» Bonecreek Smoke Signal, “Smoke”
» Quarter-mustangi, tamma, 153 cm
» Hopeanhiirakonpäistärikkö sabino
» Syntynyt 12.03 2021 Coloradossa
» 5-vuotias, ikääntyy satunnaisesti
» Kasvattanut Bonecreek Grange
» Omistaja Logan Colt (VRL-14085)
» VH22-102-0061
» Asuu Orange Wood Ranchilla
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.
|
SMOKEY Hopeanmustanvoikko sabino |
||
|
WYOMING WILDCAT Ruunikonpäistärikkö |
||
Smoke Signalin isä, cerbat-mustangiori nimeltä Smokey, syntyi villiydessä. Se otettiin kiinni rodeokäyttöä varten, mutta päätyi myyntiin, josta Clave White osti sen. White palkkasi tuttavansa Barrett Quickfortin kouluttamaan villin hevosen, ja loppupelissä Quickfort päätyi ostamaan Smokeyn itselleen. Nykyään Smokey on ratsutettu ja ahkera pieni hevonen. Se asuu Orange Wood Ranchillä, eli samalla tilalla kuin Smoke.
Smoken emä, Wyoming Wildcat, oli yksi Bonecreek Grangen arvokkaimpia siitostammoja. Se oli ruunikonpäistärikkö quarter-tamma ja itsepäinen kuin mikä, mutta peto nopeuslajeissa ja erinomainen karjahevonen. Se oli osaavan ratsastajan käsissä loistava hevonen ratsastaa ja sen selässä oli helppo näyttää hyvältä, ja Smoken omistaja Logan teki paljon töitä sen kanssa työskennellessään Bonecreekissä. “Kate” jouduttiin kuitenkin lopettamaan 24-vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi.
| Syntynyt 00.00 0000 |
Smoke periyttää eteenpän 50% todennäköisyydessä mustaa, hallakkoa, päistärikköä, hopeaa ja sabinoa. Ei tällä hetkellä jalostuskäytössä.
Siemennetty elokuussa 2024 oriista RWR Command And Conquer, varsan arvioitu syntymäaika on heinäkuussa 2025.
» Loimitus sään mukaan
» Bootsit kilpailuissa ja raskaassa harjoittelussa
» Naruriimu kotona, nahkariimu kilpailuissa
Varusteet tarjoaa Equestrian Pro, Hemsbury Saddlery, Mestyn Varuste, OddPixel, Rosings Park ja Ruusupihan varustepuoti
| 00.00 0000 | WRJ, luokka | Järjestäjä | 0/00 |
Logan Colt
» Logan Oliver Colt, “Logan”
» Syntynyt 19.07 1973 Kanadassa
» Valkoihoinen, kristitty, heteroseksuaali
» Noin 160-senttinen, ruskeat hiukset, vihertävänruskeat silmät
» Purppuranpunainen arpi vasemman silmän yli
» Sininen ankkuritatuointi oikeassa olkavarressa
» Työpaikka Orange Wood Ranch, kengittäjä
Yksinäinen kärpänen pörisi pienessä talossa ja lopulta laskeutui kuivalle, enemmän nahkaa kuin ihoa muistuttavalle selälle, joka ei ollut nähnyt aurinkoa vuosikausiin. Kärpänen tutki ihoa, käveli ylöspäin selkärankaa pitkin, ja lensi sitten lähemmäs karvaista päätä, joka lepäsi tyynyllä. Lähestyvä pörinä havahdutti Loganin unestaan, ja mies huitaisi laiskasti kädellään pörisijän kauemmas. Kärpänen katosi katonrajaan, mutta viitisen minuuttia odoteltuaan Logan totesi, ettei uni enää palaisi. Mies huokaisi ja nousi sängyn laidalle istumaan. Hän vilkaisi yöpöydällä olevaa herätyskelloa. 5.37. Logan hieroi silmiään ja nousi sitten ylös, mitäpä sitä sänkyynkään jäämään. Mies veti lähimpänä olevan ruutupaidan päälleen ja suuntasi keittiöön keittämään kahvia. Ei aamua ilman kahvia. Loganin katse kiinnittyi seinällä roikkuvaan, geneeriseen maalaismaisemakalenteriin, joka oli käännetty kesäkuulle. Kalenterissa oli kesäkuun kuvana merinen hiekkaranta. Oliko todella jo kesäkuu, Logan huomasi miettivänsä. Siitä oli lähes vuosi, kun mies oli muuttanut Waterphewiin. Hän oli ollut täällä jo lähes vuoden, eikä vielä ollut miettinytkään, että lähtisi.
Orange Wood Ranchille saapuessaan Logan oli jo ehtinyt kehittää itselleen pienen ahdistuksen takaraivoon siitä, että täällä oli oltu jo vuosi. Alkoi siis olemaan niitä aikoja, kun hän yleensä pakkaisi tavaransa ja lähtisi sen kummemmin suunnittelematta jonnekin muualle. Minne vaan, mistä löytyisi töitä, ja missä häntä ei tunnettu. Sikarin päästä syliin putoava kuuma tuhka sai Loganin huomion herpaantumaan ja ansaitsi muutaman kirosanan, mutta ahdistuneet ajatukset hukkuivat ajatusvirtaan, kun Logan pudisteli tuhkaa paidaltaan ja farkkujensa reideltä avolavansa lattialle.
