Eye of the Tiger

Virallinen nimi: Eye of the Tiger, “Jack”
Rotu, sukupuoli: Amerikanpainthevonen, ruuna
Säkäkorkeus, väri: 154 cm, tummanruunikko tobiano (Ee/Aa/ToTo)
Syntynyt, ikä: 10.11 2008, Iso-Britannia, 4-vuotias 03.07 2020
Kasvattaja: tuntematon
Omistaja, kotitalli: Hahmo Hahmonen VRL-14085, Bonecreek Grange
Koulutustaso: Helppo B, re. 110 cm, helppo, westernratsastus
Rekisterinumero: VH19-052-0009

Luonnekuvaus

SUKUTAULU

i. TUNTEMATON EVM
tobiano
ii. TUNTEMATON EVM iii. TUNTEMATON EVM
iie. TUNTEMATON EVM
ie. TUNTEMATON EVM iei. TUNTEMATON EVM
iee. TUNTEMATON EVM
e. TUNTEMATON EVM
tobiano
ei. TUNTEMATON EVM eii. TUNTEMATON EVM
eie. TUNTEMATON EVM
ee. TUNTEMATON EVM eei. TUNTEMATON EVM
eee. TUNTEMATON EVM

KILPAILUKALENTERI

00.00.00 Laji, luokka Järjestäjä 0/00
00.00.00 Laji, luokka Järjestäjä 0/00

PÄIVÄKIRJA

Päiväkirjamerkintä, 16.08 2019, kirjoittanut omistaja
Olin aina halunnut oman hevosen, ihan jo pikkupojasta asti. Kun vanhempani sitten erosivat ja muutin isäni kanssa Montanaan elämään “yksinkertaisempaa elämää”, isäni lupasi minulle ikioman hevosen. Sillä tavalla päädyin Strykerin kaupungin hevoshuutokauppaan. Ei se mikää kentuckylainen hienojen täysiveristen huutokauppa ollut, mutta juuri siksi olimme siellä; Isälläni ei ollut laittaa hirveitä summia hienoon hevoseen, kun kelpaavia kappaleita sai halvemmallakin. Olin vähintäänkin täpinöissäni; Saisin vihdoinkin oman hevoseni. Voisimme laukata niityillä ja se opettaisi minulle uusia asioita. Olin käynyt ratsastelemassa tuttujen hevosilla siellä ja täällä vuosien mittaan, mutta varsinaista ratsastusopetusta en ollut koskaan saanut. Onneksi tekemällä oppii.

Hevoshuutokauppa oli minulle aivan uusi kokemus, mutta en ehtinyt ottaa sitä sisään kovin kauaa. Näin hevosia, ja se oli menoa. Ihastelin suuria ja värikkäitä otuksia, jotka kaupattiin yksi toisensa perään. Pyysin isältäni jokaista, mutta hän pudisti vain päätään ja kertoi niiden olevan liian kalliita sekä liian haluttuja; Kilpaillessa hinta nousisi helposti pilviin. Sitten esille talutettiin lähes kokovalkoinen hevonen, jonka tummat silmät pyörivät päässä ja se harasi vastaan taluttajalleen. Mikä suloinen jukuripää! Nyin isäni paidanhihaa ja viestitin pitäväni tästäkin hevosesta, ja tällä kertaa sen hintakin oli isäni mielestä sopiva.

“Myyty herralle sini- ja valkoraidallisessa paidassa!” Se oli siinä. Minä olin juuri saanut ikioman hevosen, komean valkean paint-hevosen. Paintit olivat karjahevosia, joten tämän kanssa pääsisi vielä hurjastelemaan vaikkapa barrel racingissä tai karjanajossa! Jackiksi kutsutulla ruunalla oli tumma pää, jossa kulki valkea raita, ja laihat jalat. Rehellisesti sanottuna en ollut ihan varma, olisiko ruunassa tarpeeksi luonnetta. En minä ihan tylsää automaattia halunnut kuitenkaan. Tämä oli kuitenkin yksi harvoja hevosia, joihin isällä oli varaa, enkä halunnut etsiä yhtään kauempaa. Halusin jo päästä puuhastelemaan oman hevosen kanssa!

Joku oli kuitenkin selkeästi pitänyt Jackia silmällä, vaikka ei ollutkaan tarjonnut ruunasta, sillä isäni lähtiessä hakemaan ruunaa ja jättäessä minut odottamaan, minua lähestyi mies. Ruskettunut vaaleahiuksinen mies, joka työnsi kädet farkkujensa taskuihin ja katseli poispäin minusta ryhtyessään puhumaan; “Uskotko pärjääväsi tuon hevosen kanssa, nuorimies?” Tuijotin vierasta miestä typertyneenä. Minkähän hiton takia en pärjäisi hevosen kanssa? Kuka hän kuvitteli olevansa arvostelemaan? “Tietysti”, vastasin niin itsevarmasti, kuin kykenin. Muukalainen kurotti kuitenkin flanellipaitansa taskuun ja ojensi minulle ilmeisesti käyntikortin. “Soita, jos tarvitset joskus apua sen kanssa. Se on hieno hevonen.”

Käyntikorttinsa jättänyt Robert Thatcher unohtui nopeasti, kun istuin lainatussa hevoskuljetusautossa isäni kanssa, matkalla kohti Jackin uutta tallipaikkaa. Isäni oli saanut neuvoteltua halvan karsinan serkkunsa pientallilta, sekä lainannut heidän hevoskuljetusautoa. En ollut edes tavannut tätä serkkua kuin kerran lapsena, mutta toivon mukaan tallilla tulisi viihdyttyä. Matka tuntui kestävän ainakin ikuisuuden, sillä odotin pääseväni jo käsittelemään takana matkustavaa ruunaa. Se olisi aivan täydellinen hevonen, olin varma siitä.

Isäni talutti Jackin ulos trailerista, josta se ei meinannut ensin halunnut tulla ulos. Hassu hevonen, miksi se halusi hämärään traileriin jäädä? Ruuna asteli lopulta kuitenkin ulos ja alas ramppia pitkin isäni perässä, ennen kuin isäni tarjosi riimunnarua minulle. Hymyillen tartuin naruun kiinni ja lähdin taluttamaan hevosta kohti vaalean puun väristä tallirakennusta. Talutin Jackin talliin, jossa seisoskeli hunajanvärinen hevonen ilmeisesti hoidettavana. Vierelläni oleva ruuna syöksähti toista hevosta kohti, ja sohaisi melkein minuakin mennessään. Isäni tarttui Jackin riimunnaruun ja kiireisesti melkein raahasi suuren eläimen karsinaansa, jossa se vähitellen rauhoittui saatuaan olla hetken. Isäni serkku jäi vahtimaan hevosta, kun isäni itse siirtyi kyselemään, olinko kunnossa ja oliko minuun sattunut. Tietystikin hymyilin rohkeasti, mutta todellisuudessa ajattelin tehneeni maailman suurimman virheen. Elämästäni tulisi helvettiä moisen otuksen kanssa.

KUVAT © VIE KURSORI KUVAN PÄÄLLE     TAUSTAKUVA © PIXABAY, VÄLIVIIVA © M LAYOUTS     JACK ON VIRTUAALIHEVONEN