Ghost White, “Gåva”
VH24-044-0209
HOLST-tamma, 170 cm, ruunikonkimo
s. 03.08 2024 täyttänyt 6 vuotta
Kasvattaja Björn Fallåker
Omistaja Valhalla Dressage
00/00 Jälkeläinen
Hyvää vauhtia vitivalkoiseksi kimoutuvan Gåvan virallinen nimi sekä sukunsa kosiskelevat kaikkea hieman synkempää, minkä joku niputtaisi synkkään fantasiaan, toinen goottiestetiikkaan. Huvittavana kontrastina tälle mielikuvasynkkyydelle tamma on luonteeltaan aurinkoisen positiivinen ekstrovertti, jonka patterit eivät tunnu hupenevan koskaan. Gåva jaksaa hymyillä, vaikka tarhakaveri ärhentelisi, hoitaja nykisi hännästä tämänkertaisia risuja ja männynkäpyjä tai kesken kouluradan jalkoihin lennähtäisi stewardin päästä tuulen matkaan lähtenyt hattu. Miksipä tuota kiukuttelemaan, kun kaikki on kuitenkin niin hyvin!
Ja kun sanon Gåvan jaksavan hymyillä, tarkoitan sitä. Sinäkin syksynä, kun tammaparka sai muun tallin mukana todella sitkeän, ärhäkän flunssan, jota hoidettiin
kaikella sipuliviinahuuhteluista lähtien, Gåva oli ainoa joka jaksoi höristä joka aamu tervehdyksen. Väsyneenä, selkeästi taudista voipuneenakin tämä kultarakas oli oma
kiltti, hellyttävä, sosiaalinen itsensä, käyttäytyen niin kotona kuin klinikallakin esimerkillisesti. 10++ käytöksestä sekä papukaijamerkki siihen kylkeen, Gåva ansaitsee
sen.
Terveenä suurikokoinen kimo tietysti edustaa vieläkin paremmin kuin sairaspäivinään. Tamma seurailee uteliaan kiinnostuneena tallielämää, kuitenkin ihmisen läsnäolon
muistaen. Gåva ei tallo varpaitasi tai koeta lähteä tarhansa sijaan tallipihan koristekukkia syömään, karsinan sekä tarhan ovelle se tulee vastaan aidon iloisena eikä
todellakaan hampaita kalistellen korvat niskaa myöten painettuina. Jokainen hevoshaleja kaipaava on tervetullut roikkumaan Gåvan kaulaan, tamma vain nauttii moisesta.
Aivan joka tilanteessa hyvin käyttäytyvä hevonen kerää kehuja ja kiitosta niin tallihenkilökunnalta, eläinlääkäriltä, kengittäjältä kuin vierailijoiltakin. En
yksinkertaisesti keksi tilannetta, jossa Gåvaa voisi moittia. Säikähtäessäänkin se ottaa hillityt sivuaskelensa niin, ettei vahingossakaan tönäise ihmistä. Siunattu
hupsu.
Ratsastajan huonotuulisuus, kehon kireys tai mikään muukaan ei tartu Gåvaan, eihän tamma lotkauta moiselle korvaansakaan. Gåvan hyväntuulisuutta ei nakerra yhtikäs
mitään, tamma lähtee joka päivä töihin valmiina tekemään parhaansa ja mikäli pohkeenväistöt, piruetit ja puolivakavat peltolaukat menevät mönkään niin mitäpä noita
itketään, huomenna uusiksi. Tamman elämänmyönteinen asenne yhdessä valurautaisen itsetunnon kanssa ovat muovanneet kimosta melkoisen urheilijan! Takarivin kyynikolle
tiedoksi, Gåva ei koskaan ole ärsyttävä. Oma päivä voi olla rehellisen paska, ja siltikään tämmöinen c-poretablettien ja Vitanallejen hevosfuusio ei positiivisessa
pirteydessään käy hermoille. Pikkuihme, myönnetään.
Gåva liikkuu koko kehollaan pitkin, väljin ja ilmavin askelin, jousten puutetta tai askelten mataluutta ei tiukinkaan tuomari pääse papereihinsa kirjoittamaan. Nuoresta
pitäen kimo on ollut ihmeen tasavahva molempiin kierroksiin, kokoaminenkin on käynyt kuin leikiten eikä tamman kauaa tarvinnut pohtia vaativimpiakaan koululiikkeitä
hoksatakseen jutun juonen. Tietysti Gåvalle piti rakentaa kunnon lihaksisto sekä rutiinia, jotta kaikki liikkeet varmasti sujuvat. Fiksu tamma vain ymmärsi aina todella
nopeasti, millaista liikettä ihmiset siltä milloinkin halusivat. Nykyäänhän tämä on vähän puoliautomaatti, niitä hevosia jotka luovivat taitavasti ties millaisten apujen
sekametelisoppien läpi löytäen sen, mitä ratsastaja oikeasti halusi. Gåva piffaa sekä paffaa niin vajain avuin, ettei sille voi kuin nauraa. Korrektius tietysti jää
valovuosiin siitä, millaisiin liikkeisiin kimo oikein ratsastettuna pystyy. Kilttihän tämä päivänselvästi on, kiltti ja mielettömän yhteistyöhaluinen sekä yritteliäs,
hevonen joka ei ota nokkiinsa mistään vaan auliisti tekee muidenkin osuuden ryhmä- ja paritöissä, jotta kaikilla olisi kivaa.
Koskaan Gåva ei ole empinyt yhdenkään trailerin tai rekan edessä, eikä se ole huolestunut tai turhautunut pitkienkään matkojen aikana. Gåva lienee kisareissuilla
porukan freesein! Esiintyminen tietysti on huippuhauskaa, kimo lähtee pienenkin katsojakunnan eteen rinta rottingilla näyttämään mitä kaikkea oikein osaakaan. Jos FEI
koskaan tarvitsee happy athleten malliesimerkkiä mainoskampanjaan tai mihin tahansa, minulle voi soittaa. Lainaan Gåvaa mielelläni, sillä tiedän tamman lähtevän
mainosmalliksi aivan samalla innolla, jolla se lähtee kilpailemaan, kotitreeneihin, lähimetsään höntsäilemään.
I. Grim Reaper HOLST, 172 CM, MUSTANRUUNIKKO |
II. Gallagher HOLST, 168 CM, TUMMANRUUNIKKO |
III. Genesis |
IIE. Apollonia | ||
IE. All Hallow’s Eve HOLST, 171 CM, TUMMANRAUTIAS |
IEI. Spooky Scary Skeleton | |
IEE. Lavender | ||
E. Snow White HOLST, 167 CM, RAUTIAANKIMO |
EI. Severus Snape HOLST, 169 CM, MUSTANRUUNIKKO |
EII. San Francisco |
EIE. Gothica | ||
EE. Rendezvous HOLST, 168 CM, RUUNIKONKIMO |
EEI. Merveilleux | |
EEE. Atomica |
KRJ-sijoituksia 0 kpl | Koulutustaso Grand Prix, kouluratsastuspainotus | |||
00.00 0000 | KRJ, Grand Prix | 0/00 |