Hyperspectra, “Pella”
VH24-043-0046
SWB-tamma, 166 cm, dominanttivalkoinen tummanruunikko
s. 11.09 2024 
täyttänyt 5 vuotta
Kasvattaja Katja Fagerlund
Omistaja Valhalla Dressage
00/00 Jälkeläinen
Pella sitä tätä ja tuota...
|
I. Apparition SWB, 167 CM, MUSTANRUUNIKKO |
II. Apprentice KWPN, 169 CM, TUMMANRUUNIKKO |
III. Apollo |
| IIE. Sovereign | ||
|
IE. Spectral SWB, 166 CM, TUMMANRUUNIKKO |
IEI. Spectre | |
| IEE. Psychedelicious | ||
|
E. Superstition SWB, 165 CM, DOMINANTTIVALKOINEN RUUNIKKO |
EI. Supernatural TRAK, 168 CM, DOMINANTTIVALKOINEN MUSTANRUUNIKKO |
EII. Pinball Wizard |
| EIE. Selenite | ||
|
EE. Folklore SWB, 163 CM, TUMMANRAUTIAS |
EEI. Folksong | |
| EEE. Melissa |
i. Apparition on Göran Falkin kasvattama ja nykyään Katja Fagerlundin omistama hollantilaissukuinen SWB-ori. 167-senttinen mustanruunikko ori on tehnyt uraa kouluratsastuksessa, näyttelykehissä ja jalostuksessa. Appa on saavuttanut muun muassa Ruotsin mestaruuden pronssia kouluratsastuksessa ja se on kantakirjattu II-palkinnolla. Maine ei kuitenkaan ole noussut päähän, sillä nyttemmin eläköitynyt Appa on rento ja seurallinen hevonen, joka toimii nykyään Fagerlundin perheen nuorimmaisten harrastekaverina ja kouluttaa uuden sukupolven Fagerlundeja kouluradoille. Sillä on kuitenkin pieni pilke silmäkulmassa, eikä Appa ole ikinä antanut mitään ilmaiseksi, ja sillä riittää huumorintajua.
ii. Apprentice oli hollantilainen kouluori, joka niitti mainetta pitkin Eurooppaa. Ruben kilpaili GP-tasolla ja sille myönnettiin paljon arvonimiä kouluratsastuksessa sekä näyttelyissä; Lisäksi se kantakirjattiin I-palkinnolla. Rubenin kasvatti ja omisti Lucas de Windt, jonka kuuluisa kouluhevoset elävät yhä Etelä-Alankomaalähtöisten puoliveristen sukutauluissa. Sekä Lucas että Ruben ovat nukkuneet ajan saatossa pois, mutta vanhempi alankomainen hevosväki muistaa yhä molemmat, erityisesti tummanruunikon Rubenin, jolla kerrottiin olleen lempeä luonne ja taito lukea ajatuksia - tai ainakin siltä sen ratsastaminen oli tuntunut. Rubenista jäikin yli tusina varsaa, kun se päästettiin vihreämmille niityille vanhuuden vaivojen vuoksi.
ie. Spectral oli Göran Falkin kasvattama 166-senttinen tummanruunikko SWB-tamma. Se polveutui 1990-luvulla Ruotsiin tulleista ranskalaisista puoliverihevosista, jotka vaikuttivat laajasti ruotsalaiseen puoliverikantaan 2000-luvulla. Becca oli taattu “falkilainen”; Rohkea, kuuliainen ja suosittu jalostushevonen, kuten kaikki Göranin parhaat hitit. Becca erottui edukseen isolla valkoisella läsillä ja neljällä sukalla, ja oli paitsi kaunis, varsin korrektirakenteinen; Se kantakirjattiin II-palkinnolla kahdeksanvuotiaana. Sillä oli kuitenkin luonnetta ja oma tahto, ja erityisesti kiima-aikaan sekä silloin, kun sillä oli maitovarsa, Becca osasi olla hankala. Häijy se ei ollut, mutta hankala. Hyvänäkin päivänä se oli tomera ja siltä piti osata vaatia haluamaansa. Iän kanssa sen luonne pehmeni, ja se oli vain varjo entisestä kovapäisyydestään, kun se lopetettiin 35-vuotiaana.