Logan oli tottunut ranchiin, ja ranch tuntui tottuneen Loganiin. Ei hän vieläkään ollut ylin ystävä kenenkään kanssa, mutta vakituiset kävijät osasivat jo odottaa miehen rujoja kasvoja ja erakkoa luonnetta, eikä häntä katsottu enää samalla tavalla kieroon kuin miehen saapuessa ranchille. Logan oli tottunut siihen, että hänen ulkonäkönsä - no, lähinnä se arpi - herättivät huomiota ja yleensä epäluuloa, mutta tuntui helpommalta olla jossain, missä hänen ei odotettu aiheuttavan ongelmia jokaisena hetkenä, kun hän oli paikalla. Harvoin hän pääsi kuitenkaan kokemaan sitä, sillä useasti muuttaminen tarkoitti tietysti sitä, että ihmiset hänen ympärillään eivät ehtineet tottua häneen. Ranchin ihmiset olivat osa ehkä hieman epäluuloisia edelleen, mutta liki vuodessa hevoset olivat tottuneet mieheen täysin. Kaikki hevoset eivät rakastaneet Logania, mutta se oli hevosten luonteesta kiinni, eikä Loganin ulkonäöstä. Ainoa, joka ei tuntunut koskaan olleen vaivaantunut miehen läsnäolosta kuluneen vuoden aikana oli Barrett. Logan ei ollut vieläkään oikeasti tutustunut Barrettiin, vaikka se oli ollut Loganin mielessä monesti, mutta kun yhdistää kaksi hiljaista erakkomiestä, niin millaistahan lopputulosta siitä voi odottaa. Logan oli kuitenkin saanut tietää, että hänen Smoke-tammansa isä Smokey asui ranchilla nimenomaan Barrettin omistuksessa, joten jo sen perusteella Logan koki olevansa läheisempi Barrettin kuin kenenkään muun kanssa ranchilla.
Muutama hevonen hörisi Loganille, kun hän käveli talliin, toiset seurasivat kovin tarkkaan, ja jotkut eivät välittäneet laisinkaan. Yksi hörisijöistä oli Smoke, Loganin hopeanhiirakko risteytystamma. Se oli luonteeltaan puhelias hevonen, hieman kuin pihavahti, joka ilmoitti, jos jotain tapahtui. Omistajalleen se kuitenkin vain hörisi lämpimästi toivottaakseen hyvät huomenet, kuten sillä oli ollut tapana jo muutaman vuoden. Logan oli ajatellut, että ehtisi käymään maastossa Smoken kanssa ennen kuin työt alkaisivat, eihän kello ollut kuin niukasti seitsemän, mutta ennen kuin mies ehti edes hevosensa karsinalle asti, Alexiina käveli nurkan takaa ripeässä tahdissa. “Logan, arvasin että se olit sinä! Juuri sinut minä halusinkin nähdä!” Aivan kamala asia sanottavaksi Loganin kaltaiselle introvertille, mutta mies oli melkein tottunut siihen. Melkein. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, pysähtyi vain niille sijoilleen ja odotti tallin omistajan kertovan, mitä oli halunnut Loganista. “Muilta hevosilta on jo otettu kengät pois laidunkautta varten, mutta Ironilla on vielä raudat jaloissa”, nainen ilmoitti, ja hymyili leveästi omalle vitsilleen. “Otan ne samantien pois”, mies vastasi hiljaa ja käveli Alexiinan ohitse kohti Ironin karsinaa.
Iron oli osuvasti nimetty, se oli sellainen rautarouva, ja omalla tavallaan Logan piti tammasta. Se ei välittänyt mistään ylimääräisestä ja viihtyi hyvin omissa oloissaan, ja sillä oli asiaankuuluvaa auktoriteettia. Logan oli aina pitänyt kiltteydestä - niin naisissa kuin tammoissa -, mutta samaistui Ironiin jossain määrin ja ymmärsi hevosen ajatusmaailmaa. Kaikki eivät ymmärrettävästi tulleet toimeen sen kanssa, mutta Logan ei vielä ollut löytänyt maailmasta hevosta, josta ei pitänyt laisinkaan tai jonka kanssa ei tullut mitenkäänpäin toimeen. Hän uskoi, että Iron arvosti hänen suorasukaista asennettaan ja vähäpuheisuuttaan, ja hän taas arvosti Ironin ammattimaisuutta. Toisessa elämässä he olisivat varmasti olleet hyvä pari, jos Logan olisi ollut kenttäratsastaja tai Iron lännenratsu. Logan saapui tamman karsinalle, antoi tamman haistaa hänen läsnäolonsa, ja meni sitten hevosen karsinaan rauhallisin, varmoin liikkein pukemaan Ironille sen riimun, joka oli niin huutavan pinkki että se melkein satutti Loganin käsiä. Iron antoi miehen pukea riimun ja taluttaa sen käytävälle, jossa Logan laittoi hevosen ketjuihin kiinni. Käytävällä oli enemmän valoa, ja Logan tarvitsi silmänsä vuoksi kaiken valon, mitä tarjolla oli. Iron seurasi hänen tekemisiään tarkasti ja mietti, halusiko olla siinä vai ei. Logan oli hakenut kengitystavaransa käytävälle ennen hevosen ottamista ulos, joten mies nosti Ironin takajalan reisiensä väliin ja ryhtyi irroittamaan ensimmäistä kenkää.
