisestä niin vaikeaa. Se alkoi kuitenkin olemaan melko valmis paketti, joten olin saapunut sen kanssa kenttäkilpailuihin, joihin Sonjakin oli osallistunut omilla hevosillaan; Päivän päätteeksi Lucifer lähtisi Sonjan mukaan uuteen kotiinsa, ja minä palaisin Kaliforniaan ainokaisen hevoseni luokse.

Sonja oli ennen lähtöjään hieman hermostunut, kenties siksi, että olin harvinaisesti paikalla. Ruunivoikko Charlie kopisteli naisen vierellä närkästyneenä, selkeästi ottaen itseensä Sonjan mielentilasta, joten kurotin rapsuttamaan orin nenäpiitä hellästi. "Ota ihan iisisti. Sulla on maailman parhaat hevoset alla", huomautin Sonjalle, joka oli tuonut kekkereihin ainoastaan Winterbournen kasvatteja. "Hyvin se menee." Sonja hymähti vähän ja muistutti, etteivät amerikkalaiseni olleet mitään automaatteja. Siinä nainen oli kyllä hyvin oikeassa, de Winterit tarvitsivat ehdottomasti osaavan ratsastajan selkäänsä. Ei ne mitään sunnuntairatsuja olleet.

"Palkintojakkaralla nähdään", lupasin Sonjalle. Kuuluttaja ilmoitti mekaanisen rätinän säestämänä seuraavasta ratsukosta ja yritti vielä saada kuuluville jonkinlaista mahtipontista esittelyäkin. "Rautanainen" tuntui yleistyneen kutsumanimenä viimeisen viiden vuoden aikana; Ei se varsinaisesti haitannut, mutta turhan kiihkeä nimityshän se oli. Luciferia ei kiinnostanut pätkän vertaa millainen rautanainen sen selässä oli; Se tarvitsi selkäänsä ratsastajan, jolla oli parempaa tekemistä, kuin mahtailu. Lisäksi vuosi alkoi tulla päätökseensä, mikä tarkoitti pimeyttä, mikä puolestaan tarkoitti sitä, että Luciferia alkaisi kiukuttamaan. Se oli aamulla yrittänyt jo kääntää minulle takamustaan ja luimia, mutta sehän ei tietenkään käynyt laatuunsa, ei etenkään, kun oltiin vieraassa tallissa. Ori oli saanut kiikuttaa luunsa käytävälle, jossa olin harjannut ja satuloinut sen. Olin ollut kuulevinani supinaa selkäni takaa, mutta en ollut edes vaivautunut vilkaisemaan. Supinaa tuntui kuuluvan jokaisessa tallissa, johon matkustin.

Mustanvoikko lähti matkaan hyvällä energialla. Sen takapää tuntui turhan kevyeltä, mutta ylös asti se ei aikonut tänään nousta. Rata oli suhteellisen helppo ainakin minulle, mutta Luciferia sai selkeästi hieman auttaa. Kulmaestettä lähestyessä Lucifer alkoi hieman epäröimään ja sen askeleet lyhenivät, mutta päätti luottaa minun arvostelukykyyn, ja ylittikin esteen kolisematta. Eihän se mikään siistein hyppy ollut, mutta se oli ohitse ja murehtimisen sijaan oli pakko keskittyä seuraavaan. Radalla - kuten elämässä - ei auttanut jäädä katselemaan taakseen.

Totta kai me päädyimme palkintojakkaralle, kuten olin luvannut Sonjalle. Lucifer oli vähän keltanokka liikenteessä, joten se oli muutaman mutkan kautta päätynyt "vähäiselle" kakkossijalle, Sonja ja Icarus ensimmäisinä. Ei sitä kuitenkaan voinut kuin paiskata kättä, onnitella ja hyväksyä, että oli tehnyt parhaansa. Lucifer pääsi eroon varusteistaan ja sai tarhata uusien tallikavereittensa kanssa ennen lähtöä, mutta lopulta tuli aika pakata se Lovellien traileriin. Rapsuttelin kaikkia kasvattejani, ja viimeisenä lastasin Luciferin traileriin. "Mulla oli kivaa", mumisin hevoselle lempeästi. "Tehdään tää joskus uudestaan, jooko?"