e. Superstition on Pellan tavoin Katjan kasvattama. Se on 165-senttinen SWB-tamma ja sillä on kauniit, suuret merkit, jotka se on perinyt W20-kirjavalta trakehner-isältä. Senna on kiltti, mutta luonteikas hevonen, eikä se sovi kaikkien alle. Se ei anna mitään ilmaiseksi ja laittaa ratsastajan töihin, joten ratsastajan täytyy myös laittaa Senna töihin. Se on kuitenkin hyvin osaava GP-tason ratsu ja sillä on plakkarissaan muutama seuramestaruus Keski-Ruotsin alueella, sekä II-kantakirjapalkinto. Ei lienee kaukaa haettua sanoa, että Senna on yksi Katjan suosikkihevosia - ja ehkä hieman lellitty pilallekin -, minkä vuoksi Pella oli niin suuri ilo saada Valhallaan. Jos Katja arvostaa Sennaa, sen täytyy olla hyvä hevonen, ja ainakin sen kilpailutulokset puhuvat sen puolesta.
ei. Supernatural oli puolalainen trakehner-ori ja monilahjakkuus. Se kilpaili koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa ja vaikka sen leipälaji loppuen lopuksi olikin kenttäratsastus, se oli varsin vaikuttava kouluhevonen. Oli sitä nimelläkin piiskattu, nimittäin se sai lempinimen Nato kilpaillessaan kansainvälisesti pitkin Eurooppaa, ja kotitallillaan sitä haukuttiin rakkaudella Nato-ohjukseksi, koska olihan se aikamoinen ohjus este- ja kenttäradoilla. Nimiparastaan huolimatta Nato oli hyvin suosittu jalostusori, ja siitä syntyikin pitkin Eurooppaa kaikkiin kolmeen ratsastuslajiin yli 30 jälkeläistä, joten uskottakoon, ettei nimi hevosta pahenna. Nato periytti lukuisille jälkeläisilleen paitsi hyvää rakennetta ja monilahjakkuuttaan, myös turboahdettua, hieman yli-innostuvaa, mutta uteliasta ja kilttiä luonnettaan.
ee. Folklore eli Klara oli pohjoisruotsalaisen Erik Hammarin kasvattama SWB-tamma. Erik Hammar kärsii vähemmästä maineesta, mutta ruotsalaiset kouluratsastajat tuntevat kyllä hänet, hänen uransa, ja hänen kasvatustyönsä, eikä Klara ole poikkeus. Se oli kuvankaunis tummanrautias pieni tamma, mutta taitava kuin mikä. Klara kilpaili parhaillaan GP-tasolla ja sitä ennen ja sen jälkeen vaativilla tasoilla pitkälle GP-eläkkeeseensä. Erikin mukaan Klara oli motivoitunut ja tomera, mutta kiltti tamma, joka tylsistyi nopeasti ja oli vanhalle iälle aktiivinen. Se ei kauheasti välittänyt pitää taukoja, joten Erik ei sitä pakottanut, ja kun Klara vihdoin halusi pysähtyä, Erik ymmärsi; Klara päästettiin kunnioitettavassa 27 vuoden iässä, kolmen varsan ja lukuisien kilpailujen jälkeen taivaslaitumille. Se nukahti ikiuneen samalla laitumella, jolla oli syntynytkin, samat ihmiset ympärillään.
| KRJ-sijoituksia 0 kpl | Koulutustaso Grand Prix, kouluratsastuspainotus | |||
 |
00.00 0000 | KRJ, Grand Prix | 0/00 |
|
Tänään käsittelyssäni oli Astridin uusi silmäterä, Katjan kasvattama Hyperspectra. Olin itse entisessä elämässäni siivoamassa Katjan huippuhevosten karsinoita työkseni, mutta opiskeltuani valmentajaksi Katjalla oli ollut henkilökunta täynnä, joten olin päätynyt Valhallaan. Tunsin kuitenkin Katjan hevoset kuin omat taskuni, joten tiesin kyllä mitä odottaa Pellalta.