Etujalkoihin päästessä Iron oli päättänyt, ettei sitä oikein huvittanut seistä siinä ja antaa jonkun äijänkäppänän repiä kenkiä jaloistaan. Logan oli kuitenkin oppinut tuntemaan tamman vuodessa eikä hänen tarvinnut edes kääntyä katsomaan Ironia tietääkseen, että hevonen käänsi päätään ja aikoi näykkäistä häntä, hän kuuli sen ketjuista yksinään. Huonontunut näkö oli tehnyt Loganista valppaamman muista aisteissaan, erityisesti kuulossa. “Älä edes yritä”, Logan ilmoitti hiljaa, mutta karskisti; Iron luimisti korviaan, mutta uskoi, ja käänsi päänsä takaisin eteenpäin. Logan irroitti etujalan kengän ja laittoi sen sivuun muiden irroitettujen kenkien joukkoon, ja vuoli Ironin kavion hieman lyhyempään malliin. Tamman jalat olivat hyvässä kunnossa, Loganilla vain oli tapana huoltaa jalat aina kun tuli niiden kanssa kosketuksiin pitääkseen käsittelyt mahdollisimman vähäisinä. Ei siksi, etteikö Logan halunnut tai jaksanut käsitellä hevosia usen, mutta kun hevosia oli päälle parikymmentä, yksi useampi käsittely jokaisen hevosen kanssa oli yli parikymmentä lisäkäsittelyä. Logan ei ollut mitään, jos ei tehokas. Ironin kaviot olivat kunnossa, joten Logan pakkasi kasaan työkalunsa ja oli irroittamassa Ironia ketjuista, kun talliin käveli ranchin oma päivänpaiste. “Heippa, Logs!” Kitty tervehti niin pirteästi, että Ironin pää notkahti ylöspäin ja se luimisti hieman korviaan naisen innokkuudelle. Logan oli murahtamassa yksitavuisen vastauksen, mutta sitten rattaat aivoissa kääntyivät kolisten. “Mitä sinä sanoit?” mies kysyi ja siristi silmiään. Kitty selkeästi tulkitsi asian niin, että mies ei ollut mieluissaan käytetystä nimestä, ja korjasi: “Logan.” Kaksikon välille laskeutui hiljaisuus, kun Logan aikoi sanoa jotain, mutta ei saanut kakaistua sanaakaan suustaan. Kitty näytti vaivaantuneelta, ja lopulta rikkoi hiljaisuuden: “Onko Iron valmis? Voisin viedä sen nyt heti ulos.” Logan ei voinut kuin nyökätä, ja Kitty katosi hevosen kanssa.
Kohtaaminen Kittyn kanssa pyöri Loganin mielessä vielä tunteja myöhemmin. Oliko Kitty todella kutsunut häntä sillä nimellä, vai oliko mies kuullut omiaan? Smoke huomasi omistajansa aivojen raksuttavan, kun mies satuloi sitä hiljaisuudessa ja hajamielisen oloisena, joten tamma tökkäsi häntä turvallaan ja hörisi: “Mitä ajattelet?” Tai niin Logan sen tulkitsi havahtuessaan ajatuksistaan. Mies silitti hevosensa läsiä ja päätti katsoa, olisiko ratsastuskenttä vapaana näin aikaisin aamusta. Pieni tynnyrinkiertoharjoitus voisi auttaa karkoittamaan piinaavat ajatukset. Sitä paitsi Logan oli ajatellut, että voisi olla aika ilmoittaa Smoke kilpailuihin, jos eteen tulisi sopivat pippalot. Itse asiassa mies oli pitänyt kesäkuun lopussa olevaa Cup-kilpailua hieman silmällä, sillä se järjestettäisiin Orange Woodissa. Smoke saisi ensimmäisen maistiaisensa kilpailemisesta tutussa ympäristössä, mikä varmasti minimoisi mahdollisia stressintekijöitä. Katsotaan, miten Smoken kanssa menee tänään, ja ehkä ilmoitan sen kilpailuihin, Logan ajatteli. Smokella oli tapana olla erityisen kiltti silloin, kun Logan oli mietteliäällä päällä, ja nytkin se otti kuolaimet kiltisti suuhun, kun Logan puki sille suitset. Siitä hän tiesi, että oli taas vajonnut mietteisiinsä pidemmäksi aikaa ja varustanut hevosensa autopilootilla.
Kuten Logan oli arvellut, ratsastuskenttä oli tyhjä tähän aikaan päivästä, kun aamutalli oli vielä käynnissä. Joskus joku muukin rupesi ratsastamaan aikaisin, mutta pääasiassa mies oli todennut kentän olevan vapaana aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Oli iltaratsastajiakin joskus näkynyt. Mies talutti hevosensa kentälle ja sulki portin. Kentän laidalla oli harjoitustynnyreitä nimenomaan tätä käyttöä varten, joten Logan asetti ne omille paikoilleen kentälle, ja sen tehtyään kiipesi Smoken selkään. Smoke alkoi jo osata seistä paikoillaan selkäännousun ajan ja lähtemään liikkeelle vasta, kun se sai luvan. Se oli aiemmin ollut kovin malttamaton, mutta vuosi vuodelta sille kasvoi lisää malttia ja Logan uskoi, että siitä tulisi oikein mallikas hevonen, kun se tästä vielä hieman vanhenisi. Mielessään hän ajatteli paljon Dollyä, joka oli ollut itsepäinen mutta äärettömän kiltti ja erityisesti vanhemmalla iällä se oli ollut Loganille kuin sielunkumppani, jonka kanssa hän oli elänyt täydellisessä symbioosissa, ja jollain tasolla hän odotti, että muodostaisi samanlaisen suhteen Smokeen. Tietysti Logan yritti aina muistaa, että Smoke oli eri hevonen, mutta suhde siihenkin oli hyvin vakaalla ja luottavaisella pohjalla, Logan tunsi hevosensa kuin omat taskunsa ja luotti siihen kaikissa tilanteissa. Siksi hän antoi hevoselle pitkät ohjat ja antoi sen kävellä vapaasti kentällä. Smoke kävi tutkimassa tynnyreitä ja sitten käveli ympäri kenttää. Niin rento se ei vielä ollut ratsastajan alla, että se olisi laskenut päätään tai löntystellyt, vaan sillä oli edelleen pientä kireyttä askelissaan.