05/21 Maastoestevalmennus: Päivä Cloudfieldissä
Luciferin hörinä täytti tallin jo kauan, ennen kuin pääsin sen karsinalle. Ori työnsi tumman päänsä ulos käytävälle ja sen korvat tähystivät kuin satelliitit. Ulkona oli harvinainen englantilainen auringonpaiste, ja Lucifer tiesi sen. Sonja oli koko pimeän talven lähettänyt Luciferilta mökökuulumisia, kun sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään. Se halusi töihin, ja minä oli tullut toteuttamaan sen toiveet.

Mustanvoikko kiilteli auringossa, kun harjasin sitä tallin ulkopuolella. Sen ylähuuli hamusi ilmaa, kun harjaaminen irroitti siltä talvikerrastoa. Nicolaas nyökkäsi vähän epäröiden matkalla talliin, kun katseemme kohtasivat, ja vasta minun tervehtiessä ensin. Sonja oli kertonut, että Nicolaas oli ollut malli ennen, mutta olin vuosieni aikana huomannut, että jopa muut "julkkikset" epäröivät minun seurassani. Tiedän kehittäneeni aikamoisen maineen 1980-luvulla, mutta jaksoin toisinaan hämmästyä siitä, kuinka kauan ihmisillä meni tottua olemaan seurassani. Luciferia sen sijaan ei kiinnostanut pätkääkään miten kuuluisa minä olin, se halusi vain herkkuja ja huomiota. Höpisin hevoselle hiljaa, ja jatkoin sen harjaamista, kuin hyvä palvelija.

Tuttu penkki sai Luciferin silmät kiilumaan. Ori oli selkeästi ollut hetken ilman tekemistä. Sonja oli aikanaan saanut mukaansa minun satulani Luciferille, ja sen nahka natisi tuttavallisesti, kun nostin sen orin selkään. Lucifer olisi voinut olla elämäni hevonen, jos en olisi rakastanut sitä niin paljon, että halusin sen kotiin, jossa se pääsisi levittämään siipensä ja lentämään. Sille ei olisi sopinut hiljainen elämä Kaliforniassa, jossa tarhakaverit vaihtuvat. Toisinaan kaipasin sitä silti kovasti.

Lucifer oli oppinut uusia juttuja Sonjan hoivissa, ja siitä oli tullut tasaisempi ratsu, kuin mitä se oli ollut viimeksi sen nähdessäni. Tunsin kuitenkin allani olevan hevosen ja tiesin, mitä nappeja painella. Luciferilla oli vauhtia kavioissa jo alkuverryttelyissä, mutta se löysi uuden vaihteen, kun se pääsi maastoesteille. Sonjalla oli melkoisen hyvät maastoestepuitteet - ei ihan niin hyvät, kuin Winterbournessa oli ollut, mutta hyvät -, joilla kelpasi hieman rallitella. Ori oli niin innokkaasti hyppäämässä, että sitä sai muistutella tekniikasta.

Kyllä se taito tuli lopulta esiin, kun sitä osasi kaivaa. Treenin loppua kohden Lucifer hyppäsi jo varsin tyylikkäästi ja ylitti maastoesteet ilmavaralla. Sillä oli voimakas, pyörivä laukka, mutta piti jalat hyvin allaan, jotta se mahtui esteiden väliin. Palkinnoksi tästä ratsastin orin esteiden jälkeen vielä viilettämään pelloilla. Lucifer oikoi pitkiä täysiverisen jalkojaan. Sen tumma harja piiskasi kasvojani kun nojauduin orin kaulan ylle, ja pelto näkyi viivoina hevosen alla. Ungodly Abyss oli ratsusukuinen, mutta Luciferilla olisi ollut eväät laukkauraan, jos se olisi ollut täysverimäisempi rakenteeltaan.

Keuhkot tyhjinä ja posket helottaen palasin Luciferilla Cloudfieldin pihaan. Se oli kyllä aivan mainio hevonen ja toivoin, että Sonjakin tiesi, millaisen timantin oli minulta ostanut. Taputin Luciferin kaulaa ja syötin sille vielä puolikkaan porkkanankin. Ei siitä tuollaisella hikitreenillä saisi lihavaa, vaikka sille kuinka syöttäisi herkkuja. "Hieno poika, Lucy", hymyilin orille. "Niin hieno poika."

ELKRIDGE MANOR ON VIRTUAALITALLI — BILLION DOLLAR BABY ON VIRTUAALIHEVONEN