Tallissa minua odotti kaunis läsipäinen tamma, ja rehellisesti sanottuna oli vaikea olla ihastumatta tammaan siinä silmänräpäyksessä. Tiesin kuitenkin kokemuksesta että ne kauneimmat hevoset olivat usein niitä petollisimpia - eivät hevoset oikeasti ole petollisia, mutta ne osoittautuvat haastavimmiksi -, vaikka tämä kuinka olikin Katjan kasvatti, ja tiesin odottaa myös Mikael Visckiltä vain parasta. En kuitenkaan voinut sokeasti rakastua kaikkiin hevosiin, vaikka pidinkin Valhallan hevosia melkein ominani. Albin oli Pellan tullessa mutissut jotain, että se on ihan luukasa ja ei siitä varmaan mitään tule, mutta Albin nyt muutenkin kitisi aina kaikista uusista hevosista ja pitäytyi oreissa. Astrid taas oli kehunut Pellaa siitä asti, kun se oli tullut, mutta aioin muodostaa oman mielipiteeni siitä. Mielipiteen, johon Pella ei itse voinut vaikuttaa edes somalla ulkonäöllään ja sielukkailla silmillään.
Pella seisoi rennosti paikoillaan pää matalalla, kun hoidin sen käytävällä kuntoon. Sitä ei paljoa jaksanut kiinnostaa, mitä tein, vaikka se oli niin nuori hevonen. Ehkä se oli vain vanha sielu, ehkä se oli patalaiska. Näin jo sieluni silmin, kuinka potkisin sitä ja hakkaisin sitä raipalla, eikä se jaksaisi ottaa askeltakaan. Ei siis sillä, että koskaan tekisin niin hevoselle, mutta mielessäni näin sarjakuvamaisen skenaarion, jossa mikään voima maailmassa ei saisi Pollelta näyttävää pyöreää Pellaa liikkumaan. Mieleni laukkasi jo kamalaa vauhtia, mutta Pellaa ei jaksanut kiinnostaa siinäkään vaiheessa, kun raijasin varustehuoneesta vanhan painavan nahkasatulan. Nuori tamma oli kyllä sen verran hoikassa kunnossa vielä ikänsä puolesta, että hetken mietin, luhistuisiko se satulan alla. Nostin penkin sille kuitenkin selkään, ja Pella seisoi varmin jaloin, eikä liikauttanut evääkään. Ei se näyttänyt siitä luhistuvan minnekään.
Pääsin hevosen kanssa kentälle asti. Pella oli nostanut päänsä, kun olin ottanut siltä riimun pois ja laittanut sille suitset, ja sitten se oli lähtenyt seuraamaan minua ulos, kuin olisimme tehneet tämän sata kertaa ennenkin, vaikka oikeasti olin vain yhden kerran käynyt ohimennen rapsuttamassa Pellaa, kun se oli juuri tullut Valhallaan. Suljin kentän portin perässäni ja kiipesin satulaan, eikä Pella vieläkään notkahdellut, kuin se lahoaisi minun ja satulan painosta. Sen sijaan se odotti kiltisti, että asettauduin penkkiin ja annoin sille luvan lähteä liikkeelle. Mikael kyllä tiesi, mitä teki nuorten hevostensa kanssa. Pella lähti liikkeelle suurin, mutta pehmein askelin, pää matalalla, mutta ei ihan alhaalla. Ohjasin tammaa kohti uraa ja se osasi pysyä uralla pyytämättäkin.