Kun Logan keräsi ohjat, Smokenkin keskittyminen terästyi entisestään ja sen korvat jähmettyivät. Logan pyysi hevoseltaan ravia kevyillä pohkeilla ja maiskutuksella; Smoke ei ollut vielä kovin herkkä ja nopea vastaamaan apuihin, joten sillä kesti hetki nostaa ja pitää ravi, mutta hoksasi taas mitä siltä pyydettiin, ja ravasi tikittävää, lyhytaskelista raviaan. Smokella oli melkein ponimainen ravi, vaikka Logan yritti kovasti opettaa sille pidempää ravia. Laukka sillä oli kuitenkin hieman pidempi ja pehmeämpi, joskin sekin olisi voinut Loganin mielestä olla matkaatavoittavampi ja pidempi. Logan ratsasti hevosensa ravissa tynnyreiden ympäri muutaman kerran näyttääkseen Smokelle, kuinka niiden ympäri mentiin, ja sitten vasta nosti laukan. Hän harvemmin ajoi hevosensa täyteen vauhtiin harjoitellessaan, eikä tänäänkään nähnyt aiheelliseksi rikkoa minkäänlaisia nopeusennätyksiä, vaan antoi Smoken määrätä tahdin. Smoken laukka oli luonnostaan hieman hitaampi; Sen sai ajettua varsin kovaan vauhtiin helposti, mutta luonnostaan se ei ollut ollenkaan niin hurja, kuin mitä sen emä oli ollut. Logan oli tehnyt paljon töitä Smoken Kate-emän kanssa, ja Kate oli ollut varsinainen lohikäärme hevoseksi, ja nopea sellainen. Quarterhevosena Kate olisi voinut osallistua laukkakilpailuihinkin, mutta siitä tuli tynnyrinkiertohevonen ja erittäin hyväkin vielä, pitkälti nopeutensa ja ketteryydensä vuoksi, ja Logan kaavaili Smokelle aikanaan samanlaista uraa nopeuslajeissa. Smoke oli hieman raskaampi kuin Kate oli ollut, ja pole bendingiin siitä ei ehkä olisi, mutta tynnyrinkierto sopisi sille kuin nenä päähän, ja Logan aikoi myös kokeilla keyhole racingiä joskus Smoken kanssa. Lisäksi se olisi vanhempana erinomainen showmanship-hevonen, ehkä trail-in-hand-hevonenkin.
Smokella oli vielä tyylissä harjoiteltavaa, mutta yrityksestä sillä ei koskaan jäänyt suoritus kiinni. Tänäänkin se teki parhaansa ollakseen mieliksi ja ollakseen hyvä, kun Logan käänsi sen jokaisella kerralla tiukemmin tynnyrin ympäri. Yhdellä tynnyrillä se meinasi horjahtaa ja joutui tekemään sivuliikkeen korjatakseen, mutta ratsastaja vain kehui hevostaan ja jatkoi harjoittelua. Miten sitä voisi koskaan oppia mitään, jos ei uskaltaisi tehdä virheitä, tai niin Logan sen oli aina ajatellut. Oli miehelläkin ylpeytensä ja mieluitenhan kukaan ei koskaan erehtyisi, mutta Logan oli joutunut tässä vaiheessa elämää jo oppimaan erehtymään jäämättä vatvomaan asiaa, vaikka hän hieman vatvoja olikin, salaa. Smoke osasi kuitenkin korjata itseään pyytämättä ja siihen Logan oli hyvin tyytyväinen hevosessaan, sillä kaikki eivät sitä osanneet opettamallakaan. Se oli niin vastaanottavainen, että lopettaessaan harjoittelun ja päästäessään sen taas kävelemään pitkin ohjin, Logan ajatteli saavansa Smoken kuun loppuun mennessä siihen kuntoon, että se voisi osallistua Cup-kilpailuun. Ei hän odottanut, että Smoke voittaisi, tai edes sijoittuisi, eikä se ollut oikeastaan edes tarkoituksena, vaan että Smoke saisi kilpailukokemusta ja toivottavasti edes näyttäisi kilpahevoselta, vaikka se ei sijoittuisikaan. Ei Logan varsinaisesti välittänyt lähteä kilpailemaan hevosella, joka ei tiennyt, mitä tehdä radalla, varsinkaan omalla työpaikallaan. Kuten sanottu, oli Loganillakin ylpeytensä.
Talliin palatessaan hän kohtasi jälleen Kittyn, joka näytti hieman vaivaantuneelta nähdessään Loganin. “Hei, kuule, ei minun ollut tarkoitus-”, Kitty aloitti, mutta Logan nosti kätensä ylös keskeyttääkseen hänet. Kitty nyökkäsi ja hymyili hieman. Kitty oli kääntymässä pois, kun mies kysyi hiljaa: “Miksi sinä kutsuit minua?” Hän halusi olla varma, oliko kuullut oikein, vai oliko vain kuvitellut. “Tuota... Logsiksi”, Kitty, yleensä niin kovaääninen ja räikeä, mumisi, ja Logan huomasi punan leviävän naisen kalpeanvärisille kasvoille. “Ei minun tarvitse-”, hän aloitti, mutta Logan keskeytti hänet taas. “Ei se haittaa”, mies vastasi hiljaa, ja hiljeni sitten toviksi. Kitty jäi kuitenkin odottamaan, sillä rujon näköinen kengittäjä näytti harvinaisesti siltä, kuin keräisi rohkeutta sanoa jotain, ja naisen odotus palkittiin, sillä Logan huokaisi ja avasi suunsa: “Minun vaimoni kutsui minua sillä nimellä.” Logan huomasi Kittyn katsovan miehen käden suuntaan. Hänellä oli yhä nimettömässään hopeinen vihkisormus, vaikka se nykyään olikin likainen ja menettänyt kiiltonsa vuosien työn jälkeen, mikä oli ahavoittanut Loganin kädetkin. Logan nosti kätensä eteensä ja katsoi sormustaan. Sen sisäpuolelle oli kaiverrettu Gracen nimi ja päivämäärä 16.05.04. Päivä, jolloin Grace ja Logan olivat menneet naimisiin. Kitty näytti olevan kauhean pahoillaan; Oli sanomattakin selvää Loganin ruumiinkielestä ja menneestä muodosta, jossa hän oli Gracen maininnut, ettei vaimoa enää ollut. Ei tarvinnut olla Sherlock Holmes arvatakseen, ettei kyseessä ollut avioero, vaan jotain paljon onnettomampaa. Logan pudisti päätään karkoittaakseen menneisyyden haamut ja talutti Smoken Kittyn ohitse, mutta kääntyi vielä katsomaan naisen perään, kun tämä suuntasi ulos tallista jatkamaan, mitä olikaan ollut tekemässä. Erakkomaisesta luonteestaan huolimatta Logan ei suinkaan vihannut tai inhonnut ihmisiä, mutta yksinkertainen lempinimi oli yhtäkkiä saanut Loganin tuntemaan lempeyttä Kittyä kohtaan. Kitty oli juuri sitä tyyppiä, jolle Loganilla oli jo valmiiksi pehmeyttä; Nuori nainen - sellainen, jollainen Loganin Riley-tyttärestä olisi voinut kasvaa. Logan vilkaisi hevostaan ja totesi, että ehkä hän vielä joskus voisi ystävystyä ihmisten kanssa. Mielessään hän lisäsi, että ehkä hän jopa halusi ystävystyä Kittyn kanssa, ja pakeni sitten moisia ajatuksia menemällä ottamaan Smokelta varusteet pois.
Syksy oli saapunut varoittamatta. Ensin oli ollut lämpimiä päiviä ja aurinkoista, ja sitten kylmä viima oli vienyt lämmön ja tuonut tummat pilvet taivaalle. Loganille se kuitenkin sopi. Viileä ilma sai vanhan arven tummenemaan ja kohoamaan, mutta ainakaan aurinko ei enää häikäisisi ja huonontaisi hänen näköään entisestään. Kostea viileys uhkasi hiipiä Loganin farkkutakin alle, mutta mies veti vain takkia paremmin päälleen, ja suuntasi askeleensa aamutuimassa kohti Orange Wood Ranchin tallia. Hevostila ja sen vakionaamat olivat kohdelleet uutta kengittäjäänsä hyvin, mutta varautuneesti, minkä Logan ymmärsi. Minne hän tässä maailmassa kulkikaan, naiset vetivät lapsensa lähemmäs itseään tai vaihtoivat kadunpuolta; Miehet tyytyivät vain tuijottamaan hiljaisina, kunnes hän oli kulkenut vaaratta ohitse. Toki maailmassa oli sellaisiakin, joita Loganin näennäinen vaara viehätti. Sellaisia, kuin Maggie Wheeler.
Logan oli saapunut Orange Wood Ranchille suoraan edellisestä työpaikastaan pienellä karjahevostilalla Etelä-Dakotassa ja syy siihen, miksi hän oli lähtenyt, oli Maggie. Maggie oli kaunis, neljäkymmenen loppua lähestyvä vaaleahiuksinen karjanainen, syntynyt ja kasvanut Etelä-Dakotan Keystonessa, missä hän piti isältään perimäänsä kapakkaa. Logan oli työskennellyt Keystonen laidalla Frank Monterreolle Monterreo Ranchilla ja käynyt unettomana yönä Old Blue Bucksissa - Maggien kapakassa - ja tavannut kauniin baarimikko-omistajan. He olivat lähteneet yhdessä Maggien asunnolle aikaisin seuraavana aamuna kun Maggie oli sulkenut kapakan, ja viettäneet mukavan kesän yhdessä. Se oli ollut lähinnä rentoa hauskanpitoa, mutta sitten Logan oli huomannut, että Maggie alkoi yrittämään päästä lähemmäs, ja yhtenä iltana Maggie oli sitten sanonut sen. “Logan, mitä minä olen sinulle?” Logan oli esittänyt herrasmiestä silloin ja seuraavat kaksi viikkoa, mutta oli irtisanoutunut Monterreolle ja aloittanut työnhaun heti seuraavana aamuna. Kaksi viikkoa myöhemmin Logan sai kutsun Orange Wood Ranchille työhaastatteluun, otti hevosensa ja hattunsa, ja lähti renkaat vinkuen Etelä-Dakotasta. Harva asia sai Loganin edes varuilleen saati pelkäämään, mutta naisten kanssa Loganista oli tullut aivan pelkuri. Hänessä ei vain ollut enää miestä kohtamaan suhteen vakavoitumista, ei Gracen jälkeen.
Smoken hörinä havahdutti vanhan miehen ajatuksistaan. Hän seisahtui karsinan ovelle ja tervehti hevosta kurkku yhä kuivana nukkumisesta. Smoken heilutteli hieman korviaan ja painoi sitten turpansa vasten omistajansa kasvoja, ja puhalsi lämmintä ilmaa Loganin iholle. Hassu hevonen jäi siihen, eikä liikauttanut evääkään, turpa tutuissa kasvoissa kiinni. Logan hymyili ja kurotti silittämään Smoken valkeaa päämerkkiä. Hän tunsi, kuinka hevonen huokaisi ja ummisti silmänsä. Toisinaan miestä harmitti, kuinka pahan näköisenä ihmiset pitivät häntä ja kuinka harva uskalsi nähdä miehen arven takana, ja silloin häntä lohdutti Smoken tottuneisuus hänen ulkonäköönsä. Grace ei ollut koskaan pelännyt hänen arpeaan, mutta sekin saattoi johtua pitkälti siitä, että Grace oli tavannut hänet ennen kuin arpi oli syntynyt. Oikeastaan, Grace oli osasyy siihen, miksi Loganilla koko arpi olikin; Hän oli ollut uhkarohkea pillastuneen mustangiorin kanssa näyttääkseen pelottomalta ja tehdäkseen vaikutuksen farmin omistajan nuoreen teinityttäreen, ja hevonen onnistui saamaan suoran tärskyn hänen kasvoihinsa. Massiivisen haavan lisäksi Loganilla oli ollut kaksi murtumaa silmäkuopan luussa.