Pella nosti päätään välittömästi, kun se tunsi minun hakevan ohjastuntumaa, ja sen askel reipastui itsenäisesti. Kehuin tammaa ääneen, mutta keräsin ohjat kunnon tuntumalle asti. Pellan käynti oli noussut temmossa, mutta se ei kiirehtinyt tai yrittänyt raville. Vaihdoin suuntaa leikkaamalla radan ja annoin Pellan jatkaa käynnissä tuntumalla. Aioin pyytää ravia kohta, mutta halusin ensin nähdä, ryöstäisikö Pella tai ennakoisiko se aikeitani. Se ei tehnyt kumpaakaan, joten kierrettyämme radan muutamaan kertaan, annoin Pellalle pohkeita ja maiskautin sille. Tamma otti muutaman hitaan raviaskeleen ja sitten laittoi reippaammin jalkaa toisen eteen. Pella tulisi siis todennäköisesti olemaan aika ripeätahtinen ratsu tulevaisuudessa, ja se täytyisi opettaa hidastamaan pyynnöstä, mutta en ollut ikinä pitänyt omaa moottoria huonona ominaisuutena hevosessa. Toisaalta osasin toisinaan olla varsinainen vauhtihirmu, joten ehkä toisenlaista ratsastajaa voisi hirvittää.
Kokeilin Pellalla vielä laukkaa, mutta koska kyseessä oli vielä nuori hevonen ja vaikka se oli peruskoulutettu, sitä ei vielä ollut tutustutettu sen kummemmin kouluratsastuksen saloihin, joten en kovin monimutkaisia asioita aikonut pyytää siltä. Pellalla oli kiva, aika vauhdikas ja pitkäaskelinen laukka, mutta se ei tuntunut käyvän kierroksilla laisinkaan ja se oli helppo siirtää takaisin raviin ja käyntiin. Hoidettuani Pellan takaisin karsinaan, laitoin Astridille WhatsAppissa viestiä, että kyllä hänen uusi silmäteränsä oli ihan kelpo mopo, ja varmasti siitä kasvaisi yhtä hyvä hevonen, kuin Mikael oli luvannut.
Katja Fagerlund kasvattaa Ruotsissa keskitason GP-puoliverisiä, jos GP-tasoisia hevosia nyt voi sanoa keskitasoisiksi, ja Hyperspectra on yksi hänen kasvattejaan. Pella saapui meille Valhallaan välikäden kautta, ystäväni Mikael Visck ratsuttaa ja välittää ruotsalaisia kilpalupauksia, ja suositteli minulle Pellaa, kun sen noviisitason ratsukoulutus alkoi olemaan valmis. Mikael lupasi, että Pellasta kasvaisi hieno ja hyvin osaava hevonen, että siinä piili hurjasti potentiaalia. Pella oli silloin vielä vähän rujon näköinen projekti, mutta Mikael ei ollut koskaan ohjannut minua harhaan, joten löin rahat tiskiin ja vein hevosen kotiin.
Tallin pihaan saavuttaessa Albin oli meitä vastassa, ja kun talutin rimppakinttuisen Pellan pihalle, hän katsoi minua kulmiensa alta. “Tämäkö on se sinun uusi voittajasi?” hän kysyi selkeästi epäluuloisena, mutta nyökkäsin tomerasti, enkä antanut Epäilevän Tuomaan lannistaa uskoani uuteen hevoseeni. “Mikael sanoi, että se on hyvä, eikä Mikael ole koskaan ollut väärässä.” Pella sen sijaan ei ollut laisinkaan epäileväinen, se haisteli ilmaa korvat hörössä ja seurasi kiltisti, kun lähdin viemään sitä talliin. Mikael oli aina kouluttanut kaikki hevosensa erinomaisesti, eikä Pella ollut poikkeus. Se oli hyvin utelias, mutta pysyi lähellä, ei kiirehtinyt eikä puskenut. Karsinaan päästessään Pella rupesi hetki tutkimaan uutta yksiötään, eikä välittänyt edes siitä, kun rapsutin sitä sään kohdalta. Jos se olisi yhtä rauhallinen ratsastaa, siitä tulisi varmasti jymymenestys.