Logan harjasi hevosensa, tarkisti sen jalat ja heitti Smokelle sitten painavan nahkasatulan selkään. Se oli vanha satula, joka oli ollut uskollinen Loganille jo vuosikymmeniä - kauan, kauan ennen Smokea siis. Loganilla oli ollut vuosia sitten punainen quarter-tamma Dolly, jonka kanssa hän oli kilpaillut ympäri Pohjois-Amerikkaa kaikennäköisissä western-kilpailuissa, mukaan lukien melkoisen nimekkäissäkin pippaloissa. Logan oli kilpaillut useammissa pienissä kilpailuissa saadakseen tarpeeksi rahaa voidakseen ostaa erityisen hienon satulan Dollylle heidän ensimmäisiin suuriin kisoihin. Kilpailut olivat olleet Texasissa, ja sieltä Logan oli satulan ostanutkin. Se oli tuolloin ollut syvän punaruskea, kiiltävä ja siinä oli ollut hohtavan hopeiset somisteet, ja kaiverrettu kuviointi nahassa. Nyttemmin se oli haalistunut vaaleanruskeaksi, nahka oli karhea ja kiilloton, ja hopeiset somisteet olivat muuttuneet tummiksi. Logan ei kuitenkaan raaskinut koskaan hankkiutua eroon satulasta ja oli käyttänyt sitä kaikilla hevosillaan. Muutaman kerran hän oli ehtinyt jo viemään sen korjattavaksi, mutta ei aikonut vieläkään luopua siitä. Se narisi kuin uusi satula, oli kestävä ja mukava, ja Loganille nyt vain oli päähänpinttymä pitää kaikesta vanhasta kiinni eikä ikinä ostaa mitään uutta. Luopumisesta oli tullut hirveän vaikeaa Gracen ja tyttöjen kuoltua. Logan vakuutteli yhä itselleen, että luopuisi satulasta sitten, kun se ei enää narisisi tai kun sitä ei enää voitaisi korjata.
Aamun usva oli jo laihtunut melkein olemattomiin, kun Logan nousi hevosensa selkään. Hän jutteli hevoselle hiljaa pitääkseen sen aloillaan ja ponnisti vaivatta satulaan. Smoke tanssahteli muutaman askeleen verran eteenpäin, mutta Logan pidätti hevosta ja jatkoi sille juttelemista. Hän uskoi hevosten oppivan juuri niin paljon, kuin niille vain jaksaisi opettaa, ja yksi ensimmäisistä asioista mitä Logan alkoi hevoselle opettaa ratsastamisesta, oli paikallaan pysyminen. Smokea hän oli ehtinyt ratsuttamaan vasta reilun vuoden, joten oli ilmiselvää, että se oli vielä keskeneräinen, mutta Logan oli silti ylpeä siitä, miten paljon Smoke oli jo oppinut. Nytkin päistärikkö tamma jäi seisomaan paikoilleen, vaikkakin hieman jännittyneenä, ja antoi Loganin päättää, milloin lähdettiin liikkeelle. Logan puristi kevyesti pohkeillaan, ja Smoke lähti liikkeelle. Logan keräsi ohjat yhteen käteen, mutta antoi niiden olla rennot. Vielä Smoke ei osannut rentoutua satulan alla kokonaan, joten tamma kulki aina pää aktiivisesti ylhäällä. Logan kaivoi taskustaan sikarin, sytytti sen, ja otti kääröstä ensimmäiset henkoset.
Viimeisimmät päivät olivat olleet sateisia, mutta aurinko alkoi nousemaan aamukasteen ylle ja sai hiljalleen lakastuvan nurmen kimaltamaan. Logan katseli horisontissa nousevaa tulista tähteä ja huokaisi itsekseen. Tällaisia aamuja hänellä oli ollut Gracen kanssa, ja tällaisia aamuja hän olisi Gracen kanssa halunnut lisää. Hän olisi halunnut opettaa tyttönsä ratsastamaan, olisi halunnut ostaa heille heidän ensimmäiset satuponinsa, ja olisi luovuttanut heille ilmaiseksi kaikki hevosoppinsa ja sitä koskevat salaisuutensa. Syksy toi paljon muistoja Loganille mieleen, sillä hänen perheensä vienyt auto-onnettomuus oli tapahtunut lokakuussa. Grace oli ollut innoissaan lähestyvästä halloweenista ja oli lähtenyt Rileyn kanssa kaupungille ihastelemaan kauppoihin tulleita halloween-koristeita. Hän oli pyytänyt Logania mukaan, mutta Loganilla oli ollut sinä päivänä töitä ja toinen lapsi tuloillaan he tarvitsivat kaiken rahan, mitä Logan sai työstään irti. Lisäksi hän ei ollut ollut laisinkaan yhtä innoissaan kauhujuhlasta, kuin Grace. Grace oli suudellut häntä, silittänyt hänen karheaa poskeaan ja luvannut, että illallinen olisi valmista ja lämmintä, kun Logan palaisi töistä. Logan ei ollut enää koskaan saanut maistaa hänen illallisiaan. Hän kaipasi vaimoaan aivan uskomattomasti, tytärtään myös. “Iskä” oli ollut Rileyn ensimmäinen sana.
Smoke selkeästi vaistosi omistajansa olevan aivan muissa maissa, sillä se oli esimerkillisen rauhallinen ja luonteva tänään. Se oli kuitenkin vasta reilu nelivuotias, joten se tapasi nähdä mörköjä vähän siellä ja täällä, tai sitten sillä oli vain muita suunnitelmia, kuin käppäillä yrmyn miehen alla päivät pitkät. Tänään Smoke kuitenkin vei ratsastajaansa kiltisti eteenpäin peltojen poikki. Kaipa sen ratsastaja joskus havahtuisi taas maanpinnalle. Smoke oli huomannut jo aamulla Loganin tullessa talliin, että mies oli tavallista alakuloisempi, ja oli painanut turpansa miehen kasvoille, sillä se tuntui piristävän kaksijalkaista. Smoke oli nuori ja vielä melko raaka, mutta tyhmä se ei ollut koskaan ollut. Se oli yksi syy, miksi Logan oli samantien pitänyt varsasta ja ostanut sen omakseen. Toinen oli se, että Smoke oli alusta asti ollut äitinsä tyttö, ja Logan oli pitänyt Katesta hyvin paljon työskennellessään Bonecreek Grangessa. Kate oli ollut temperamenttinen, mutta huumorintajuinen hevonen, ja kaunis kuin karkki. Se oli myös muistuttanut häntä paljon Dollysta. Joskus, niinä päivinä kun Logan osasi nauraa itselleen, häntä nauratti se, kuinka kaikki hänen elämänsä hevoset olivat tammoja ja hän oli niiden kanssa niiden elämän viimeiseen päivään asti, mutta naisten kanssa Logan pysyi tuskin kuukauttakaan. Tänään ei kuitenkaan ollut sellainen päivä.
Aivottoman kävelylenkin jälkeen ratsukko palasi takaisin ranchille, jossa alkoi olla jo elämää. Hevosia oli alettu viemään ulos jo ja osa oli lähdössä jo töihin. Logan hyppäsi alas Smoken selästä, löysäsi sen satulavyötä ja talutti tamman takaisin karsinaansa. Mies huolehti hevosestaan taas hyvin, purki siltä varusteet, harjasi sen ja tarkisti jälleen kaviot. Kengittäjänä Logan piti erityisen hyvää hevostensa jaloista. Hän oli ehtinyt jo tarkastella useampien hevosten jalkoja ja kartoittaa mielessään, kuka tarvitsi mitäkin ja ne harvat, jotka olivat kengässä. Vanha mies puki hevoselleen riimun ja jäi sitten katsomaan päistärikköä tammaa, joka katseli sinisillä silmillään takaisin. Hän pahoitteli, että oli ollut niin ajatuksissaan tänään ja kiitti, että hevonen oli ollut niin rauhallinen ja ymmärtäväinen tänään. Logan silitti jälleen Smoken kaunista päätä ja sen poskea, ennen kuin kiinnitti riimuun narun ja lähti viemään tammaa tarhaan. Smoke oli vähitellen ystävystynyt tarhakavereidensa kanssa ja Loganista tuntui, että hän saisi tehtyä itselleen ja hevoselleen kodin tännekin. Jonain päivänä hän vielä lakkaisi pakenemasta muistojaan, ihmissuhteita ja itseään, ja hiljaa mielessään hän toivoi, että se päivä olisi vihdoin täällä, tässä paikassa.
Orange Wood Ranch, Waterphew, Kanada. Asvalttitiellä lojuvat irtokivet paukkuivat ikivanhan avolava-Fordin alla, kun vanha cowboy ajoi sikarinpätkä hampaiden välissä kohti karjahevostilaa, jonne oli hevosensa eilen illalla jättänyt. Auton aataminaikainen radio särisi, soitti välillä nuotin tai kaksi vanhoja kantrilauluja, ja jatkoi sitten särisemistä huonosta yhteydestä. Kuljettaja murahti, sikari nyt ahavoituneiden sormien välissä, ja sulki radion. Syksy oli vielä aurinkoinen, joskin jo viileä, joten mies veti stetsoninsa lieriä alemmas suojatakseen arkaa vasempaa silmäänsä kirkkaalta valolta. Viileä ilma sai vanhan arvan tummenemaan ja kohoamaan hieman, minkä lisäksi silmää toisinaan särki hieman. Hän näki vielä molemmilla silmillään, mutta vasen suoriutui näkötesteistä aina huomattavasti heikommin, ja aikoinaan lääkäri oli sanonut Loganin olleen onnekas, ettei silmästä ollut mennyt näkö kokonaan riehaantuneen mustangin potkaistua tuolloin nuorta miestä kasvoihin. Loganin isä oli ensin laittanut hevoset pois ja sitten vasta lähtenyt viemään vertavuotavaa poikaansa kylän lääkärille, joka oli puhdistanut nuorukaisen kasvot ja silmän, ommellut tikkejä hänen kasvoihinsa ja laittanut silmälle lapun kahdeksi viikoksi. Noina kahtena viikkona Logan oli saanut tehokurssin kivunsiedossa, ja nykyään hän tuskin olisi hetkahtanutkaan, vaikka olisi toisenkin kerran saanut kaviosta kasvoihin.
Hiekka rahisi Loganin kuluneiden nahkabootsien alla miehen suunnatessa omatoimisesti kohti rakennusta, jonne oli eilen hevosensa vienyt, kun ketään ei näkynyt olevan vastassa tänään. Puolitiessä talliin oikealta puolelta hyökkäsi kaksi naista, toinen pitkähiuksinen ja lempeän näköinen, toinen nuorekkaampi revittyine poikahiuksineen. Logan pysähtyi, suoristautui, ja nosti leukaansa. Ensimmäisen naisen Logan oli tavannut eilen, nimittäin tämä oli tallin omistaja ja oli eilen ollut kovin puheliaana esittelemässä tiloja ja Smoken karsinan. Hän oli kuitenkin iltaa kohden pulissut vähemmän ja vähemmän huomatessaan, ettei kummajainen aikonut edes yrittää vastata mitään hänen juttuihinsa. Toinen, pitkä ja päästään vaaleanpunainen, oli miehelle vielä vieras, mutta ei kovin kauaa:
“Heippa, tervetuloa munkin puolesta!” nainen hihkaisi ja hymyili leveästi, toinen käsi ojossa. Logan kohotti kulmaansa, vilkaisi naisen ojennettua kättä, ja nosti sitten tarkkailevan katseensa takaisin naisen kasvoihin. Hän ei kuitenkaan lannistunut, vaan veti kätensä takaisin ja esittäytyi: “Mä olen Kitty. Mä itse asiassa opiskelen kengittäjäksi, joten me tullaan toivottavasti tekemään pian töitä yhdessä!”
Loganin suupieli nykäisi, eikä todellakaan hymyn suuntaan, mutta mies ei sanonut mitään, siirsi vain katseensa tallin omistajaan, jonka nimen hän oli tehokkaasti jo unohtanut eilisestä. Center tietysti, mutta etunimestä ei ollut tänään enää hajuakaan. Toisinaan Logan oli hieman huolissaan muististaan, erityisesti hänen isänsä sairastuttua Alzheimeriin, mutta sitten hän ajatteli muistavansa edelleen kaikkien hoitamiensa hevosten erityistarpeet ja huomioitavat asiat, eikä ollut enää huolissaan. Ei kai ihmisten nimillä niin väliä ollut. Tallin omistaja näytti tuijottavan tyytymättömänä jotain. Logan hoksasi nopeasti naisen sanoneen jotain polttamisesta, joten mies sieppasi viimeisiään kytevän sikarin kiltisti kellertävien hampaittensa välistä ja työnsi sen takin taskuunsa, samalla tumpaten jämän kämmeneensä. Sikarin katoaminen rentoutti tallin omistajan ilmeen ja Logan noteerasi mielessään, että jatkossa costaricalainen pahe olisi varmaan paras piilottaa aina, kun nainen oli paikalla.
Lyhyen, ja melko yksipuolisen keskustelun jälkeen uusi kengittäjä pääsi vihdoin jatkamaan matkaansa talliin asti, missä harmaa hevonen odotti, silläkin kovin tyytymätön ilme naamallaan. “Et tu, Brute”, mies mutisi hevoselle, joka näytti nyökkäävän hänelle. Logan mulkoili hevostaan kulmakarvat kurtussa, mutta kaivoi taskustaan pari hevosnamia ja tarjosi ne kämmeneltään, jossa oli pyöreä, punertava jälki. Smokea jälki ei näyttänyt haittaavan, sillä se imaisi namit happamaan naamaansa ja kutitteli samalla Loganin kättä pehmeällä turvallaan. Sen mieli näytti muuttuvan namien jälkeen, sille sen tummat korvat osoittivat eteenpäin ja utelias ylähuuli hamusi lisää karkkeja omistajansa kädestä. Logan laski kätensä hevosen nenäpiille ja silitti tamman päätä. Kun Smoke sitten rentoutui ja nojasi päänsä miehen kämmeneen, Logan avasi karsinan oven ja kävi taloksi hevosen karsinaan, tarkastaen sen päästä jalkoihin. Smoke oli toisinaan levoton joutuessaan uusiin paikkoihin ja tilanteisiin, joten Logan halusi varmistaa hevosensa pysyneen ehjänä yön yli, ettei se ollut keksinyt rikkoa itseään tai uutta karsinaansa. Harmaa oli kuitenkin ollut selkeästi ihan nätisti, sillä siitä ei löytynyt karvaakaan väärässä asennossa. Logan kumartui ja tunnusteli Smoken kaikki neljä jalkaa, sekä vilkaisi sen kavionpohjia. Miehen voi ottaa pois kengittäjän työstä, mutta ei kengittäjän työtä miehestä. Kun nuori tamma sitten oli kaikin puolin kunnossa, Logan silitti sen vahvaa kaulaa ja ehdotti, että hevonen menisi ulos. Smoken korvat liikkuivat, kun se kuunteli omistajansa matalaa, kuivaa ääntä, jota se kuuli enemmän viikossa kuin muut ihmiset vuodessa. Se näytti kuitenkin olevan samaa mieltä Loganin kanssa, joten Logan puki hevoselleen naruriimun ja lähti viemään hevosta sille osoitettuun tarhaan.
Smoke tarhasi kolmen muun tamman kanssa, joten Logan päästi hevosensa vapaaksi pihatossa ja jäi sitten seuraamaan, mitä tapahtuisi. Aitauksessa oli toinen päistärikkö, joka näytti uteliaalta uuden miehen suhteen, mutta kaksi muuta pitivät tervettä etäisyyttä Loganiin, ja hieman pälyilivät epäluuloisena. Smokea ne eivät sen sijaan näyttäneet juurikaan vierastavan; Näistä kahdesta tummempi pysytteli kauempana uudesta laumanjäsenestä, mutta hassunnäköinen hallakko lähti uteliaasti tutustumaan Smokeen. Logan seurasi sivusta, kuinka hänen hevosensa jännittyi ja löi korvat niskaan, mutta ei lähtenyt äksyilemään, vaan antoi hallakon haistella itseään. Hallakko haisteli, tervehti, ja lähti sitten pois, kun Smoke ei vastannut ystävällisyyteen. Päistärikkö oli seuraavana jonossa, sillä se oli kyllästynyt Loganiin ja halusi nyt mennä moikkaamaan Loganin hevosta. Päistäriköt näyttivät tulevan toimeen paremmin, Smoke oli edelleen varuillaan, mutta ei se ainakaan huonosti reagoinut. Päistärikkö osasi pitää vähän hajurakoa Smokeen sekin. Kolmas, kauempana värjöttelevä tamma, tulisi varmaan omalla ajallaan tutustumaan. Kolmikko näytti kuitenkin hyväksyvän Smoken joukkoonsa ja Smoke näytti hyväksyvän, että nyt se oli täällä eikä pääsisi pois, joten Logan komensi hevostaan olemaan kiltisti ja suuntasi sitten takaisin talliin siivoamaan Smoken karsinan sillä välin, kun elikkonelikko tutustuisi enemmän tai vähemmän.
